JYVÄSKYLÄ VAHVOILLA HUIPPU-URHEILUYKSIKÖN SIJOITUSPAIKAKSI

JYVÄSKYLÄ VAHVOILLA HUIPPU-URHEILUYKSIKÖN SIJOITUSPAIKAKSI Suomen huippu-urheilun uudistamisessa otetaan parhaillaan merkittäviä askeleita. Huippu-urheilun muutosryhmän väliraportti hyväksyttiin marraskuussa Suomen olympiakomiteassa. Hyväksymisen myötä urheilun muutosprosessin toinen vuosi käytetään urheiluakatemia-, huippuvaihe- ja osaamisohjelman toimeenpanemiseen. Samalla muutosryhmä etsii paikkoja raportissa kaavailluille huippu-urheiluyksiköille. Tässä Jyväskylällä on erinomaiset mahdollisuudet menestyä ja nousta huippu-urheilun pääkaupungiksi Helsingin rinnalle. Muutostyöryhmä on nostanut Jyväskylän tueksi useita…

SIVISTYSLAUTAKUNNAN YKSIMIELINEN PÄÄTÖS JYVÄSKYLÄN TULEVAN LUKIOVERKON POHJAKSI

SIVISTYSLAUTAKUNNAN YKSIMIELINEN PÄÄTÖS JYVÄSKYLÄN TULEVAN LUKIOVERKON POHJAKSI Jyväskylän uusi lukioverkko tullaan rakentamaan 7.2.2012 tehdyn sivistyslautakunnan yksimielisen päätöksen mukaisesti. Jyväskylän kaupungin päättäjien signaali lukioiden kehittämisestä on selkeä. Sen mukaan opetusta ja oppilaiden hyvinvointia voidaan tulevaisuudessakin edistää yli suunnitellun menevällä velkarahalla. Tehty päätös merkitsee käytännössä myös sitä, että aiemmat lukioverkkouudistukselle asetetut talousraamit ja sen perusteella tehdyt vaihtoehtomallit,…

KESKI-SUOMESSA MYRSKYÄÄ MYÖS VUONNA 2012

KESKI-SUOMESSA MYRSKYÄÄ MYÖS VUONNA 2012 Uuteen vuoteen lähdetään meillä ja maailmalla haastavasta tilanteesta. Politiikassa suurin haaste liittyy talouteen ja sen akuuttiin kriisiin. Vuosikymmeniä jatkunut velkaantumisen tie on meillä ja varsinkin muualla nyt kuljettu loppuun. Lainat odottavat maksajaansa, ja kovia säästökuureja on odotettavissa myös täällä Suomessa. Tulevien säästötalkoiden onnistumisen elinehto on se, että talouskasvu saadaan samalla…

UUDEN KYNNYKSELLÄ

UUDEN KYNNYKSELLÄ Politiikassa takana on tiivis syyskausi, josta väriä ei ole puuttunut. Toimintaa ja puhetta ovat kirvoittaneet tutut teemat. Maailman, Euroopan ja Suomen talouden haasteisiin ratkaisuja on etsitty monella taholla useissa kokouksissa. Ulkopolitiikassa päähuomion vei Libyan kansannousun loppunäytös. Kotimaassa poliittinen järjestelmä on jatkanut oireiluaan kevään jytkyn jäljiltä. Myös kuntauudistuksesta on puhetta riittänyt. Lentoliikenteen jatkuminen, yritysten…

ITSENÄISYYS SYNTYY YHTEISTYÖLLÄ

ITSENÄISYYS SYNTYY YHTEISTYÖLLÄ Suomi on kansainvälisesti tunnettu hyvinvoinnistaan. Jatkuva menestyksemme kansainvälisissä hyvinvointitutkimuksissa on meidän kirkkain käyntikorttimme, jota me nykymenoon tottuneet suomalaiset kovin harvoin osaamme arvostaa. Siksi itsenäisyyspäivänä jos milloin voimme olla saavutuksestamme ylpeitä. Kuluneen 94 vuoden aikana olemme onnistuneet rakentamaan moniarvoisen ja avoimen yhteiskunnan kaikille meille suomalaisille. Toisaalta hyvä menestys ja hyvät saavutukset eivät merkitse…

EEPPINEN EURO

EEPPINEN EURO Euroalueen tulevaisuus sekä Suomen asema siinä ovat nousseet kuluneen syksyn mielenkiintoisimmaksi keskustelunaiheeksi. Valitettavasti käydyn keskustelun ilmatilaa ovat hallinneet euroon kriittisesti suhtautuvat tahot. Heidän ydinviesti on meille kaikille tuttu. Nykyinen eteläisen Euroopan maiden velkakriisi on osoitus siitä, että yhteisvaluutan luominen tässä muodossaan oli virhe. Siksi nykyisen euroalueen kaatumista pidetään väistämättömänä. Suomen tekemän euroratkaisun turmiollisuutta…

TOTTA JA TARUA JYVÄSKYLÄN LUKIOVERKKOUUDISTUKSESTA

TOTTA JA TARUA JYVÄSKYLÄN LUKIOVERKKOUUDISTUKSESTA Jyväskylän lukioverkkoselvityksessä eletään kohta ratkaisun hetkiä. Toukokuussa julkaistuihin eri selvityksen vaihtoehtoihin ja koko lukiouudistuksen tavoitteisiin on saatu kiitettävästi palautetta monilta tahoilta. Julkisuudessa uudistuksesta tehdyissä jutuissa on nostettu esiin kolmea asiaa: oppilaiden kuuleminen uudistuksissa, tulevien opiskelijoiden asema isoimmissa lukiokokonaisuuksia sekä Lyseon kohtalo. Lukioverkkouudistuksessa avoimuus on ollut toiminnan lähtökohta. Selvityksen aikana niin…

TASA-ARVOA SOTAVETERAANEILLE

TASA-ARVOA SOTAVETERAANEILLE Itsenäisyyspäivän lähestyessä sotiemme veteraanit ja heidän asemansa puhuttavat joka vuosi. Kulunut syksy ei ole tehnyt tästä poikkeusta. Syynä tällä kertaa ovat olleet talous, raha ja ehdotetut budjettilinjaukset. Valtiovarainministeriön budjettiehdotuksessa kaikista heikoimmassa asemassa olevien rintamaveteraanien kuntoutusrahaa ehdotettiin alennettavaksi. Perusteluina vähennykselle esitettiin tukea tarvitsevien veteraanien määrän pienentymistä. Vasta muutamien lehtien näyttävän kirjoittelun, veteraanien tekemän poikkeuksellisen…

VARJOBUDJETTIEN VARJOSSA

VARJOBUDJETTIEN VARJOSSA Varma vuoden lopun merkki politiikassa on opposition varjobudjettien julkaiseminen. Tänä syksynä sellaisen ovat ilmoille päästäneet sekä perussuomalaiset että keskusta, kovan julkisen rummutuksen säestämänä. Yhteistä budjeteille on se, että todellista pyrkimystä Suomen talouden vaikean tilanteen ratkaisemiseen ei niistä löydy. Toki hyviin tarkoituksiin luvataan tutut 10 kaunista ja 9 hyvää ja vielä siten, ettei niiden…

TASA-ARVOA HARRASTAMISEEN

TASA-ARVOA HARRASTAMISEEN Valtion ensi vuoden talousarviokeskustelussa löytyi sijaa myös pienemmille teemoille kuten lasten ja nuorten harrastamisen kynnyksille. Keskustelun päätteeksi oli ilo huomata, että useat kansanedustajat sekä ministeri Paavo Arhinmäki jakoivat huoleni asian tärkeydestä. 2010-luvun Suomessa kaikilla perheillä ja vanhemmilla ei ole varaa antaa lastensa harrastaa, ainakaan kalleimpia lajeja. Yhteiskunnan urheilu- ja kulttuuriharrastuksia tarjoavien tahojen ammattimaistuminen…