HYVINVOINTIYHTEISKUNTA ON PELASTETTAVISSA

Valtiovarainministeriö julkaisi pysäyttävän raportin Suomen talouden tilasta. Ydinviesti on vakava. Suomi on putoamassa muiden Pohjoismaiden vauhdista. Jos Suomen talouden haasteita ei kyetä ratkaisemaan, kykymme ylläpitää nykyistä hyvinvointimallia vaarantuu. Tällöin pelissä olisivat itsestäänselvyytenä pidetyt asiat, kuten laadukas koulutus, tehokas terveydenhuolto ja vanhuspalvelut. Synkkä tulevaisuus matalan työllisyyden ja hitaan tuottavuuden varjossa on vältettävissä. Se edellyttää sitä, että…

ERIKOISSAIRAANHOITO MYÖS MAAKUNTIIN

Erikoissairaanhoidon työjakoa ja keskittämistä ollaan jälleen muuttamassa. Erityisesti vaativaa kirurgiaa keskitetään yliopistosairaaloihin. Mikäli kaavaillut muutokset astuvat voimaan, tulevat viiveet etenkin syöpäsairauksien hoidossa väistämättä kasvamaan. Pahimmillaan maakuntien keskussairaaloiden kirurginen päivystysvalmius tulee heikkenemään, koska osaajat siirtyvät työhön sinne, missä ammattitaitoa voi käyttää ja kehittää. Monet leikkaavat erikoislääkärit hoitavat laajasti myös ei-leikattavia potilaita. Erikoislääkärien siirtyessä pois, heikkenee erikoissairaanhoidon…

SUOMEN ROKOTUKSISTA ON SYNTYNYT KAFKAMAINEN KUVA

Alkaneen vuoden kuumin kansalaiskeskustelu on toistaiseksi käyty joulun jälkeen käynnistyneistä koronarokotuksista. Kaikkien odottaman mittavan prosessin aloitus on ollut kaikkea muuta kuin luvattiin. Suomeen saatujen rokotteiden määrät eivät ole vastanneet sitä, mitä vielä esimerkiksi marraskuussa kuviteltiin. Ensimmäisenä myyntiluvan saaneen Pfizer-Biontechin rokotteita on kolmen viikon aikana saatu vain 100 000 kappaletta. Syyksi tähän on kerrottu muun muassa…

UUSI VUOSI – VANHAT HAASTEET

Vuoden vaihteet ovat aina tilinteon ja tulevaisuuden suunnittelun aikaa. Niin myös politiikassa. Torstaina päättyneen politiikan vuoden suurin tekijä oli koronapandemia. Perinteinen politiikka on ollut suurimmaksi osaksi poissa, ja vastuulliset poliittiset voimat ovat keskittyneet isoissa kysymyksissä hallituksen tukemiseen. Tässä on onnistuttu hyvin, jos Suomen tilannetta verrataan muihin Euroopan maihin. Samanlaisia tautipiikkejä ei meillä ole toistaiseksi nähty,…

HALLITUSPUOLUEET EIVÄT VOI PAETA KORONAN TAAKSE

Suomi on elänyt koronatodellisuutta nyt kohta kahdeksan kuukautta ja edessä on, lupaavista rokoteuutisista huolimatta, ainakin puoli vuotta tätä samaa. Moneen muuhun maahan verrattuna tämä koronan ensimmäinen puolikas on mennyt erittäin hyvin, erityisesti viruksen leviämisen hillitsemisessä. Silti nyt, jos koskaan, me kaikki tarvitsemme sinnikkyyttä, jotta me kaikki selviämme tästä kriisistä ulos mahdollisimman pienin vaurioin. Suomalaisten jaksamista…

NYT SANOISTA TEKOIHIN, HALLITUS!

Kansanedustajan työssä saa paljon palautetta ja hyvä niin. Keskustelujen ja viestien kautta pysyy kartalla, mitä ihmisille eri puolilla Suomea kuuluu, ja mitä meidän lainsäätäjien pitää ottaa päätöksenteossa huomioon. Jo kohta kymmenen vuoden ajan erityisen tärkeitä ovat olleet keskisuomalaisten yrittäjien yhteydenotot. Matkan aikana parhaita palkintoja ovat olleet viestit siitä, miten yrittäjien arkea on omalla työllä ja…

KÖNTTÄÄ HARMITTAA, JA SEN VOI YMMÄRTÄÄ

Kansanedustaja Könttä (kesk.) vastasi (KSML 23.9.) kirjoitukseeni (KSML 20.9.) hallituksen budjettipäätöksistä. Könttä jatkaa keskustan toimistolla sovittua mediastrategiaa, jonka mukaan hyökkäys on paras puolustus tilanteessa, jossa keskustan harmitus nykyiseen talouspolitiikkaan näkyy jo kilometrien päähän. Vastaavanlaista kokoomuksen syyttämistä on harjoittanut myös eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kurvinen väittäessään, että kokoomus ei kannattaisi hallituksen ehdottamia panostuksia koronankriisin akuuttihoitoon. Tämä ei…

TEKEMÄTTÄ EI VOI JÄTTÄÄ

Marinin hallitus pääsi sopuun tulevan vuoden valtion budjetista. Lopputuloksena velkarahaa otettiin ja jaettiin. Hyvää budjetissa on koronakriisin hoitoon varautuminen. Niiltä osin velanotto on perusteltua. Sille myös kokoomus antaa tukensa. Silti hallitukselta voi aiheellisesti kysyä, onko hallituksen muu taloudenpito vastuullista? Lisävelkaa otettiin taas 10,8 miljardia vailla kunnollista tiekarttaa tulevaisuuteen. Tämän tason velkavuori edellyttäisi rohkeutta myös rakenteellisiin…

EI OLE TEKOJA, EI EDES SUUNNITELMIA

Sanna Marinin hallitus pääsi muutama päivä sitten sopuun tulevan vuoden valtion budjetista. Lopputuloksena velkarahaa otetaan ja jaetaan. Hyvää budjetissa on koronakriisin hoitoon varautuminen. Niiltä osin velanotto on perusteltua. Sille myös me annamme tukemme. Silti hallitukselta voi aiheellisesti kysyä, onko hallituksen muu taloudenpito vastuullista? Lisävelkaa otettiin taas 10,8 miljardia vailla kunnollista tiekarttaa tulevaisuuteen. Velanotto ja jopa veronkorotukset tiettyyn…

VAHVISTETAAN USKOTTAVAA PUOLUSTUSTA

Pääministeri Marin on luvannut hallituksensa tekevän tämän kuun budjettiriihessä päätöksiä työllisyyttä vahvistavista toimista, ja hyvä niin. Työllisyystoimia tältä vasemmistohallitukselta ja sen perustamilta kolmikantaisilta työryhmiltä on nyt odotettu jo kohta puolitoista vuotta, ja maamme talous on sillä välin ajautunut erittäin vaikeaan kriisiin. Tähän asti vastuulliselle talouspolitiikalle kintaalla viitanneesta vasemmistoliitosta on jopa nyt kuultu työllisyysavauksia. Puheenjohtaja Li…