MILJARDILUPAUKSET VAI VASTUULLISEN TALOUSPOLITIIKAN LINJA?

Keski-Suomi on elänyt viime vuodet vahvan talouskasvun aikaa. Työllisyys on lisääntynyt tuhansilla työssäkäyvillä ja monessa kodissa tulevaisuus näyttää valoisalta. Keski-Suomen kasvun kätilöinä ovat olleet maakunnan yrittäjät, joilta on löytynyt uskoa tulevaisuuteen. Halua ottaa ja kantaa riskiä investointeihin ja työllistämiseen on myös madaltanut tällä vaalikaudella harjoitettu yrittäjyysmyönteinen talous- ja työllisyyspolitiikka. Tätä taustaa vasten onkin ollut yllättävää,…

ÄÄNEKOSKELLE LISÄÄ ELINVOIMAA YHTEYKSILLÄ JA YHTEISTYÖLLÄ

Päättyvä vaalikausi on ollut Äänekoskelle eteenpäinmenon aikaa. Suomen suurin teollinen investointi, Metsä Groupin biotuotetehdas, on luonut paikkakunnalle uudenlaista nostetta uusien työpaikkojen ja parantuneiden liikenneyhteyksien ansiosta. Valtaosa viime vaalikaudella kokoomusjohtoisen hallituksen aikana käynnistetyistä 173 miljoonan infrapanostuksista on nyt valmiita. Tällä vaalikaudella Äänekosken saavutettavuus sai vielä jatkoa, kun 30 vuotta suunnitteilla ollut Kirri-Tikkakoski -moottoritie saatiin viimein käyntiin.…

TALOUS EI OLE TYKKÄÄMISASIA

Olen ehdokkaana eduskuntavaaleissa nyt kolmatta kerta. Joka kerta vaalikeskusteluilla on ollut omat erityispiirteensä. Kahdeksan vuotta sitten suomalaisten ykköshuolena oli Kreikan talous. Takuudet ja vakuudet ja piikki kiinni: ilma oli sakeanaan lupauksia. Vuoden 2015 vaaleissa ykköspuheenaihe oli työ ja talous. Suomea pantiin kuntoon monin sanakääntein. Kokoomus painotti, että ainoa kestävä vaihtoehto Suomen hyvälle kehitykselle on työ:…

JYVÄSKYLÄ NOSTETTAVA MAL-SOPIMUSTEN PIIRIIN

Alkavalla vaalikaudella Keski-Suomella on edessään useita haasteita, jotka on pystyttävä ratkomaan. Miten varmistetaan se, ettei meille tärkeissä liikennehankkeissa, kuten vaikkapa Jyväskylä–Tampere -kaksoisraiteessa tai valtateiden 4 ja 9 parantamisessa jäädä mopen osille? Entä miten täällä turvataan se, että aivan ehdoton vetovoimavalttimme – maakunnan omat korkeakoulut – parantavat asemiaan kiihtyvässä kansainvälisessä kilpailussa? Tarvitsemme pysyviä ratkaisuja vahvistamaan Keski-Suomen…

HALLITUKSEN TÄRKEÄ VÄLIETAPPI TYÖLLISYYDESSÄ ON SAAVUTETTU

HALLITUKSEN TÄRKEÄ VÄLIETAPPI TYÖLLISYYDESSÄ ON SAAVUTETTU Joululahjat saapuivat tänä vuonna jo ennen aattoa. Valtiovarainministeri Orpo tiedotti Suomen lyhentävän tänä vuonna ensimmäistä kertaa kymmeneen vuoteen velkaansa. Hallitus on saanut Suomen velkaantumisvauhdin kuriin, minkä ansiosta valtiolla on mahdollista yksittäisinä vuosina jo mahdollista myös lyhentää velkaansa sopivien kertaerien osuessa kohdilleen. Toinen iloinen uutinen oli paketoitu osaksi Tilastokeskuksen työllisyyslukujen…

OPPOSITIOPUOLUEIDEN VAIHTOEHDOISTA

OPPOSITIOPUOLUEIDEN VAIHTOEHDOISTA Mielipiteeseeni opposition vaalibudjeteista (KSML 21.11.) antoivat vastauksensa SDP:n (KSML 23.11. ja 30.11.) sekä vihreiden edustajat (KSML 23.11.). Oma näkemykseni ei näistä vastineista muutu. Molempien puolueiden vaihtoehdot seisovat tukevasti tyhjän päällä. VIHREIDEN VAIHTOEHDON isoin ongelma on se, että eduskunnan tietopalvelun laskelmienkin mukaan heidän vaihtoehtonsa vähentäisi työllisyyttä 21 000 henkilöllä! Tämä ei ole vastuullista talouspolitiikkaa, varsinkin kun…

VAIHTOEHTOBUDJETIT NÄYTTÄVÄT PUOLUEIDEN TODELLISET KASVOT

VAIHTOEHTOBUDJETIT NÄYTTÄVÄT PUOLUEIDEN TODELLISET KASVOT Eduskunnassa käytiin kaivattu keskustelu opposition vaihtoehdoista hallituksen harjoittamalle talouspolitiikalle. Äänestäjille tarjoutui oiva mahdollisuus arvioida oppositiopuolueiden linjauksia 2020-luvun Suomelle ennen kevään eduskuntavaaleja. Kokonaiskuva opposition vaihtoehdoista oli tälläkin kertaa kaksijakoinen. Esimerkiksi RKP:lle ja KD:llekin pitää antaa kiitokset edes pyrkimyksestä pitää oma esityksensä valtiontalouden tiukan liikkumavaran sisässä, vaikka sieltäkin hullutuksia löytyy, kuten Kirri–Tikkakoski…

SDP KAMPANJOI KOHTI VAALEJA VELKARAHALLA

SDP KAMPANJOI KOHTI VAALEJA VELKARAHALLA Arvostamani kansanedustaja Lauri Ihalainen (sd.) kommentoi kolumnissaan (KSML 13.10.) kirjoitustani (KSML 29.9.) Keski-Suomen tulevasta kasvusta ja kehittämisestä. On hienoa huomata, että monissa paikallisen tason haasteiden määrittelyssä olemme samalla linjalla. Keinojen osalta meillä sen sijaan on yhä erilaiset näkökulmat. Totta on toki se, että SDP on tehnyt koko joukon erilaisia avauksia ja lupauk­sia…

MAAKUNTA TARVITSEE TIIVISTÄ YHTEISTYÖTÄ

MAAKUNTA TARVITSEE TIIVISTÄ YHTEISTYÖTÄ Alkanutta politiikan syksyä ovat leimanneet monen politiikan raskassarjalaisen hieman yllättävätkin uutiset luopumispäätöksistä. Keski-Suomen osalta kesällä kansanedustajuudesta luopuneen Susanna Huovisen (sd.) lisäksi eduskunnan jättävät niin Lauri Ihalainen (sd.) kuin Mauri Pekkarinenkin (kesk). Haluamme kiittää heitä näin julkisesti erittäin hyvästä yhteistyöstä. KUTEN DEMOKRATIAAN kuuluu, sanan säilää on taitettu. Kuitenkin yhteistyö siinä tärkeimmässä, eli keskisuomalaisten…

TARVITAAN KASVUMYÖNTEISTÄ POLITIIKKAA

TARVITAAN KASVUMYÖNTEISTÄ POLITIIKKAA Meille keskisuomalaisille taloussivut ovat tänä syksynä tarjonneet miellyttävää luettavaa. Maakunnan talouskasvu on voimakasta ja työllisyys on parantunut kaikissa kunnissa. Viimeisen kolmen vuoden työttömyys on alentunut reippaasti yli Viitasaaren asukasmäärän verran. Silti pilviä on keräytymässä taloustaivaalle. Monet talouden asiantuntijat muistuttavat meidän olevan nyt taloussuhdanteen huipulla ja suunta on hiljalleen kääntymässä. Tukea näkemys saa…