LIIKUNTAPOMMI ON PURETTAVA

Lasten ja nuorten liikkumisen lisääminen on ollut hallitusten liikuntapolitiikan keskiössä vuoden 2015 eduskuntavaaleista saakka. Paljon on myös tehty. Sipilän hallitus vei eteenpäin mm. jo aloitettua Liikkuvaa koulu- hanketta, ja nykyinen hallitus on lanseerannut meille ns. harrastamisen Suomen mallin. Valitettavasti isoa kuvaa tämä ei ole muuttanut. Lasten ja nuorten liikuntapommi tikittää yhä voimakkaammin ja sen vaikutukset…

UUSI VAIHDE SILMÄÄN JYVÄSSEUDUN EDUNVALVONNASSA

Valtion ja Jyväskylän kaupunkiseudun ensimmäinen MAL-sopimus astui voimaan kesäkuussa 2021. Kyseessä on maankäytön, asumisen ja liikenteen (MAL) sopimus, jonka valtio solmii suurimpien kaupunkiseutujen kanssa, ja johon Jyvässeutu pääsi nyt ensi kertaa mukaan. Jyväskylälle uusi MAL-sopimusasema on poikimassa toivottavasti hyvää. Nyt laajassa suunnitteluvaiheessa on tunnistettu pullonkauloja ja kehityskohteita niin esimerkiksi pyöräteiden kuin maantie- ja rataverkon osalta.…

HALLITUS PYYHKII PARLAMENTARISMILLA PÖYTÄÄ

Sanna Marinin hallituksen ohjelmaan sisältyy koko joukko lupauksia politiikan tekotavan muutoksista. Yksi niistä koskee hallituksen ja eduskunnan välistä yhteistyötä. Sen mukaan hallitus sitoutuu ”pitkän aikavälin tavoitteiden huomioon ottamiseen ja järjestelmälliseen parlamentaariseen yhteistyöhön valtioneuvoston ja eduskunnan välillä.” Hallitusohjelman mukaan: ”Kehittämällä uusia eduskunnan ja valtioneuvoston välisiä yhteistoimintakäytäntöjä voidaan pitkän aikavälin tavoitteet saada todeksi.” Todellisuus tällä vaalikaudella on…

MUTTA KUN KOKOOMUS…

Arvostamani kollega Riitta Mäkisen kolumni (KSML 22.10.) kertoo valitettavalla tavalla siitä, että kun omat ideat puuttuvat, syyllinen löytyy aina muualta. Visiota siitä, miten nykyisen hallituksen velkakatastrofi oikaistaan, ei ole. Siksi tykit suunnataan siihen puolueeseen, jolla suunnitelma jo on. Uskotaanko demareissa siihen, että kun vaalikentillä hokee riittävän usein ”mutta kun kokoomus”, tämän hallituksen velkaperintö muuttuu saataviksi?…

SÄHKÖMARKKINOIDEN KORJAAMINEN KESKIÖÖN

Sähkön hinnan nousu on leikannut radikaalilla tavalla monien suomalaisten ostovoimaa. Hinnan nousu on ollut mittaluokaltaan ennennäkemätöntä. Monessa perheessä joudutaan vakavasti pohtimaan, miten nousevista kustannuksista selvitään. Inflaatio on noussut yleisestikin, mutta sähkön kaltaisen välttämättömyyshyödykkeen hinnan moninkertaistumisen vaikutukset ovat erityisen pahat. Akuutti energiakriisi ei koettele pelkästään Suomea. Koko Eurooppa on joutunut kärsimään, kun Venäjä on tullut hulluksi…

HALLITUS KOMPASTUI HELMASYNTIINSÄ

Marinin hallitus kävi kautensa viimeiseen budjettiriiheen suurten odotusten varjossa. Moni keskituloinen, veronsa tunnollisesti maksava suomalainen on odottanut hallitukselta toimia tolkuttomaksi käyneiden kustannusten keskellä. Erityinen huoli on ollut sähköstä, jonka hinnat ovat karanneet käsistä Venäjän Ukrainaan kohdistaman hyökkäyssodan johdosta. Lisäksi otsikoissa on ollut vanhustenhoidon hälyttävä tila. Löytyisikö hallitukselta lääkkeitä vanhustenhuollon ja koko hoiva-alan ongelmien ratkaisemiseen? Budjettiriihessä suomalaisten…

HALLITUKSEN MITOITUKSET PAHENTAVAT HOIVAKRIISIÄ

Keskisuomalaisessa (9.8.) oli pysäyttävä uutinen. Hoitojonot ja hoitovelka ovat kasvaneet ennätyksellisen suuriksi. Päivystykset niin Jyväskylässä kuin ympäri maata ovat erittäin ruuhkaisia ja jatkohoitoa on jouduttu odottamaan kohtuuttomia aikoja. Jopa ambulanssien vastaanottoon päivystyksessä on jonoa. Hallituksen vastaus tähän huoleen on ollut erikoinen. Henkilöstömitoituksia pusketaan puutosaloilla edelleen eteenpäin. Nyt huonokuntoisia vanhuksia odottaa kotihoidossa ja sairaalapaikoilla, kun heille ei…

KOKOOMUKSELLA EIKÄ SUOMELLA OLE VARAA PERUUTELLA

Kollegani Bella Forsgrén jatkoi omituista varjonyrkkeilyään työllisyyskeinoista (KSML 12.4). Hän syytti minua siitä, että olisin ollut puolueen kanssa eri mieltä tarpeellisista työllisyystoimista. Tämä ei ole totta. Kokoomus on edelleen vaatimassa ihan samoja toimia kuin useissa vaihtoehtobudjeteissamme. Kokoomukselle tulee aina olemaan tärkeää se, että saamme kaikki mukaan yhteisen hyvän rakentamiseen. Keinoillamme uusia työllisiä saataisiin yli 100…

FORSGRÉN RAKENTAA PILVILINNOJA

Vihreä kollegani, kansanedustaja Bella Forsgrén hyökkäsi kokoomusta vastaan 29.3.2022 julkaistussa mielipidekirjoituksessa. Perusteena hyökkäykselleen edustaja piti puheenjohtaja Petteri Orpon antamaa haastattelua, jossa hän kannusti hallitusta nykyistä vastuullisempaan talouspolitiikkaan. Erityisesti Orpon tässä haastattelussa tekemää kehotusta tehokkaampien työllissyystoimien käyttöönotosta, näin nousukaudella, on haluttu ymmärtää tahallisesti väärin. Onkin kysyttävä Forsgrénilta: jos hänenkin mielestään Suomen sosiaaliturvajärjestelmässä on merkittäviä kannustinloukkuja, niin…

POLITIIKAN KEVÄT HAASTAA HALLITUKSEN

Politiikan kevät käynnistyy historiallisten aluevaalien jäljiltä. Vaalivoittajaksi nousi kokoomus. Suomalaiset halusivat äänestää aluevaltuustoihin vastuullista talousosaamista. Vaalitulos oli toivottavasti voitto myös yksityisen ja kolmannen sektorin sote-toimijoille. Pelkästään sote-alan yrityksistä kuitenkin 80 prosenttia on enintään neljän hengen yrityksiä. Pahimmat pelot heidän marginalisoimisesta eivät ainakaan kokoomusvetoisissa maakunnissa toteudu. Vaalien voittajia olivat myös sote-asiantuntijat. Keski-Suomessakin eniten ääniä keräsi kokoomuksesta…