Olen ehdokkaana eduskuntavaaleissa nyt kolmatta kerta. Joka kerta vaalikeskusteluilla on ollut omat erityispiirteensä. Kahdeksan vuotta sitten suomalaisten ykköshuolena oli Kreikan talous. Takuudet ja vakuudet ja piikki kiinni: ilma oli sakeanaan lupauksia.
Vuoden 2015 vaaleissa ykköspuheenaihe oli työ ja talous. Suomea pantiin kuntoon monin sanakääntein. Kokoomus painotti, että ainoa kestävä vaihtoehto Suomen hyvälle kehitykselle on työ: työn kautta pystytään huolehtimaan hyvinvointipalveluista ja vähentämään lastemme velkataakkaa. Tätä linjausta ei mielestäni ole edelleenkään syytä tarkistaa, asia on juuri noin.
Näissä eduskuntavaaleissa erikoista onkin ainakin tähän mennessä ollut se, että nyt keskustelua kestävästä taloudenpidosta ja työllisyydestä on suorastan vähätelty. Osoitus tästä oli pääministeriehdokas Rinteen kommentti, jonka mukaan hän ei ”hyväksy enää sellaista ajattelua, että kamreeri tulee ja sanoo, mihin rahat riittävät, eikä ole muuta vaihtoehtoa kuin leikata”. Ikään kuin talous voisi olla tykkäämisasia. Ikään kuin esim. terveydenhuolto, sosiaaliturva, eläkkeet ja laadukas koulutus rahoittaisivat itse itsensä vuosikymmenestä toiseen vailla taloudenpidon huolia.
Pelkään sitä, että tällaisten puheiden hinta politiikan uskottavuudelle tulee olemaan korkea. Jos jo nyt politiikka kärsii luottamuspulasta sote-sotkujen jälkeen, ei tuuleen huutelu ja tyhjän lupailu tilannetta paranna. Suomalaisille luvataan etenkin vasemmalta nyt kymmentä hyvää ja yhtätoista kaunista, vaikka esim. Suomen pankin ja valtionvarainministeriön kertomat lähtökohdat taloudenpitoon ovat kaikkien saatavilla. Siitäkin huolimatta, että meillä on tällä hetkellä hyvä työllisyystilanne, me velkaannumme edelleen joka päivä. Eläkkeiden suhteen on olemassa selkeä riski, että seuraaville sukupolville tehdyistä lupauksista ei pystytä pitämään kiinni. Nämä ovat vääriä ”tulevaisuusinvestointeja”. Meillä on vastuumme kaikille suomalaisille vauvasta vaariin.
Tietysti on tylsempää tehdä vaalikampanjoita talouden raamit tiedostaen. Esim. tavoiteeseen 75 prosentin työllisyysasteesta ei päästä ilman reippaita uudistuksia työmarkkinoilla, alkaen nyt vaikkapa yrityskohtaisen paikallisen sopimisen lisäämisellä. Tähän on luotu jo useita mallejakin, päätöksenteko vain antaa odottaa kykyä kantaa vastuuta paitsi nykyhetkestä, myös tulevaisuudesta.
Sama pätee maakuntamme elintärkeisiin liikennehankkeisiin. Nykyisellä budjettiperusteisella rahoitusmallilla, talouden tilanne huomioiden, ne eivät välttämättä riittävän nopeasti etene. Käyttöön pitääkin harkita toimivia ratkaisuja muista maista, kuten vaikkapa erillisten hankeyhtiöiden hyödyntäminen.
Näissä vaaleissa toivoisin jokaisen meistä äänioikeutetuista pohtivan sitä, millaista politiikantekotapaa tähän maahan tarvitaan. Voittaako parhaalta kuulostava lupaus vai annetaanko arvoa päättäjän vastuunkannolle, yhteistyökyvylle ja luotettavuudelle? Tähän kysymykseen kiteytyvät näiden vaalien lähtökohdat.