Lasten ja nuorten liikkumisen lisääminen on ollut hallitusten liikuntapolitiikan keskiössä vuoden 2015 eduskuntavaaleista saakka. Paljon on myös tehty. Sipilän hallitus vei eteenpäin mm. jo aloitettua Liikkuvaa koulu- hanketta, ja nykyinen hallitus on lanseerannut meille ns. harrastamisen Suomen mallin.
Valitettavasti isoa kuvaa tämä ei ole muuttanut. Lasten ja nuorten liikuntapommi tikittää yhä voimakkaammin ja sen vaikutukset näkyvät jo suomalaisessa yhteiskunnassa. Fyysisesti heikommassa kunnossa olevien suomalaislasten oppimistulokset ovat entistä heikommat. Sellaisiin ammatteihin, kuten vaikkapa palomies, ensihoitaja ja poliisi, ei tunnu löytyvän riittävästi hyvän fyysisen kunnon omaavia hakijoita.
Ja tämä on vasta alkusoittoa. UKK-instituutin tuoreen tulevaisuusmallinnuksen mukaan lähes puolet 50-vuotiaista ei vuonna 2040 pysty kävelemään portaita tai kantamaan ostoksia, jos nykytilaan ei saada muutosta.
Tällaista tulevaisuutta ei halua kukaan. Siksi seuraavan hallituksen on etsittävä entistä tehokkaampia keinoja lasten ja nuorten liikkumisen lisäämiseksi.
Ensimmäinen askel tiellä parempaan on tosiasioiden tunnustaminen. Meidän on myönnettävä se, että jo liikkeelle laitetut hankkeet eivät tavoita etenkään niitä vähiten liikkuvia lapsia ja nuoria.
Tarvitaan uusia toimia. Yksi tällainen olisi nykyisen koululiikunnan nykyistä parempi hyödyntäminen. Käytännössä liikunnanopetus on ainoa keino, jolla yhteiskunta voi olla läsnä jokaisen suomalaisen lapsen ja nuoren arjessa 12 vuoden ajan.
Nykykoulussa 3000 korkeakoulutetun liikunnanopettajan mahdollisuutta käyttää omaa osaamistaan erityisesti vähän liikkuvien hyväksi rajoittavat liian isot ryhmäkoot ja liian vähäinen liikuntatuntien määrä. Siksi molempiin näistä on syytä tulevalla vaalikaudella saada parannus.
Näiden muutosten teko ei toki ole ilmaista, mutta nyt on kyse koko Suomen tulevaisuudesta. Ehkäpä nykyisistä hankkeista pitäisi tehdä selvitys ja korjata näillä resursseilla suuntaa? Nyt on oikea aika toimia.