UUTTA TYÖTÄ SÄÄNTELYÄ PURKAMALLA

UUTTA TYÖTÄ SÄÄNTELYÄ PURKAMALLA Normit ja liiallisuuksiin menevä sääntely ovat olleet viime aikoina otsikoissa aivan aiheellisesti. Mediassa on ollut monia tapauksia, joissa yritysten toimintaa on hankaloitettu mitä kummallisimmilla säännöillä ja normeilla. Niistä innostuneina monet tahot ovat laatineet erilaisia norminpurkulistoja. On selvää, että järjestäytynyt yhteiskunta tarvitsee toimiakseen pelisääntöjä. Selkeät rajat ovat toimivien markkinoiden elinehto. On myös…

TYÖTÄ TUOVAA KESKITTÄMISTÄ

TYÖTÄ TUOVAA KESKITTÄMISTÄ Nykyhallitusta on moitittu kovasta keskittämispolitiikasta. Nimekkäät vaikuttajat ovat valitelleet sitä, kuinka Keski-Suomi on jäänyt hallituksen investointipäätöksissä ”mopen osaan”. Samalla on haikeasti muisteltu menneitä vaalikausia, jolloin arvioitsijoiden mukaan Keski-Suomen etua on puolustettu paremmin valtakunnan päättävissä pöydissä. Hallituksen Keski-Suomeen kohdistamien infrapäätösten jälkeen nämä puheet voidaan varmasti unohtaa. Ensimmäisessä lisätalousarviossa kohdennetaan Äänekosken biotuotetehtaan liikenneyhteyksien parantamiseen…

UUSI NOUSU ALKAA ÄÄNEKOSKELTA

UUSI NOUSU ALKAA ÄÄNEKOSKELTA Viime vuoden aikana Äänekoskesta on tullut yksi Suomen kuumimmista paikoista valtakunnan politiikassa. Muutos on ollut valtava. Pitkään Keski-Suomen vaikeimman työttömyyden kaupunkina olleesta Äänekoskesta puhutaan nyt koko Suomen uuden nousun aloituspaikkana. Kaiken tämän pohjalla on luonnollisesti Metsä Groupin kevään 2014 aikana tekemä alustava ilmoitus tehdä koko Suomen metsäteollisuuden historian suurin investointi Äänekoskelle.…

TYÖTTÖMYYDEN NUJERTAMINEN VAATII ROHKEUTTA

TYÖTTÖMYYDEN NUJERTAMINEN VAATII ROHKEUTTA Suomessa oli marraskuun lopussa yhteensä 326 500 työtöntä työnhakijaa. 8,9 prosentin kokonaistyöttömyysasteellaan Suomi sijoittuu EU-maiden välisessä vertailussa sijalle 15. Korkeat luvut kertovat kaiken olennaisen Suomen talouden vaikeasta tilasta ja osaltaan meidän työmarkkinoidemme toiminnasta. On selvää, ettei tällä tiellä voida jatkaa, jos haluamme pitää kiinni nykyisestä hyvinvointiyhteiskunnastamme. Huhtikuun vaalien jälkeen aloittavan uuden…

NAULAN KANTAAN, PEKKARINEN

NAULAN KANTAAN, PEKKARINEN Kansanedustajakollega Mauri Pekkarisen (kesk.) jatkovastaus (Ksml 9.1.) pankkiunionikeskusteluun on taattua laatua. Erityisen tärkeä alleviivaus Pekkariselta on se, että yhteisen kriisirahaston olemassaolonkin aikana suomalaisten pankkiasiakkaiden talletukset ovat 100 000 euroon saakka turvatut. Ja hyvä niin. Toivottavasti tämä edes hillitsee osittain kummallisiakin piirteitä saanutta kotimaista pankkiunionikeskustelua. Sen sijaan en edelleenkään ymmärrä Pekkarisen kiinnostusta pelotella…

PEKKARINEN JA PANKKIUNIONI

PEKKARINEN JA PANKKIUNIONI Kansanedustajakollega Mauri Pekkarinen (kesk.) vastasi tyylilleen uskollisena räväkästi (KSML 2.1.2015) esittämääni vastineeseen professori Kankaan pankkiunionikirjoituksesta. Kirjoituksessaan arvostamani kollega Pekkarinen tuo toki esille monia kiistattomia faktoja EU:n pankkiunionista ja siihen sisältyvästä kriisinratkaisumekanismista. Näitä ovat muun muassa kriisipankkien pelastamisessa käytettävä maksatusjärjestys sekä se, että siirtymäkausi kohti yhteistä kriisinratkaisurahastoa kohden alkaa vuoden 2016 alusta. Melkoista…

VILLEJÄ TULKINTOJA EU:N PANKKIUNIONISTA

VILLEJÄ TULKINTOJA EU:N PANKKIUNIONISTA Keskisuomalainen julkaisi taannoin professori Lasse Kankaan kirjoituksen EU:n pankkiunionista. Siinä Kangas kantoi huolta kotimaisen pankkiunionikeskustelun vaisuudesta. Samalla professori muistutti siitä, että poliittinen julkisuus on demokratian toteutumisen perusedellytys. Jaan professorin huolet. Tosiasioihin perustuvaa keskustelua EU:n pankkiunionista ei ole juurikaan käyty. Syy tähän ei kuitenkaan ole ollut hallituksen halu suitsia keskustelua. Ennemminkin kyse…

PÄÄTÖKSET RAHOITUKSESTA RATKAISEVAT SOTE-UUDISTUKSEN ONNISTUMISEN

PÄÄTÖKSET RAHOITUKSESTA RATKAISEVAT SOTE-UUDISTUKSEN ONNISTUMISEN Runsas viikko sitten eduskuntaan edenneen sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislakiesityksen vastaansa saama arvostelu on ollut hämmentävää kuultavaa. Julkisuudessa esityksen puolustajat ovat vähissä. Erityisen kummalliselta kritiikki kuulostaa niiden oppositiopoliitikkojen suusta. He ovat niitä samoja henkilöitä jotka vasta viime keväänä hehkuttivat opposition pelastaneen hallituksen sitoutumalla yhteisen sote-järjestämismallin rakentamiseen. Nyt kun paljolti keskustan ja…

BIOTALOUDESTA MAAKUNNAN VETURI YHTEISTYÖLLÄ

BIOTALOUDESTA MAAKUNNAN VETURI YHTEISTYÖLLÄ Biotaloudesta on kaavailtu uutta Keski-Suomen hyvinvoinnin lähdettä, eikä syyttä. Metsä Fibren Äänekoskelle kaavailema yli miljardiin euron investointi on luottamuksen osoitus maakunnalliselle osaamiselle. Tarjottu mahdollisuus on hyödynnettävä hyvin. Jyväskylässä järjestetyssä kestävää kasvua ja biotaloutta käsitelleessä Eduskunnan tulevaisuusvaliokunnan seminaarissa Keski-Suomen biotalousmenestyksen kynnyskysymykseksi nostettiin julkisen sektorin ja elinkeinoelämän yhteistyö. Ilman sitä biotalouteen asetetut odotukset…

JYVÄSKYLÄN LIIKENNEHANKKEILLE VETOAPUA

JYVÄSKYLÄN LIIKENNEHANKKEILLE VETOAPUA Seuraavat lähikuukaudet ja -vuodet tulevat olemaan poikkeuksellisen nopean kehityksen aikaa Keski-Suomelle ja Jyväskylälle. Erityisen nopeaa kehitys tulee olemaan osin jo murheenkryyniksi muodostuneiden liikenne- ja infrahankkeiden puolella. 2020-luvulle tullessa liikkuminen Jyväskylässä ja Jyväskylään tulee helpottumaan monilla eri ratkaisuilla. Tärkeää vetoapua Jyväskylälle tarpeellisten liikennehankkeiden kaavailtua nopeampaa toteutumista tarjoaa Äänekoskelle vuoteen 2017 mennessä mahdollisesti valmistuva…