JONOSTA HOITOON – KESKISUOMALAISTEN SOTEPALVELUT KUNTOON

Seuraavalla hallituksella on edessään paljon tehtävää. Kovin kiire koskee sote-palveluita. Kauan vatvottu sote-uudistus on nyt tehty, mutta samaan aikaan sote-palvelumme ovat kriisissä. Jonot palveluihin ovat kasvaneet. Tämän lisäksi hoitaja- ja lääkäripula on kärjistynyt ja vuoden vaihteessa aloittaneet hyvinvointialueet tekevät työtään alijäämäisin budjetein. Keski-Suomen osalta alijäämää oli 44 milj. euroa. Hallituksen toimet kriisin ratkaisemiseksi ovat olleet…

TIET TAKAAVAT TOIMIVAN SUOMEN

Metsätalous on yksi Suomen talouden tukijaloista. Se tarjoaa töitä tuhansille ihmisille suoraan ja välillisesti. Yksi edellytys metsätalouden toiminnalle on toimiva tieverkko, jolla pääsee pitkien ja syrjäistenkin taipaleiden taakse. Tieverkon kunto ei kuitenkaan mairittele. Pääväylien ulkopuolella olevien teiden korjausvelka kasvaa vuosi vuodelta, ja jotkin tiet väistämättä muutetaan sorateiksi. Päällystettyjen teiden vähentyminen on oire alimitoitetusta teiden kunnossapidon…