JONOSTA HOITOON – KESKISUOMALAISTEN SOTEPALVELUT KUNTOON

Seuraavalla hallituksella on edessään paljon tehtävää. Kovin kiire koskee sote-palveluita. Kauan vatvottu sote-uudistus on nyt tehty, mutta samaan aikaan sote-palvelumme ovat kriisissä. Jonot palveluihin ovat kasvaneet. Tämän lisäksi hoitaja- ja lääkäripula on kärjistynyt ja vuoden vaihteessa aloittaneet hyvinvointialueet tekevät työtään alijäämäisin budjetein. Keski-Suomen osalta alijäämää oli 44 milj. euroa. Hallituksen toimet kriisin ratkaisemiseksi ovat olleet…

ARVOISA PÄÄMINISTERI, OLISIKO PEILIIN KATSOMISEN PAIKKA?

Suomessa käydään eduskuntavaalit yhdeksän viikon päästä. Pääteemaksi on nousemassa talous ja suomalaisten toimeentulo ja aivan syystä. Nykyinen vasemmistohallitus on päästänyt julkisen talouden omalla vahtivuorollaan järkyttävään tilaan. Neljän vuoden aikana hallitus on ottanut lisää velkaa yli 40 miljardia euroa. Jos uusi velka jyvitettäisiin jokaiselle suomalaiselle maksettavaksi, summa olisi noin 7 300 euroa. Neljän henkilön taloudessa Antti Rinteen—Sanna…

VELKARALLI JATKUU RIIHITEATTERISTA HUOLIMATTA

Suomalaiset pääsivät seuraamaan erikoista kevätnäytelmää hallituksen toimesta. Alun perin vasemmistohallitusten puoliväliriiheksi aiottu neuvottelu tulehtui hallituskriisiksi. Kriisin pitkittyessä keskusta antoi ymmärtää, että sen mitta olisi tullut täyteen hallituksen vastuuttomasta talous-ja työllisyyspolitiikasta. Kun nyt riihen tuloksia tarkastelee, keskustan toimintaa voi vain ihmetellä. Kyseessä oli vain epäonnistunut vaaliteatteri. Kovasta uhosta huolimatta keskusta ostettiin taas kerran velkarahalla hiljaiseksi, mutta…

KESKI-SUOMESSA USKOTAAN MAAKUNTASOTEN VAARANTAVAN PALVELUT JA VIEVÄN RAHAT

Sote-uudistuksen tavoitteista on yhteiskunnassa vallinnut hyvin laaja yhteisymmärrys. Erityisesti ikärakenteen muutoksesta johtuva palveluiden kasvava tarve on jo nyt suuri haaste, joka käy koko ajan vaikeammaksi. On pystyttävä uudistamaan sosiaali- ja terveyspalveluita siten, että myös tulevaisuudessa ihmisten oikeus tarvitsemaansa hoitoon ja hoivaan sekä tukeen voidaan toteuttaa. Ikävä kyllä alkaa olla ilmeistä, että nyt eduskunnan käsittelyssä oleva…

HYVINVOINTIYHTEISKUNTA ON PELASTETTAVISSA

Valtiovarainministeriö julkaisi pysäyttävän raportin Suomen talouden tilasta. Ydinviesti on vakava. Suomi on putoamassa muiden Pohjoismaiden vauhdista. Jos Suomen talouden haasteita ei kyetä ratkaisemaan, kykymme ylläpitää nykyistä hyvinvointimallia vaarantuu. Tällöin pelissä olisivat itsestäänselvyytenä pidetyt asiat, kuten laadukas koulutus, tehokas terveydenhuolto ja vanhuspalvelut. Synkkä tulevaisuus matalan työllisyyden ja hitaan tuottavuuden varjossa on vältettävissä. Se edellyttää sitä, että…

TEKEMÄTTÄ EI VOI JÄTTÄÄ

Marinin hallitus pääsi sopuun tulevan vuoden valtion budjetista. Lopputuloksena velkarahaa otettiin ja jaettiin. Hyvää budjetissa on koronakriisin hoitoon varautuminen. Niiltä osin velanotto on perusteltua. Sille myös kokoomus antaa tukensa. Silti hallitukselta voi aiheellisesti kysyä, onko hallituksen muu taloudenpito vastuullista? Lisävelkaa otettiin taas 10,8 miljardia vailla kunnollista tiekarttaa tulevaisuuteen. Tämän tason velkavuori edellyttäisi rohkeutta myös rakenteellisiin…

IKÄÄNTYMISEN ARVOSTUS UUDELLE TASOLLE

Ikäihmisten palveluista ja etuuksista käytävää keskustelua kuunnellessa mietin usein, mistä oikein puhumme. Puhumme omista äideistämme ja isistämme, vanhemmista ja isovanhemmista, heistä, jotka ovat rakentaneet Suomea, jossa nyt saamme asua. Heistä, joista monet eivät enää pysty puhumaan omasta puolestaan, vaan tarvitsevat apuamme. Sävyn pitäisi olla tämän mukainen, kunnioittava, arvostava ja ratkaisuja hakeva. Vain yhteistyöllä voimme varmistaa…

TALOUS EI OLE TYKKÄÄMISASIA

Olen ehdokkaana eduskuntavaaleissa nyt kolmatta kerta. Joka kerta vaalikeskusteluilla on ollut omat erityispiirteensä. Kahdeksan vuotta sitten suomalaisten ykköshuolena oli Kreikan talous. Takuudet ja vakuudet ja piikki kiinni: ilma oli sakeanaan lupauksia. Vuoden 2015 vaaleissa ykköspuheenaihe oli työ ja talous. Suomea pantiin kuntoon monin sanakääntein. Kokoomus painotti, että ainoa kestävä vaihtoehto Suomen hyvälle kehitykselle on työ:…

SUOMI KUNTOON?

Neljä vuotta sitten eduskuntavaalit voitettiin lupauksella laittaa Suomi kuntoon. Talouden ja työllisyyden puolella näin kävikin ja hyvä niin. Vaalien jälkeen aloittavalla hallituksella taloudelliset lähtökohdat ovat huomattavasti paremmat kuin yhdelläkään 2010-luvun hallituksista. Samaa ei voi sanoa suomalaisten fyysisestä kunnosta. Hyvinvointi polarisoituu. Hyväkuntoisia on entistä vähemmän, kun taas täysin liikkumattomien ja ylipainoisten määrä kasvaa. Arkiliikunta on vähentynyt,…

PERUSTULO TÖRMÄÄ OMAAN MAHDOTTOMUUTEENSA

PERUSTULO TÖRMÄÄ OMAAN MAHDOTTOMUUTEENSA Vihreiden kansanedustaja Touko Aalto tarjoaa kolumnissaan (KSML 16.6.) perustuloa ihmelääkkeeksi nykysosiaaliturvan ongelmiin. Samalla Aalto leimaa vastikkeelliset mallit pakottaviksi ja kutsuu vastikkeetonta perustuloa vapauttavaksi. Todellisuudessa Aallon tarjoama perustuloratkaisu voisi pahimmillaan lisätä syrjäytymistä ja köyhyyttä sekä vaarantaa hyvinvointiyhteiskunnan rahoituksen. Samoilla linjoilla on OECD. Kevään maaraportissa se arvioi vastikkeettoman perustulon lisäävän eriarvoisuutta ja köyhyyttä.…