PIDETÄÄN SUOMI TURVALLISENA

Olen viime viikkoina kiertänyt paljon pitkin Keski-Suomea. Yksi asia on ollut erityisen vahvasti esillä äänestäjien kanssa käydyissä keskusteluissa. Kyse on turvallisuudesta. Moni kokee turvallisuuden järkkyneen viimeisten vuosien aikana, kun kansainvälisestä uutisoinnista tutumpi rikollisuus on saavuttanut myös Suomen. Turun puukotukset, Oulun järkyttävät tapahtumat ja uutiset Keskusrikospoliisin viime viikolla paljastamasta kuvottavasta lasten hyväksikäyttöringistä ovat esimerkkejä tapauksista, jotka…

TALOUS EI OLE TYKKÄÄMISASIA

Olen ehdokkaana eduskuntavaaleissa nyt kolmatta kerta. Joka kerta vaalikeskusteluilla on ollut omat erityispiirteensä. Kahdeksan vuotta sitten suomalaisten ykköshuolena oli Kreikan talous. Takuudet ja vakuudet ja piikki kiinni: ilma oli sakeanaan lupauksia. Vuoden 2015 vaaleissa ykköspuheenaihe oli työ ja talous. Suomea pantiin kuntoon monin sanakääntein. Kokoomus painotti, että ainoa kestävä vaihtoehto Suomen hyvälle kehitykselle on työ:…

JYVÄSKYLÄ LIIKUNTAPÄÄKAUPUNGIKSI NUORTEN VOIMALLA

Jyväskylä on ottanut tavoitteekseen nousta tulevien vuosien aikana Suomen liikuntapääkaupungiksi. Tavoite on kunnianhimoinen ja myös saavutettavissa. Jyväskylän ainutlaatuinen liikuntaosaaminen yhdistettynä Hippos2020- suunnitelmiin on erinomainen pohja ponnistaa kohti kärkisijaa.   Silti pelkkä osaaminen ja uudet tilat eivät yksin riitä nostamaan Jyväskylää urheilukaupunkien ykköspallille. Yhtälöön tarvitaan vieläkin tärkeämpi tekijä ja toimija eli liikuntaa rakastavat lapset ja nuoret…

JOUTSAN SEUTU TARVITSEE KUNNOLLA PARANNETUN VALTATIE 4:N

Vaalien alla myös meillä Keski-Suomessa on käyty vilkasta keskustelua tulevan vaalikauden tärkeimmistä liikennehankkeista. Likipitäen kaikki ehdokkaat nostavat tärkeimmäksi hankkeeksi Jyväskylä-Tampere -kaksoisraiteen toteuttamisen ja hyvä niin. Maakunnan keskeisin raideyhteys pitää saada nykyistä sujuvammaksi niin kasvavan henkilöliikenteen kuin kaupankin tarpeisiin. Sen sijaan harvemmassa ovat olleet ne ehdokkaat, joiden mielestä Keski-Suomen elinvoima ja hyvinvointi edellyttävät panostuksia myös tieliikenteeseen.…

JYVÄSKYLÄ NOSTETTAVA MAL-SOPIMUSTEN PIIRIIN

Alkavalla vaalikaudella Keski-Suomella on edessään useita haasteita, jotka on pystyttävä ratkomaan. Miten varmistetaan se, ettei meille tärkeissä liikennehankkeissa, kuten vaikkapa Jyväskylä–Tampere -kaksoisraiteessa tai valtateiden 4 ja 9 parantamisessa jäädä mopen osille? Entä miten täällä turvataan se, että aivan ehdoton vetovoimavalttimme – maakunnan omat korkeakoulut – parantavat asemiaan kiihtyvässä kansainvälisessä kilpailussa? Tarvitsemme pysyviä ratkaisuja vahvistamaan Keski-Suomen…

KESKI-SUOMEN JOUKKOLIIKENNE KUNTOON

Toisin kuin useimmat kaupunkiseudut, Jyväskylän seudulle ennustetaan kasvua myös 2030-luvulla. Tämä tarkoittaa sitä, että yhä useammat myös matkustavat töihin kaupunkiin ympäri maakuntaa. Työssäkäyntiliikenne voi olla myös kunnasta toiseen, työpaikat eivät katso kuntarajoja ja ihmisten on pystyttävä asumaan siellä, missä haluavat. Kasvu on myönteinen asia ja kehitystä tulee vahvistaa. Kasvun aikanakin pitää silti pystyä huomioimaan ympäristönäkökohdat.…

SDP KAMPANJOI KOHTI VAALEJA VELKARAHALLA

SDP KAMPANJOI KOHTI VAALEJA VELKARAHALLA Arvostamani kansanedustaja Lauri Ihalainen (sd.) kommentoi kolumnissaan (KSML 13.10.) kirjoitustani (KSML 29.9.) Keski-Suomen tulevasta kasvusta ja kehittämisestä. On hienoa huomata, että monissa paikallisen tason haasteiden määrittelyssä olemme samalla linjalla. Keinojen osalta meillä sen sijaan on yhä erilaiset näkökulmat. Totta on toki se, että SDP on tehnyt koko joukon erilaisia avauksia ja lupauk­sia…

MAAKUNTA TARVITSEE TIIVISTÄ YHTEISTYÖTÄ

MAAKUNTA TARVITSEE TIIVISTÄ YHTEISTYÖTÄ Alkanutta politiikan syksyä ovat leimanneet monen politiikan raskassarjalaisen hieman yllättävätkin uutiset luopumispäätöksistä. Keski-Suomen osalta kesällä kansanedustajuudesta luopuneen Susanna Huovisen (sd.) lisäksi eduskunnan jättävät niin Lauri Ihalainen (sd.) kuin Mauri Pekkarinenkin (kesk). Haluamme kiittää heitä näin julkisesti erittäin hyvästä yhteistyöstä. KUTEN DEMOKRATIAAN kuuluu, sanan säilää on taitettu. Kuitenkin yhteistyö siinä tärkeimmässä, eli keskisuomalaisten…

TARVITAAN KASVUMYÖNTEISTÄ POLITIIKKAA

TARVITAAN KASVUMYÖNTEISTÄ POLITIIKKAA Meille keskisuomalaisille taloussivut ovat tänä syksynä tarjonneet miellyttävää luettavaa. Maakunnan talouskasvu on voimakasta ja työllisyys on parantunut kaikissa kunnissa. Viimeisen kolmen vuoden työttömyys on alentunut reippaasti yli Viitasaaren asukasmäärän verran. Silti pilviä on keräytymässä taloustaivaalle. Monet talouden asiantuntijat muistuttavat meidän olevan nyt taloussuhdanteen huipulla ja suunta on hiljalleen kääntymässä. Tukea näkemys saa…

KESKI-SUOMEN VALOISIN VUOSI VUOSIKYMMENEEN

KESKI-SUOMEN VALOISIN VUOSI VUOSIKYMMENEEN Suomi hiljenee joulun viettoon tapahtumarikkaan ja hyvän vuoden päätteeksi. Iloa ja yhdessäoloa arkeen on luonut satavuotiaan Suomen itsenäisyyden juhlallisuudet. Lisäksi uutiset taloudesta ovat olleet positiivisimmat vuosikausiin. Suomen talous kasvaa nyt vahvasti ja laaja-alaisesti ja sen seurauksena myös työllisyys on kohenemaan päin. Myös Keski-Suomessa mennyt vuosi on ollut valoisin vuosikymmeneen. Maakunnan yritykset…