LUOTETAAN SUOMALAISIIN

LUOTETAAN SUOMALAISIIN Kiista Suomen kilpailukyvystä tai sen puutteesta on leimannut merkittävästi politiikan syksyä. Samalla, kun hallitus on aktiivisesti hakenut välineitä Suomen kilpailukyvyn parantamiseen, oppositio on haukkunut hallituksen keinot ja etsinyt muita selityksiä talouden surkealle tilalle. Perusteet omien linjaustensa paremmuuteen oppositio on hakenut kansainvälisistä kilpailukykyvertailuista. Niissä olemme menestyneet edelleen kohtalaisen hyvin pitkään jatkuneesta talouden alavireestä huolimatta.…

TYÖTTÖMYYDEN NUJERTAMINEN VAATII ISOJA PÄÄTÖKSIÄ

TYÖTTÖMYYDEN NUJERTAMINEN VAATII ISOJA PÄÄTÖKSIÄ Politiikan seuraajille ja sen tekijöille alkanut syksy on ollut kaikkea muuta kuin tylsää. Keskustelussa suuressa roolissa on ollut Suomen surkea talous. Parlamentaarisen logiikan mukaisesti yhteisymmärrys talouden suunnan muuttamisen tarpeesta on ollut suurta. Erimielisyyttä on sen sijaan muutokseen tarvittavien keinojen laadusta. Monille Sipilän hallituksen päättäväiset toimet ovat olleet liian rajuja. Perusteet…

PAREMPAA TYÖLLISYYTTÄ HALLITUKSEN KÄRKIHANKKEILLA

PAREMPAA TYÖLLISYYTTÄ HALLITUKSEN KÄRKIHANKKEILLA Kansanedustajat Lauri Ihalainen (sd) ja Mauri Pekkarinen (kesk) ovat käyneet tämän lehden palstoilla ansiokasta keskustelua Keski-Suomen vaikeasta työllisyystilanteesta. Molempien näkemykseen työllisyysrahan nopeasta nostamisesta on helppo yhtyä. Kaikki keinot on nyt hyödynnettävä, jotta keskisuomalaisille voidaan saada lisää työtä. Pekkarinen on lisäksi oikeassa siinä, että nyt jos koskaan me tarvitsemme kilpailukykyä ja työllisyyttä…

RATKAISUJEN HALLITUS

Uuden hallituksen ohjelma oli menneellä viikolla Eduskunnan käsiteltävänä. Kahden päivän keskustelussa ohjelma sai oppositiolta kovaa kyytiä. Hampaissa ovat olleet erityisesti hallituksen päättämät menoleikkaukset. Kritiikki on ansaittua, eikä kukaan voi kiistää sovittujen yli neljän miljardin leikkausten kipeyttä. On vaikeaa sopeuttaa taloutta laajamittaisesti ilman, että ei leikattaisi menoja sieltä, missä niitä on eniten. Aika on poikkeuksellisen vaikea.…

TALOUSKASVUA PAREMMALLA TYÖELÄMÄLLÄ

TALOUSKASVUA PAREMMALLA TYÖELÄMÄLLÄ Työelämä on muuttunut. Teknologia, erityisesti digitalisaatio, on lisännyt työelämän tempoa, informaation määrää ja tehnyt työstä liikkuvampaa. Monet pysyväksi koetut työn ja sen tekemisen raja-aidat ovat murtuneet vauhdilla. Yhä useammin työ ei ole enää sidottu paikkaan tai aikaan ja töitä tehdään virallisen työajan ulkopuolella. Perinteisen tavan rinnalle on syntynyt uusia tapoja tehdä työtä.…

NOSTETAAN SUOMI TYÖLINJALLA

NOSTETAAN SUOMI TYÖLINJALLA Suomalainen hyvinvointiyhteiskunta on saavutus, josta voimme olla ylpeitä. Sen avulla Suomi on noussut monilla mittareilla mitaten maailman parhaimpien valtioiden joukkoon. Kuitenkin viimeisen kuuden vuoden kehityksen perusteella hyvinvointiyhteiskunta ja sen tarjoamat palvelut ovat vaarassa. Talouden taantuma on pisin 150 vuoteen. Perinteiset menestysalat ovat läpikäymässä poikkeuksellisen rajua rakennemuutosta eikä korvaavia menestysaloja ole löydetty vielä…

KEURUULLE TYÖPAIKKOJA PITKÄJÄNTEISELLÄ TYÖLLÄ

KEURUULLE TYÖPAIKKOJA PITKÄJÄNTEISELLÄ TYÖLLÄ Kulunut vaalikausi on ollut kaikkea muuta kuin helppo Keuruulle ja Keurusseudulle. Yleisen talouden taantuman ohella tulevaisuuden näkymiä seutukunnalla synkensi varuskunnan lakkautus vuodenvaihteessa. Lakkautuksen merkitystä ja mittasuhdetta Keuruun taloudelle ei pidä vähätellä. Varuskunnan myötä Keuruulta hävisi noin 300 työpaikkaa ja Keuruun kaupunki menettää vuonna 2015 noin 120 henkilön verotulot. Vuositasolla kyse on…

UUTTA TYÖTÄ SÄÄNTELYÄ PURKAMALLA

UUTTA TYÖTÄ SÄÄNTELYÄ PURKAMALLA Normit ja liiallisuuksiin menevä sääntely ovat olleet viime aikoina otsikoissa aivan aiheellisesti. Mediassa on ollut monia tapauksia, joissa yritysten toimintaa on hankaloitettu mitä kummallisimmilla säännöillä ja normeilla. Niistä innostuneina monet tahot ovat laatineet erilaisia norminpurkulistoja. On selvää, että järjestäytynyt yhteiskunta tarvitsee toimiakseen pelisääntöjä. Selkeät rajat ovat toimivien markkinoiden elinehto. On myös…

TYÖTÄ TUOVAA KESKITTÄMISTÄ

TYÖTÄ TUOVAA KESKITTÄMISTÄ Nykyhallitusta on moitittu kovasta keskittämispolitiikasta. Nimekkäät vaikuttajat ovat valitelleet sitä, kuinka Keski-Suomi on jäänyt hallituksen investointipäätöksissä ”mopen osaan”. Samalla on haikeasti muisteltu menneitä vaalikausia, jolloin arvioitsijoiden mukaan Keski-Suomen etua on puolustettu paremmin valtakunnan päättävissä pöydissä. Hallituksen Keski-Suomeen kohdistamien infrapäätösten jälkeen nämä puheet voidaan varmasti unohtaa. Ensimmäisessä lisätalousarviossa kohdennetaan Äänekosken biotuotetehtaan liikenneyhteyksien parantamiseen…

UUSI NOUSU ALKAA ÄÄNEKOSKELTA

UUSI NOUSU ALKAA ÄÄNEKOSKELTA Viime vuoden aikana Äänekoskesta on tullut yksi Suomen kuumimmista paikoista valtakunnan politiikassa. Muutos on ollut valtava. Pitkään Keski-Suomen vaikeimman työttömyyden kaupunkina olleesta Äänekoskesta puhutaan nyt koko Suomen uuden nousun aloituspaikkana. Kaiken tämän pohjalla on luonnollisesti Metsä Groupin kevään 2014 aikana tekemä alustava ilmoitus tehdä koko Suomen metsäteollisuuden historian suurin investointi Äänekoskelle.…