VAKAUTUVA VAI VELKAINEN TULEVAISUUS?

VAKAUTUVA VAI VELKAINEN TULEVAISUUS? Suomen talouspolitiikan pelikirjassa yksi tavoite on ollut kaiken a ja o useamman vuosikymmenen ajan: Suomalainen hyvinvointiyhteiskunta on säilytettävä tuleville sukupolville Euroopan nopeimmin ikääntyvästä väestöstä huolimatta. Lähes kaikkien 1990-luvun laman jälkeisten hallitusten mukaan paras väline tavoitteen saavuttamiseksi on ollut vakaa, tasapainoinen ja vahva valtiontalous. Aina tämän periaatteen noudattaminen ei ole ollut kovin…

UUDISTUSTEN AIKA SUOMESSA ON JUURI NYT

UUDISTUSTEN AIKA SUOMESSA ON JUURI NYT Talouden arviointineuvosto julkaisi vastikään vuosittaisen raporttinsa hallituksen talouspolitiikasta. Eniten julkisuutta sai arviointineuvoston esittämä kritiikki hallituksen finanssipolitiikasta, neuvoston mukaan se on liian lepsua suhdannetilanteeseen nähden. Erityisesti neuvosto kiinnitti huomiota veronkevennyksiin. Hallitus toteutti veronkevennykset kuitenkin kompensoidakseen kilpailukykysopimuksen vaikutuksia palkansaajille. Tarkoituksen oli vauhdittaa kilpailukykyä korjaavan sopimuksen syntyä. Toisaalta työn verotus on Suomessa…

VAARAN MERKKEJÄ ILMASSA

VAARAN MERKKEJÄ ILMASSA Sipilän hallitus piti odotetun puoliväliriihensä kuluvan viikon alussa. Sen tuloksia niin kuin myös hallituksen asemaa on arvioitu laajasti viime päivien mediassa. Yleinen tuomio erityisesti talouden asiantuntijoiden puolelta on se, että hallitus kyllä tekee oikeita asioita, mutta liian varovaisesti. Keskeisten tavoitteiden, kuten työllisyysasteen noston ja velkaantumisen taittamisen osalta, hallitus panee toivonsa kaikkia ennusteita…

KASVUN VAHVISTAMISEEN VALITTAVA TEHOKKAIMMAT LÄÄKKEET

KASVUN VAHVISTAMISEEN VALITTAVA TEHOKKAIMMAT LÄÄKKEET Hallitus aloittaa toisen budjettinsa sorvaamisen herkässä tilanteessa. Ilmassa on pitkästä aikaa merkkejä talouskasvun virkoamisesta kahdeksan vuoden korpivaelluksen jälkeen. Rohkeus tehdä tarvittavia säästöjä ja uudistaa talouden rakenteita edes maltillisesti näyttää tuottavan orastavaa tulosta. Toisaalta hentoa kasvuvirettä on tyynnyttämässä koko joukko kotimaisia ja ulkomaisia uhkia. Niistä akuutein muhii Italiassa, jonka pankkisektorin kriisiytyminen…

RATKAISUJEN HALLITUS

Uuden hallituksen ohjelma oli menneellä viikolla Eduskunnan käsiteltävänä. Kahden päivän keskustelussa ohjelma sai oppositiolta kovaa kyytiä. Hampaissa ovat olleet erityisesti hallituksen päättämät menoleikkaukset. Kritiikki on ansaittua, eikä kukaan voi kiistää sovittujen yli neljän miljardin leikkausten kipeyttä. On vaikeaa sopeuttaa taloutta laajamittaisesti ilman, että ei leikattaisi menoja sieltä, missä niitä on eniten. Aika on poikkeuksellisen vaikea.…

BUDJETISTA PAREMPI POHJA TULEVAISUUDELLE

BUDJETISTA PAREMPI POHJA TULEVAISUUDELLE Pääministeri Alexander Stubbin ensimmäinen budjetti neuvoteltiin poikkeuksellisen vaikeassa taloudellisessa tilanteessa. Kansainvälisen talouden orastava piristyminen ei näy meillä vielä kasvuna ja Ukrainan kriisin kärjistyminen on vienyt pohjaa pois meidän Venäjän vienniltä. Tästä johtuva hidas kasvu näkyy puolestaan kasvavana työttömyytenä ja kansalaisten heikentyneenä luottamuksena omaan talouteensa. Julkiselle taloudelle tämä kaikki merkitsee lisävelkaantumista. Tuoreimman…

DIGITALOUS VAATII ASENNEMUUTOSTA JA YHTEISTYÖTÄ

DIGITALOUS VAATII ASENNEMUUTOSTA JA YHTEISTYÖTÄ Liikenne- ja viestintäministeriö julkaisi ennen juhannusta hyödyllisen tutkimuksen suomalaisten yrittäjien digitalisoitumisen haasteista. Kyseinen Kauppakamariryhmän vuonna 2013 toteuttamaan digitalisaatiokiertueeseen perustuva raportti alleviivaa entisestään suomalaisen yhteiskunnan asemaa digimurroksen keskellä. Osaamista ja edellytyksiä menestyä meillä kyllä olisi, mutta uskallus ja riskinotto digitaalisen loikan ottamiseen usein puuttuvat. Arkuus kohdata tulevaa on jo pitkään näkynyt…

SANOMALEHTIEN ALV-KANNAT YHTENÄISTETTÄVÄ

SANOMALEHTIEN ALV-KANNAT YHTENÄISTETTÄVÄ Suomalainen sanomalehdistö on parhaillaan historiansa suurimman muutoksen edessä. Suomalaisten mediankäyttötottumusten muuttuessa yhä enemmän verkkopainotteisemmaksi monet perinteisetkin sanomalehdet ovat joutuneet alenevien levikkien kierteeseen. Lisäksi monet sanomalehdet ovat joutuneet vähentämään ilmestymiskertojaan. Murros näkyy luonnollisesti media-alan taloudessa ja työllisyydessä. Esimerkiksi suurimpien kotimaisten mediatalojen lehtiliiketoiminnan tulos supistui kesäkuusta 2012 kesäkuuhun 2013 yhteensä 110 prosenttia. Vastaavasti työpaikkoja…