Tänään on demokratian juhlapäivä. Eduskuntavaalien ennakkoäänestyspaikat ovat nyt vihdoin auki ja nyt viikon ajan keskisuomalaiset saavat päättää siitä, ketkä heitä edustavat seuraavilla valtiopäivillä. Varsinainen vaalipäivä on 2.4.
Henkilövalintojen ohella äänestäjät päättävät Suomen suunnasta tulevalle neljälle vuodelle. Pohjimmiltaan kyse on siitä, jatketaanko nykyisellä tiellä vai haetaanko muutosta parempaan. Annetaanko nykyhallituksen velkaantumispolitiikan jatkua vai tunnustetaanko talouden tosiasiat ja aletaan töihin meille kaikille tärkeiden hyvinvointipalveluiden turvaamiseksi myös tuleville sukupolville.
Olen ehdolla, koska haluan muuttaa Suomen nykyistä suuntaa. Haluan elää sellaisessa Suomessa, joka pitää huolen heikoimmistaan myös tulevaisuudessa. Suomessa, joka pystyy tarjoamaan hoitoa sairastuneille, hoivaa ikääntyneille, hyvää elämää kehitysvammaiselle sekä parhaat kasvun eväät lapsille ja nuorille.
Haluan myös pitää Suomen maana, joka luo turvaa kaikille sen kansalaisille: Nato-jäsenenäkin Suomen tulee panostaa omaan maanpuolustukseensa. Sisäisessä turvallisuudessa päätä nostavaan katujengi-ilmiöön on löydettävä yhdessä tehokkaita ratkaisuja.
Tässä onnistuminen kuitenkin vaatii sitä, että me pidämme julkisesta taloudesta nykyistä vasemmistohallitusta parempaa huolta. Tulevaisuuden ja tulevien sukupolvien piikkiin elämisen on loputtava.
Kokoomuksen resepti hyvinvointiyhteiskunnan pelastamiseksi on seuraava:
- Laitamme tulot ja menot tasapainoon.Haluamme laittaa valtion, hyvinvointialueiden ja kuntien menot tärkeysjärjestykseen. Säästöjä tehtäessä on huolehdittava, että yhteiskunnan tärkeimmille palveluille riittää rahaa jatkossakin. Kokoomus on osoittanut keinot, joilla julkinen talous voidaan laittaa tasapainoon leikkaamatta eläkkeistä, sosiaali- ja terveyspalveluista tai koulutuksesta.
- Vauhditamme talouskasvua ja edistämme kilpailua. Haluamme panostaa mm. koulutukseen ja TKI-toimintaan, energiamurrokseen ja kansainväliseen rekrytointiin. Tarpeettomia normeja ja sääntelyä on purettava. Suomeen on houkuteltava takaisin energiaintensiivistä teollisuutta, mikä tuo mukanaan investointeja ja työpaikkoja. Samalla kotimaista omistajuutta täytyy vahvistaa. Työ tarvitsee myös tekijänsä: siksi Suomella ei ole varaa sulkea rajojaan työperäiseltä ja taloutta vahvistavalta maahanmuutolta.
- Nostamme työllisyysastetta ja uudistamme työelämää.Haluamme tehdä työnteosta aina kannattavaa esimerkiksi keventämällä työn verotusta ja purkamalla kannustinloukkuja. Emme kevennä veroja velaksi. Lisätään sopimisen vapautta kaikilla työpaikoilla. Suomessa jokaisen työikäisen ja työkykyisen pitää käydä töissä. Tämä koskee sekä Suomeen muuttavia että täällä jo asuvia.
Näissä vaaleissa kyse on tulevaisuudesta. Siitä, millaisessa yhteiskunnassa haluamme elää, yrittää ja kasvattaa lapsemme. Siitä, missä kunnossa jätämme hyvinvointiyhteiskunnan lapsillemme.
Jos haluat muutosta nykyiseen, äänestä muutoksen puolesta. Parempi tulevaisuus tehdään tänään.