TULEVAISUUS TEHDÄÄN TÄNÄÄN

Kiitollinen. Tämä on tunne tätä kirjoitusta tehdessä, kun kauan odotettu vaalipäivä on vihdoin täällä. Takana on monta hienoa kampanjapäivää ja ennen kaikkea keskustelua keskisuomalaisten äänestäjien kanssa. Nöyrä kiitos ajastanne, evästyksistänne ja tuestanne tämän työhaastattelun aikana. Suuri kiitos kuuluu myös loistavalle kampanjatiimilleni. Olen ollut onnekas, kun olen saanut teidät avukseni tässä kampanjassa. Kiitokset venymisestä, ajastanne, tsempeistä, kanssakulkemisesta…

TULEVAISUUS ENNAKKOÄÄNESTETÄÄN TÄNÄÄN

Tänään on demokratian juhlapäivä. Eduskuntavaalien ennakkoäänestyspaikat ovat nyt vihdoin auki ja nyt viikon ajan keskisuomalaiset saavat päättää siitä, ketkä heitä edustavat seuraavilla valtiopäivillä. Varsinainen vaalipäivä on 2.4. Henkilövalintojen ohella äänestäjät päättävät Suomen suunnasta tulevalle neljälle vuodelle. Pohjimmiltaan kyse on siitä, jatketaanko nykyisellä tiellä vai haetaanko muutosta parempaan. Annetaanko nykyhallituksen velkaantumispolitiikan jatkua vai tunnustetaanko talouden tosiasiat…

KESTÄVÄMMÄN TURVALLISUUDEN, TOIMEENTULON JA TULEVAISUUDEN SUOMI

Suomessa käydään eduskuntavaalit huhtikuun ensimmäisenä sunnuntaina. Pelissä on paljon, jopa nykyisen hyvinvointiyhteiskunnan tulevaisuus. Oma luottoni on vahva sen suhteen, että vastuulliset suomalaiset osaavat tehdä Suomen kannalta oikeita valintoja. Kokoomuksen äänestäjille tarjoama vaihtoehto tulevissa vaaleissa on kestävämmän turvallisuuden, toimeentulon ja tulevaisuuden Suomi. Turvallisuuden osalta tämä tarkoittaa sitä, että Suomen Nato-jäsenyysprosessi saatetaan loppuun tulevalla vaalikaudella, ja Suomen…

VAIKEIMMAT AJAT JA KYSYMYKSET VIELÄ EDESSÄ

Suomi elää nyt poikkeuksellista ja syvää kriisiä. Kiinasta alkunsa saanut koronavirus on riistäytynyt terveyttä uhkaavaksi pandemiaksi, eikä sitä vastaan ole toistaiseksi tarjolla tehokasta keinoa. Oletettavaa on, että tämä tilanne tulee myös jatkuu useita kuukausia. Uudessa tilanteessa epätietoisuus omasta ja läheisten terveydestä, toimeentulosta, työpaikasta ja tulevaisuudesta kalvaa meistä jokaista. Epävarmuuden keskellä kysymyksiä on mielessä enemmän kuin…

JATKUVA OPPIMINEN MAHDOLLISEKSI KAIKILLE

Suomen nykyinen hyvinvointi on syntynyt työstä ja osaamisesta. Sukupolvi toisensa jälkeen Suomi on mennyt eteenpäin sillä, että jokainen meistä on voinut luottaa siihen, että työtä tekemällä ja asiansa kunnolla hoitamalla pärjää. Meidän pätevillä opettajilla sekä edistyksellisellä koululaitoksella on ollut avainrooli Suomen nostamisessa köyhästä maatalousmaasta maailman parhaimpien maiden joukkoon. Nyt tämä vanha hyvinvoinnin kohtalonyhteys on osittain…

ÄÄNEKOSKELLE LISÄÄ ELINVOIMAA YHTEYKSILLÄ JA YHTEISTYÖLLÄ

Päättyvä vaalikausi on ollut Äänekoskelle eteenpäinmenon aikaa. Suomen suurin teollinen investointi, Metsä Groupin biotuotetehdas, on luonut paikkakunnalle uudenlaista nostetta uusien työpaikkojen ja parantuneiden liikenneyhteyksien ansiosta. Valtaosa viime vaalikaudella kokoomusjohtoisen hallituksen aikana käynnistetyistä 173 miljoonan infrapanostuksista on nyt valmiita. Tällä vaalikaudella Äänekosken saavutettavuus sai vielä jatkoa, kun 30 vuotta suunnitteilla ollut Kirri-Tikkakoski -moottoritie saatiin viimein käyntiin.…

JYVÄSKYLÄ NOSTETTAVA MAL-SOPIMUSTEN PIIRIIN

Alkavalla vaalikaudella Keski-Suomella on edessään useita haasteita, jotka on pystyttävä ratkomaan. Miten varmistetaan se, ettei meille tärkeissä liikennehankkeissa, kuten vaikkapa Jyväskylä–Tampere -kaksoisraiteessa tai valtateiden 4 ja 9 parantamisessa jäädä mopen osille? Entä miten täällä turvataan se, että aivan ehdoton vetovoimavalttimme – maakunnan omat korkeakoulut – parantavat asemiaan kiihtyvässä kansainvälisessä kilpailussa? Tarvitsemme pysyviä ratkaisuja vahvistamaan Keski-Suomen…

HALLITUKSEN TÄRKEÄ VÄLIETAPPI TYÖLLISYYDESSÄ ON SAAVUTETTU

HALLITUKSEN TÄRKEÄ VÄLIETAPPI TYÖLLISYYDESSÄ ON SAAVUTETTU Joululahjat saapuivat tänä vuonna jo ennen aattoa. Valtiovarainministeri Orpo tiedotti Suomen lyhentävän tänä vuonna ensimmäistä kertaa kymmeneen vuoteen velkaansa. Hallitus on saanut Suomen velkaantumisvauhdin kuriin, minkä ansiosta valtiolla on mahdollista yksittäisinä vuosina jo mahdollista myös lyhentää velkaansa sopivien kertaerien osuessa kohdilleen. Toinen iloinen uutinen oli paketoitu osaksi Tilastokeskuksen työllisyyslukujen…

TARVITAAN KASVUMYÖNTEISTÄ POLITIIKKAA

TARVITAAN KASVUMYÖNTEISTÄ POLITIIKKAA Meille keskisuomalaisille taloussivut ovat tänä syksynä tarjonneet miellyttävää luettavaa. Maakunnan talouskasvu on voimakasta ja työllisyys on parantunut kaikissa kunnissa. Viimeisen kolmen vuoden työttömyys on alentunut reippaasti yli Viitasaaren asukasmäärän verran. Silti pilviä on keräytymässä taloustaivaalle. Monet talouden asiantuntijat muistuttavat meidän olevan nyt taloussuhdanteen huipulla ja suunta on hiljalleen kääntymässä. Tukea näkemys saa…

VAKAUTUVA VAI VELKAINEN TULEVAISUUS?

VAKAUTUVA VAI VELKAINEN TULEVAISUUS? Suomen talouspolitiikan pelikirjassa yksi tavoite on ollut kaiken a ja o useamman vuosikymmenen ajan: Suomalainen hyvinvointiyhteiskunta on säilytettävä tuleville sukupolville Euroopan nopeimmin ikääntyvästä väestöstä huolimatta. Lähes kaikkien 1990-luvun laman jälkeisten hallitusten mukaan paras väline tavoitteen saavuttamiseksi on ollut vakaa, tasapainoinen ja vahva valtiontalous. Aina tämän periaatteen noudattaminen ei ole ollut kovin…