Ikäihmisten palveluista ja etuuksista käytävää keskustelua kuunnellessa mietin usein, mistä oikein puhumme. Puhumme omista äideistämme ja isistämme, vanhemmista ja isovanhemmista, heistä, jotka ovat rakentaneet Suomea, jossa nyt saamme asua. Heistä, joista monet eivät enää pysty puhumaan omasta puolestaan, vaan tarvitsevat apuamme. Sävyn pitäisi olla tämän mukainen, kunnioittava, arvostava ja ratkaisuja hakeva. Vain yhteistyöllä voimme varmistaa laadukkaat hoivapalvelut ja riittävät etuudet kaikille niitä tarvitseville.
Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö ikäihmisten hoivassa havaituista ongelmista saisi puhua. Pikemminkin päinvastoin, epäkohdat on tuotava nähtäville, jotta ne voidaan korjata.
Ensimmäinen askel kaikessa toiminnan parantamisessa on tosiasioiden tunnustaminen ja siksi on erinomainen asia, että vanhusten hoivassa olleet väärinkäytökset ovat olleet nyt niin vahvasti esillä. Kiitos kuuluu rohkeille hoitajille ja omaisille.
Toisaalta tämä ei yksin riitä. Myös meidän päättäjien pitää olla rehellisiä omien vanhuspalveluita koskevien päätöstemme seurauksista kunnissa. Asenne, jossa esimerkiksi ympärivuorokautinen laitoshoito nähdään kulueränä tai kuten eräs maakunnassa tapaamani ihminen sanoi: ”paikkoina, johon esimerkiksi muistisairaat ikäihmiset säilötään”, pitää muuttua. Riippumatta siitä tuotetaanko ikäihmisten palvelut julkisella vai yksityisellä puolella, puhumattakaan siitä, mikä on näitä palveluita tarvitsevien senioreiden tausta, niiden laadun pitää olla sellainen, että ne kelpaisivat meidän jokaisen isille ja äideille.
Olennaista tähän pääsemiseksi on lisätä yksilöllistä otetta ikääntyneiden palveluissa. Eivät omat toiveet ja tarpeet katoa iän myötä, vaan ne on otettava laajasti huomioon. Osa esimerkiksi omaishoidossa olevista vanhuksista tarvitsee paljon tukipalveluita, osa vähemmän. Sama pätee hoivakoteihin, jotka nimensä mukaisesti ovat koteja: asuinpaikkoja, joissa on oltava sellaiset puitteet, että ihminen voi mahdollisimman hyvin. Siksi jokaiselle ikäihmiselle pitää laatia yksilölliset ja jatkuvasti päivittyvät suunnitelmat hänen hoivastaan, hoidontarpeestaan ja mahdollisista toiveistaan tuen ja hoivan suhteen.
Toisaalta yksilöllisempiä tai edes enemmän vaihtoehtoja tarvittaisiin myös ikääntyvien asumisen vaihtoehdoissa. Valinta ei voi olla joko pelkästään koti tai hoivapalvelut vaan tilausta on mm. erilaisille senioreiden yhteisasumisyhteisöille. Samalla esimerkiksi kokeilujen, kuten vaikkapa muistiystävällinen taajama Lapinjärvellä, hyviä kokemuksia pitäisi monistaa myös muissa kylissä ja kaupungeissa. Näin parannettaisiin monen ikääntyneen mahdollisuuksia pidempään omaehtoiseen elämään.
Olennainen osa ikääntyvien suomalaisten arvostamisessa on toki myös taloudesta. Tulevalla hallituskaudella oma puolueeni Kokoomus siirtäisi verotuksessa painopistettä edelleen ansiotuloverotuksesta haittoihin ja päästöihin. Tämän seurauksena ansiotulojen verotusta voidaan keventää miljardilla. Tämä tarkoittaa myös työeläkettä saaville eläkeläisille kevyempää verotusta. Verotuksen keventyessä saadusta eläkkeestä jää enemmän käteen.
Eläkkeiden osalta omasta mielestäni painotuksen pitäisi olla edelleen pienituloisimpien ja eniten sairastavien eläkeläisten tilanteen parantamisessa. Keinoja tähän olisivat ensisijaisesti takuueläkkeen tason korottaminen sekä lääkekorvausjärjestelmän ja asiakasmaksujen muutokset. Tämän ohella Kokoomus ehdottaa lisäksi sen arvioimista, onko nykyisessä indeksin laskentamallissa huomioitu riittävästi ikäihmisten tarvitsemien palveluiden ja tuotteiden hintatason muutokset. Lisäksi niille senioreille, joilla intoa ja kuntoa osa-aikaiseen työntekoon löytyy, työ pitäisi mahdollistaa turhaa sääntelyä purkamalla.
Ikääntymisen ja ikäihmisten arvostuksen nostaminen uudelle tasolle ei tapahdu yhden päättäjän tai puolueen voimin, eikä takuita ole siitäkään, että valmista saataisiin vuodessa tai edes yhdessä vaalikaudessa. Silti se pitää tehdä. Äideillemme ja isillemme. Yhdessä.