VAARAN MERKKEJÄ ILMASSA

VAARAN MERKKEJÄ ILMASSA Sipilän hallitus piti odotetun puoliväliriihensä kuluvan viikon alussa. Sen tuloksia niin kuin myös hallituksen asemaa on arvioitu laajasti viime päivien mediassa. Yleinen tuomio erityisesti talouden asiantuntijoiden puolelta on se, että hallitus kyllä tekee oikeita asioita, mutta liian varovaisesti. Keskeisten tavoitteiden, kuten työllisyysasteen noston ja velkaantumisen taittamisen osalta, hallitus panee toivonsa kaikkia ennusteita…

MALJA KIELTOLAIN MUISTOLLE

MALJA KIELTOLAIN MUISTOLLE Päivälleen 85 vuotta sitten astui voimaan väkijuomalaki, jonka myötä samalla kumoutui alkoholin kieltolaki. Kieltolaki, alun perin ”Asetus alkoholipitoisten aineiden valmistuksesta, maahantuonnista, myynnistä, kuljetuksesta ja varastossapidosta”, vahvistettiin keväällä 1917. Se tuli voimaan 1.6.1919. Lakia oli pitkään ajanut voimansa tunnossa raittiusliike, sen mukana mm. Suomen Kristillisen työväen liitto, sekä suuremmista puolueista erityisesti Suomen työväen…

USEAN SUKUPOLVEN HIPPOS

USEAN SUKUPOLVEN HIPPOS Monet tahot suhtautuvat Hippos-hankkeeseen vielä varauksella ja kriittisin mielipitein. Mielestämme aivan suotta. Jos kerran on mahdollisuus parantaa kaupunkilaisen liikuntamahdollisuuksia huomattavasti näinkin isossa 300 miljoonan mittakaavassa lähes täysin yksityisellä rahoituksella, niin miksei siihen kannattaisi ryhtyä? Jyväskylän kaupungilla on aikomuksena uudistaa Hippoksen aluetta jopa 5 miljoonalle vuosittaiselle kävijälle sopivaksi. Tämänhetkinen kävijämäärä on noin 1,5…

LISÄÄ ELINVOIMAA JYVÄSKYLÄÄN KAAVOITUKSELLA

LISÄÄ ELINVOIMAA JYVÄSKYLÄÄN KAAVOITUKSELLA Maankäytön suunnittelu ja rakentaminen ovat sote-uudistuksen jälkeisten kuntien tärkeimpiä tehtäviä. Silti näistä asioista on puhuttu näissä kuntavaaleissa yllättävän vähän. Esimerkiksi Keskisuomalaisen suuressa vaalipaneelissa Kirjamessuilla asia ei tullut esiin puheenvuoroani lukuunottamatta oikeastaan ollenkaan. Fakta kuitenkin on, että asumisen ja rakentamisen hinta hidastavat myös Jyväskylänkin kasvua. Rakentamisen kustannuksista suuri osa syntyy jo suunnitteluvaiheessa.…

UUDISTUKSET VAI MILJARDISÄÄSTÖT

UUDISTUKSET VAI MILJARDISÄÄSTÖT Viimeisten viikkojen aikana hallituksen talouspolitiikkaa on arvioitu useassa arvovaltaisessa raportissa. Niiden viesti päättäjille on selkeä. Valittu linja on oikea, muttei vieläkään riittävä. Erityisesti työllisyysasteen nostamisesta 72 prosenttiin ollaan jäämässä puolitiehen. Tämän myötä hallituksen toinen keskeinen tavoite, julkisen talouden vakauttaminen suunnitellusti, ei toteudu. Asiantuntijat ovat myös yhtä mieltä siitä, että kaikki on silti…

PAIKALLISELLA SOPIMISELLA LISÄÄ TYÖTÄ SUOMALAISILLE

PAIKALLISELLA SOPIMISELLA LISÄÄ TYÖTÄ SUOMALAISILLE Talouspolitiikan arviointineuvoston julkaisema raportti on hallitukselle puntaroinnin paikka. Tavoitteet niin julkisen talouden kuin työllisyydenkin osalta ovat vielä kohtalaisen kaukana. Kuten arviointineuvosto totesi, julkisen talouden linja on järkevä kompromissi pitkän linjan kestävyystavoitteiden ja lyhyen ajan suhdanneongelmien välillä. Orastavaa kasvua pitää nyt vaalia järkevästi. Herättäviä ovat myös arviointineuvoston terveiset hallituksen itselleen asettaman…

VALINNANVAPAUS MERKITSEE PAREMPIA SOTE-PALVELUITA

VALINNANVAPAUS MERKITSEE PAREMPIA SOTE-PALVELUITA Hallituspuolueet pääsivät viimein sopuun sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistamisessa avoimina olevista kysymyksistä. Tärkein niistä oli päätös sote-palveluissa sovellettavasta valinnanvapaudesta. Palaute esitykseen on ollut myönteinen. Sen sijaan oppositiosta esitettyä ajatusta sote-uudistuksen palauttamisesta lähtöruutuun 2019 vaalien jälkeen on vaikea käsittää. Sote-uudistusta on rakennettu useita vuosia ja siihen ovat myös nykyiset oppositiovoimat osallistuneet. Nytkö tämä…

ROHKEA, DIGITAALINEN SUOMI

ROHKEA, DIGITAALINEN SUOMI Alkavalla viikolla juhlitaan 99-vuotiasta Suomea. Syytä juhlaan myös on. Sukupolvien työllä olemme rakentaneet maan ja yhteiskunnan, josta voi olla aidosti ylpeä, ja jossa on hyvä elää. Saamme nauttia päivittäin puhtaasta luonnosta, ilmasta ja vedestä. Terveydenhuoltomme ja koululaitoksemme ovat maailman huippua. Sukupuolten välinen tasa-arvo on yksi parhaita todistuksia menneiden sukupolvien tekemistä hyvistä valinnoista.…

HALLITUKSEN UUDISTUKSILLA LAADUKASTA KOULUTUSTA

HALLITUKSEN UUDISTUKSILLA LAADUKASTA KOULUTUSTA Marja-Leena Viljanen ja Maire Vidgren syyttivät (KSML 10.11.) hallitusta laadukkaan suomalaisen koulutuksen alas ajamisesta. Syytteet olivat monilta osin perusteettomia ja vailla faktapohjaa. Hallitus tekee tällä hetkellä opetusministeri Grahn-Laasosen johdolla monia hyvin merkittäviä uudistuksia koulutusjärjestelmämme parantamiseksi. Uudistuksia tehdään, koska maailman jatkuva muutos tarvitsee myös koulutusjärjestelmältä uudistumista. Mikäli uudistustyötä ei tehtäisi, se johtaisi…

RUOKITAAN NYT HYVÄN KEHÄÄ

RUOKITAAN NYT HYVÄN KEHÄÄ Suomi on siirtynyt hentoiselle kasvu-uralle. Myös Keski-Suomessa on takana ensimmäinen ehjän kasvun vuosi liki vuosikymmeneen. Voimakkainta kasvu on ollut rakentamisessa, mutta myös palvelut ja teollisuus ovat päässeet kasvunsyrjästä kiinni. Ja mikä parasta, kasvua tapahtuu kaikissa Keski-Suomen seutukunnissa. Parhaimmat tulokset kasvusta näkyvät työllisyydessä. Uusien työttömyystilastojen mukaan Keski-Suomen työllisyystilanne on jatkanut elpymistään. Työssä…