TASA-ARVOA HARRASTAMISEEN
Valtion ensi vuoden talousarviokeskustelussa löytyi sijaa myös pienemmille teemoille kuten lasten ja nuorten harrastamisen kynnyksille. Keskustelun päätteeksi oli ilo huomata, että useat kansanedustajat sekä ministeri Paavo Arhinmäki jakoivat huoleni asian tärkeydestä.
2010-luvun Suomessa kaikilla perheillä ja vanhemmilla ei ole varaa antaa lastensa harrastaa, ainakaan kalleimpia lajeja. Yhteiskunnan urheilu- ja kulttuuriharrastuksia tarjoavien tahojen ammattimaistuminen sekä harrastuspaikoista pääasiallisesti vastaavien kuntien haastava taloustilanne ovat olleet tämän kehityksen taustalla.
Kun laskut lasten harrastuksista vanhemmille ovat pahimmillaan 200 euroa kuussa, on selvää, ettei niistä selviä yksinhuoltajien tuloilla tai toimeentulotuella.
Urheilussa monet lajit ovat karkaamassa jopa keskituloisilta perheiltä.
Harrastusten kalleudesta kärsivät eniten vähävaraisten perheiden lapset. Meille kaikille usein ne parhaimmat kaverit, keskeisin ystäväpiiri tai parhaimmissa tapauksissa jopa ammatti voivat löytyä harrastuksen kautta.
Harrastusten kautta opimme myös tulemaan toistemme kanssa toimeen, jakamaan ilot ja surut ja kantamaan vastuuta itsestämme. Tämä kaikki voi liiallisten maksujen vuoksi jäädä vähävaraisten lapsilta saamatta.
Nykytilanteesta kärsivät myös harrastuksia tuottavat yhdistykset ja seurat. Maassa, jossa harrastavat ikäluokat lajissa kuin lajissa muutoinkin pienenevät rajua vauhtia, ei yhdelläkään yhdistyksen tai seuran johtajalla luulisi olevan varaa jättää ketään toiminnasta kiinnostunutta lasta ja vanhempia toiminnan ulkopuolelle. “Talentti” kun ei aina välttämättä ole siinä kulmakunnan rikkaimmassa lapsessa.
Tilannetta voidaan parantaa sekä valtiovallan että harrastusten tuottajien tiiviimmällä yhteistyöllä. Valtion puolelta tulisi kartoittaa ne keinot, joilla pienituloisempien vanhempien ja perheiden lapsien mahdollisuutta harrastaa voitaisiin tehokkaimmin tukea.
Poliittinen pohja tälle on jo nykyhallituksen ohjelmassa, jossa yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden lisääminen sekä nuorten ja lasten syrjäytymisen estämisellä on oma, erityinen sijansa.
Harrastusten järjestäjien tulisi puolestaan kartoittaa kaikki ne keinot, joilla nykyisiä harrastusten kustannuksia voisi alentaa. Menetelmiä tähän on varmasti monia ja riittävällä koko yhteiskunnan sitoutumisella yhteisen asian taakse voitaisiin saada merkittäviä tuloksia.
Remonttia kaivataan myös meidän kaikkien asennoitumisessa lasten ja nuorten asioihin. Lasten tasa-arvoista mahdollisuutta harrastaa ei ole otettu tosissaan, aihetta on pidetty toisarvoisena. Yhteiskunnan koventuneet arvot näkyvät siinä, miten kohtelemme lapsiamme.
Lasten ja nuorten asioiden kuntoon saattaminen on meidän vastuullisten aikuisten tärkein tehtävä. Kyseessä on lastemme, omamme ja lopulta koko Suomemme tulevaisuus. Tässä pelissä meidän kaikkien kannattaisi olla täydellä sydämellä mukana.