NYT ON AIKA TUODA VIINIT RUOKAKAUPPAAN

Kuka muistaa vielä heinäsirkat ja vedenpaisumuksen? Vuonna 2018 eduskunta päätti nostaa alkoholipitoisuuden rajaa 4,7 prosentista 5,5 prosenttiin suuren mediasirkuksen ja uhkien maalailun ilmapiirissä. Uhkakuvia uudistuksen myötä eteen tulevista ”heinäsirkoista ja vedenpaisumuksista” loivat lähinnä tietyt asiantuntijatahot yhdessä eduskunnan Alko-puolueen kanssa. ”Pinkkien juomien” piti kuulemma sekoittaa nuorten päät ja tehdä heistä lähes alkoholisteja. Onneksi eduskunnan enemmistö ja…

VASTUUTA JA INTOHIMOA KESKI-SUOMEN PUOLESTA

Kuluneen kahdeksan vuoden aikana minulla on ollut suuri kunnia toimia Keski-Suomen edustajana eduskunnassa. Matkan varrella vastaan on tullut monenlaista. Paljon on saatu asioita eteenpäin ja sitä kautta onnistumisen tunteita. Sekin on myönnettävä, että vaikeita ja heikkojakin hetkiä on ollut. Päivääkään en silti vaihtaisi pois.   Parasta ja palkitsevinta mutta myös vaativinta työssä on ollut viedä…

KOHTI MODERNIA ALKOHOLIPOLITIIKKAA

KOHTI MODERNIA ALKOHOLIPOLITIIKKAA Eduskuntakaudella alkoholipolitiikassamme on otettu harkittuja askelia pois tiukasta kontrolloinnista kohti vahvempaa luottamista ihmisten omaan harkintaan. Tärkein päätös oli vuoden alusta voimaan tullut alkoholilain kokonaisuudistus. Sen vaiheet osoittavat, että aiheeseen liittyy tänäkin päivänä voimakkaita jännitteitä. Liikkeelle lähdettiin lakiluonnoksesta, jossa vanhentunutta sääntelyä oltiin aiheellisesti purkamassa ennen kaikkea ravintola-alalta. Esimerkkejä tästä ovat pitkään käytännössä kuolleena…

NORMINPURKULISTALLA ISOJA JA PIENIÄ ASKELIA SUJUVAMMAN ARJEN JA TYÖLLISYYDEN PUOLESTA

NORMINPURKULISTALLA ISOJA JA PIENIÄ ASKELIA SUJUVAMMAN ARJEN JA TYÖLLISYYDEN PUOLESTA Hallitus päätti kehysriihessä monien muiden hyvien päätösten ohella jatkaa Suomen rohkeaa uudistamista osoittamalla yli 85 uutta norminpurkukohdetta. Ministeriöiden itsensä tekemien ehdotusten ohella norminpurkukohteita olivat kartoittamassa kunkin hallituspuolueen eduskuntaryhmän purkukoordinaattorit. Tässä ryhmässä allekirjoittaneen lisäksi työskentelivät Olavi Ala-Nissilä (kesk) ja Kaj Turunen (sin). Saavutettuun lopputulokseen voi olla…

YKSI-YHDESTÄ –PERIAATE LAAJEMMIN KÄYTTÖÖN ERI MINISTERIÖISSÄ

YKSI-YHDESTÄ –PERIAATE LAAJEMMIN KÄYTTÖÖN ERI MINISTERIÖISSÄ Suomen kaltaisen avoimen ja kansainvälisen hyvinvointiyhteiskunnan pyörittäminen edellyttää ajantasaista lainsäädäntöä. Lisäksi muuttuva maailma tuo joka päivä lisää tarpeita sääntelyn lisäämiselle. Tässä kehityksessä me kansakuntana olemme pysyneet hyvin mukana. Silti ei voida kieltää myöskään sitä, että uusilla laeilla ja säädöksillä on myös varjopuolensa. Pahimmillaan se näkyy yrittäjien heikentyneinä toimintaedellytyksinä tai…

TOLKKU KÄTEEN YMPÄRISTÖLUPIEN MÄÄRÄSSÄ JA LUPAPROSESSIEN KESTOSSA

TOLKKU KÄTEEN YMPÄRISTÖLUPIEN MÄÄRÄSSÄ JA LUPAPROSESSIEN KESTOSSA Suomi, kuten muutkin Pohjoismaat, ovat edistyksellisiä yhteiskuntia, mitä tulee ympäristön suojeluun ja luonnonvarojen vastuulliseen hyödyntämiseen. Perusteet näille on kirjoitettu kussakin maassa lakiin ja asiantuntevat viranomaiset valvovat niiden toteutumista. Tästä pohjoisesta vihreydestä onkin muodostunut kaikille Pohjoismaille valtti profiloitua kestävän kehityksen edistäjinä globalisoituvassa maailmassa. On kuitenkin myönnettävä, että erojakin maiden…

UUDISTUSTEN AIKA SUOMESSA ON JUURI NYT

UUDISTUSTEN AIKA SUOMESSA ON JUURI NYT Talouden arviointineuvosto julkaisi vastikään vuosittaisen raporttinsa hallituksen talouspolitiikasta. Eniten julkisuutta sai arviointineuvoston esittämä kritiikki hallituksen finanssipolitiikasta, neuvoston mukaan se on liian lepsua suhdannetilanteeseen nähden. Erityisesti neuvosto kiinnitti huomiota veronkevennyksiin. Hallitus toteutti veronkevennykset kuitenkin kompensoidakseen kilpailukykysopimuksen vaikutuksia palkansaajille. Tarkoituksen oli vauhdittaa kilpailukykyä korjaavan sopimuksen syntyä. Toisaalta työn verotus on Suomessa…

ALKOHOLILAKI UUDISTUU HISTORIALLISESTI

ALKOHOLILAKI UUDISTUU HISTORIALLISESTI Alkoholilaki päivittyy historiallisesti 1960-luvulta nykypäivään. Asia varmistui, kun eduskunta hyväksyi uudistuskokonaisuuden viimetöikseen ennen joululomille lähtöä. Uusittu alkoholilaki tuo parannuksia moniin yksityiskohtiin. Alkoholijuomien tilavuusprosenttiraja nousee vähittäismyynnissä maltillisesti 4,7 prosentista 5,5 prosenttiin, mikä parantaa erityisesti pienten kyläkauppojen toimintaedellytyksiä. Myös kuluttajan asema paranee valikoiman laajentuessa. Kotimaan elinkeinotoiminnan volyymien vahvistuminen ja matkustajatuonnin väheneminen tuovat lisää verotuloja…

FAKTAT OVAT MALTTIA ALKOHOLILAIN UUDISTUKSESSA

FAKTAT OVAT MALTTIA ALKOHOLILAIN UUDISTUKSESSA Kansanedustaja Pekka Puska (kesk.) vaati kirjoituksessaan MT:ssa 13.11.2017 olemaan aliarvioimatta alkoholin haittoja. Vaatimus on yleisesti erikoinen ja erityisesti Puskan esittämänä. Haittoja ei ole kukaan ali­arvioinut, ja Puska itse on kaikissa yhteyksissä pyrkinyt paisuttelemaan niitä. Puskan kirjoituksesta paistaa ylenkatse maaseudun ihmisiä kohtaan. Hän kysyy, tuleeko kylä­kauppoja pitää pystyssä vahvemman oluen voimalla ja huolimatta…

KYSYMYS TOUKO AALLOLLE

KYSYMYS TOUKO AALLOLLE Eduskunta kävi eilen pitkän keskustelun uudesta alkoholilaista. Lähes 200-sivuisessa esityksessä on paljon hyödyllisiä uudistuksia, jotka purkavat vanhakantaista sääntelyä ja helpottavat ihmisten arkea. Ravintoloiden anniskelualuesääntelyä kevennetään. Ravintoloille ja pienpanimoille sallitaan mietojen tuotteiden ulosmyynti. Happy hour-kiellosta luovutaan. Valmistustapaneutraliteetista ja alkoholiannosten kokosääntelystä luovutaan. Alkot ovat jatkossa klo 21 asti auki. Tässä esimerkkejä vain muutamia mainitakseni…