KAASUA NORMINPURKUUN, HALLITUS

KAASUA NORMINPURKUUN, HALLITUS Politiikka tunnetusti on mahdollisuuksien taidetta. Parhaimmin tunnetusti pärjäävät ne, joilla joustavuutta riittää. Vanha pelin politiikan sääntö, jonka mukaan toisessa tilanteessa on järkevämpää tehdä toisenlaista politiikkaa kuin toisessa, pätee edelleen. Myös Sipilän hallituksessa pelin politiikka on näkynyt. Samalla hallituspuolueet ovat tietoisesti tai tietämättään rajanneet itseään marginaaliin monessakin uudistusta kaipaavassa asiassa. Käänteet työmarkkinapolitiikassa viimeisen…

KASVUN VAHVISTAMISEEN VALITTAVA TEHOKKAIMMAT LÄÄKKEET

KASVUN VAHVISTAMISEEN VALITTAVA TEHOKKAIMMAT LÄÄKKEET Hallitus aloittaa toisen budjettinsa sorvaamisen herkässä tilanteessa. Ilmassa on pitkästä aikaa merkkejä talouskasvun virkoamisesta kahdeksan vuoden korpivaelluksen jälkeen. Rohkeus tehdä tarvittavia säästöjä ja uudistaa talouden rakenteita edes maltillisesti näyttää tuottavan orastavaa tulosta. Toisaalta hentoa kasvuvirettä on tyynnyttämässä koko joukko kotimaisia ja ulkomaisia uhkia. Niistä akuutein muhii Italiassa, jonka pankkisektorin kriisiytyminen…

KASVUN KAHLEET PURETTAVA

KASVUN KAHLEET PURETTAVA Valtiovarainministeriö julkaisi viime viikolla kauan odotetun katsauksensa Suomen taloudesta. Viesti suomalaisille oli kaksijakoinen. Julkisen talouden toimintamahdollisuuksia rajoittaa pitkään jatkunut talouden yleinen anemia. Lisäksi julkisen talouden kestävyyttä nakertaa korkea työttömyys. Päättäjien käsiä sitoo väistämättä myös ikärakenne, joka muuttuu kokonaistuotannon näkökulmasta vääjäämättä epäedulliseen suuntaan. Toisaalta horisontissa on nähtävissä myös parempia merkkejä. Talous kasvoi puolella…

KOTIMAISEN MAATALOUDEN TULEVAISUUS VAATII NYT TEKOJA

KOTIMAISEN MAATALOUDEN TULEVAISUUS VAATII NYT TEKOJA Kotimaisen maatalouden tila puhuttaa suomalaisia. Viljelijöiden hartioille on kasaantunut kohtuuttomasti vaikeuksia ja tilojen taloudellinen tilanne on historiallisen heikko. Helsingissä järjestetty mielenosoitus, jossa olin paikan päällä keskustelemassa viljelijöiden kanssa, on osoitus siitä. Ihmisten viesti oli hyvin selkeä: Ahdinko on todellinen ja huoli on suuri ja meiltä päättäjiltä odotetaan tekoja tilanteen…

JÄRKEVÄMPI SÄÄNTELY TUNTUU ARJESSA JA KOKO KANSANTALOUDESSA

JÄRKEVÄMPI SÄÄNTELY TUNTUU ARJESSA JA KOKO KANSANTALOUDESSA Hallitus on ohjelmassaan sitoutunut turhan sääntelyn ja byrokratian purkamiseen sekä säädösten sujuvoittamiseen. Kärkihanketta toteuttavat tahoillaan kaikki ministeriöt. Kokoomuksen eduskuntaryhmä on ollut yhdessä muiden hallituspuolueiden eduskuntaryhmien kanssa aktiivisesti mukana hankkeen käynnistämisessä sekä huonosti toimivan sääntelyn kartoittamisessa. Hallitus ei kuitenkaan ole toteuttamassa hanketta vain norminpurun autuudesta. Yhtä lailla on väärä…

KEURUULLE TYÖPAIKKOJA PITKÄJÄNTEISELLÄ TYÖLLÄ

KEURUULLE TYÖPAIKKOJA PITKÄJÄNTEISELLÄ TYÖLLÄ Kulunut vaalikausi on ollut kaikkea muuta kuin helppo Keuruulle ja Keurusseudulle. Yleisen talouden taantuman ohella tulevaisuuden näkymiä seutukunnalla synkensi varuskunnan lakkautus vuodenvaihteessa. Lakkautuksen merkitystä ja mittasuhdetta Keuruun taloudelle ei pidä vähätellä. Varuskunnan myötä Keuruulta hävisi noin 300 työpaikkaa ja Keuruun kaupunki menettää vuonna 2015 noin 120 henkilön verotulot. Vuositasolla kyse on…

YRITTÄJYYS KANTAA KESKI-SUOMEA

YRITTÄJYYS KANTAA KESKI-SUOMEA Kokoomus on kuunnellut viime vuosina kiertueillaan kansalaisia kahviloissa ja erilaisissa tapahtumissa. Viimeksi päättyneellä kierroksella kuulimme erityisesti yrittäjiä ympäri Suomen. Ajat ovat vaikeat ja jokainen työpaikka on säilyttämisen arvoinen. Vientivetoisena maakuntana olemme saaneet osamme globaalin talouden alavireestä myös täällä Keski-Suomessa. Irtisanomiset ovat vieneet meiltä työpaikkoja. Lisäksi väestökehitys on vähentänyt elinvoimaa pienemmiltä paikkakunnilta. Nykyiseen…

TALOUSPOLITIIKAN ERÄVOITTO

TALOUSPOLITIIKAN ERÄVOITTO Usean synkemmän vuoden jälkeen Suomen taloudesta on viime viikkojen aikana kuultu hyviä uutisia. Asialla on ollut erityisesti metsäteollisuuden toimijat, jotka ovat ilmoittaneet mittavista investoinneista Suomeen. Isoin näistä investoinneista kohdentuu Keski-Suomeen ja Äänekoskelle. Kustannusarvio on 1,1 miljardia euroa. Maakunnalle, jonka työttömyys on valtakunnan toiseksi korkein, uutinen ei olisi voinut osua parempaan saumaan. Toteutuessaan suunniteltu…

INNOVAATIOPOLITIIKKA UUSIKSI

INNOVAATIOPOLITIIKKA UUSIKSI Nykyisen taantuman aikana yksi jos toinenkin poliitikko on vaatinut valtiolta lisäpanostuksia tutkimukseen, kehitykseen ja innovaatioihin. Kilpalaulanta on keskittynyt kiistaan siitä, kuinka iso rahamäärä Suomen pelastamiseksi tarvitaan. Korkeinta tarjousta pitää hallussaan keskusta miljardirahastoehdotuksellaan. Päällisin puolin katsottuna nämä vaatimukset vaikuttavat erittäinkin perustelluilta. Kokemukset tutkimus-, kehitys- ja innovaatiohankkeiden rahoituksen positiivisesta vaikutuksesta talouskasvuun ja työllisyyteen ovat kiistattomat,…

ANNETTAISIINKO SUOMELLE MAHDOLLISUUS ONNISTUA?

ANNETTAISIINKO SUOMELLE MAHDOLLISUUS ONNISTUA? Keskustelu hallituksen kehysriihessään tekemästä osinko- ja yritysverouudistuksesta on ollut huono näytelmä. Epäselvässä tilanteessa monet yritykset ovat pidättäytyneet kasvuun tähtäävistä investoinneista ja uuden työvoiman palkkaamisesta. Kahden viikon ajaksi Suomen tulevaisuus otettiin panttivangiksi. Nyt olisi peiliin katsomisen paikka monilla tahoilla, eniten kuitenkin hallituksella. Asiat eivät tällä kertaa todellakaan sujuneet niin kuin Strömsössä. Asioiden…