Olen huolissani Keski-Suomen lentoliikenteen tulevaisuudesta. Kansallinen lentoyhtiö Finnair ilmoitti, ettei se lennä Joensuuhun, Jyväskylään, Kajaaniin, Kemiin ja Kokkolaan kesän 2020 aikana, ja että yhteyksien palaaminen tämän jälkeenkään ei ole varmaa. Päätökset näiden kohteiden osalta tehdään yhtiön tiedotteen mukaan myöhemmin.
Päätösten osalta Finnair on melkeinpä pakkoraossa. Lentoliikenne on talouden alana kärsinyt koronapandemiasta ehkä eniten.
Finnairin matkustajamäärät ovat romahtaneet 99 prosentilla ja lentokonekapasiteetista 90 prosenttia on vailla käyttöä normaaliaikaan verrattuna.
On selvää, että näin poikkeuksellisessa tilanteessa yrityksen on tehtävä kaikkensa oman tulevaisuutensa turvaamiseksi. Siksi Finnair on sitoutunut tiukkaan talousohjelmaan sekä hakee lisäpääomaa osakeannin kautta.
Keski-Suomelle lentojen mahdollinen loppuminen olisi katastrofi. Jyväskylästä lennettävällä reittilentoliikenteellä on elintärkeä merkitys niin Keski-Suomen saavutettavuuden, jatkolentoyhteyksien, kansainvälistymisen, aluetalouden, matkailun, oppilaitosten kuin elinkeinoelämän toimintaedellytysten kannalta.
Lentoliikenneyhteyksien toimivuus vaikuttaa suoraan yritysten sijaintiin ja toimintaedellytyksiin sekä Suomeen kohdistuviin investointeihin. Samaa mieltä ovat olleet myös Keski-Suomen liitto, maakunnan kunnat, Keski-Suomen kauppakamari, Keski-Suomen yrittäjät ja Jyväskylän yliopisto yhteisessä kannanotossaan.
Kokoomus esitti 25.5. eduskunnassa lisätalousarvion yhteydessä, että hallitus huolehtisi lentoyhteyden turvaamisesta väliaikaisella ostopalvelusopimuksella. Valtio olisi ottanut määräajaksi kantaakseen reitiltä mahdollisesti syntyviä tappioita.
Tällainen malli olisi pelastanut Jyväskylän lentoyhteyden vaikeiden aikojen yli. Tämä ei kuitenkaan käynyt hallituspuolueidemme kansanedustajille. Ihmettelen tätä kohtaan herännyttä vastarintaa hallituspuolueiden osalta reittiliikenteen mahdollisimman pikaisesta palauttamisesta. Näin Keski-Suomea ei puolusteta.