PIDETÄÄN HUOLTA KEURUUN ELINVOIMASTA

Keuruulaiset käyvät kohti eduskuntavaaleja mielenkiintoisessa tilanteessa. Suurimmat ilonaiheet ovat seutukunnan muuta maakuntaa paremmat työllisyysluvut sekä aktiivinen keuruulainen yrittäjyys. Ja esimerkiksi jääkiekon puolella monet isompienkin paikkakuntien toimijat voisivat käydä katsomassa, miten asiat Keuruulla hoidetaan. Toisaalta horisontissa näkyy myös tummia pilviä. Väestön ikääntyminen ja kaupungistumiseen perustuva muuttoliike näkyy jo nyt vuosi vuodelta pienempänä asukaslukuna. Yrityksissä osaavan työvoiman…

KEURUULLE TYÖPAIKKOJA PITKÄJÄNTEISELLÄ TYÖLLÄ

KEURUULLE TYÖPAIKKOJA PITKÄJÄNTEISELLÄ TYÖLLÄ Kulunut vaalikausi on ollut kaikkea muuta kuin helppo Keuruulle ja Keurusseudulle. Yleisen talouden taantuman ohella tulevaisuuden näkymiä seutukunnalla synkensi varuskunnan lakkautus vuodenvaihteessa. Lakkautuksen merkitystä ja mittasuhdetta Keuruun taloudelle ei pidä vähätellä. Varuskunnan myötä Keuruulta hävisi noin 300 työpaikkaa ja Keuruun kaupunki menettää vuonna 2015 noin 120 henkilön verotulot. Vuositasolla kyse on…