Keuruu on erinomainen tiivistys koko Suomesta. Molempien menestys perustuu rohkeaan yrittämiseen. Molempien menestystä ja elinvoimaa haastavat sijainti ja väestökehitys.
Se, millaisia julkisia palveluita keuruulaisille on tulevaisuudessa tarjolla, riippuu puolestaan täysin seutukunnan ja sen yritysten elinvoimasta.
Eduskunnassa tehtävillä päätöksillä on iso merkitys Keuruun ja koko Suomen elinvoiman kannalta. Siksi ei ole yhdentekevää, miten keuruulaiset tulevissa eduskuntavaaleissa äänestävät. Valitaanko kasvun vai näivettymisen linja? Siitä 2.4. on kyse.
Kokoomus haluaa vahvistaa Keurusseudun elinvoimaa parantamalla yritysten toimintaympäristöä niin verotuksen, työmarkkinoiden, luvituksen, kuin yleisen kilpailupolitiikan keinoin. Haluamme rakentaa Keuruuta ja Suomea, jossa yhteiskunta ei toimi estäjänä vaan mahdollistajana.
Kokoomuksen yritysystävälliseen toimintaympäristöön kuuluvat myös sujuva liikenne ja logistiikka.
Nykyisen keskustan tukeman vasemmistohallituksen tulokulma on ollut toisenlainen. Se on kerta toisensa jälkeen näyttänyt yrityksille paikan, ja se paikka on ollut sivussa. Olipa kyse sitten koronan hoidosta tai tähän maahan runnotusta sote-uudistuksesta. Ja jos vaalipuheisiin on uskominen, lisää veroja ja hallinnollista taakkaa olisi luvassa, jos nykyhallitus saa jatkoa.
Yhtä vähän innostaa nykyisen hallituksen harjoittama liikennepolitiikka. Keskustan tukema Rinteen-Marinin vasemmistohallitus ei ole onnistunut kantamaan vastuuta tieverkon kunnossapidosta. Koko vaalikauden aikana vain vuonna 2020 on korjausvelkaa pystytty taittamaan.
Lisäksi uusien hankkeiden osalta Keski-Suomeen on investoitu Marinin vasemmistohallituksen aikana vain 70 miljoonaa euroa. Tämä on vain 4 prosenttia koko Suomen tie- ja raideverkon investoinneista ja vain kolmasosa siitä, mitä se oli kokoomusjohtoisen hallituksen aikana 2011-2015. Ei näin maakunnan asioita voi ajaa.
Neljän vuoden näivettymisen jälkeen meillä on mahdollisuus muuttaa Keuruun ja Suomen suuntaa. Vaihtoehdot ovat tiedossa. Äänestä Keuruun elinvoiman puolesta.