TARVITAAN KASVUMYÖNTEISTÄ POLITIIKKAA

TARVITAAN KASVUMYÖNTEISTÄ POLITIIKKAA Meille keskisuomalaisille taloussivut ovat tänä syksynä tarjonneet miellyttävää luettavaa. Maakunnan talouskasvu on voimakasta ja työllisyys on parantunut kaikissa kunnissa. Viimeisen kolmen vuoden työttömyys on alentunut reippaasti yli Viitasaaren asukasmäärän verran. Silti pilviä on keräytymässä taloustaivaalle. Monet talouden asiantuntijat muistuttavat meidän olevan nyt taloussuhdanteen huipulla ja suunta on hiljalleen kääntymässä. Tukea näkemys saa…

TALOUS JA TYÖLLISYYS KOHENEVAT JA HYVÄ NIIN

TALOUS JA TYÖLLISYYS KOHENEVAT JA HYVÄ NIIN Vielä vuosi sitten punavihreä oppositio puhkui punaisena, että hallitus ei tule saavuttamaan tavoitteitansa. Tulokset kuitenkin puhuvat puolestaan − talous kasvaa ja hallitus on saavuttamassa kaikki keskeiset talouspoliittiset tavoitteensa. Julkinen talous on tasapainottumassa ensimmäisen kerran sitten finanssikriisin. Ekonomistit arvioivat hallituksen saavuttavan 72 prosentin työllisyysasteen jopa etuajassa. Kaikkein konkreettisimmin vaikutukset…

VAKAUTUVA VAI VELKAINEN TULEVAISUUS?

VAKAUTUVA VAI VELKAINEN TULEVAISUUS? Suomen talouspolitiikan pelikirjassa yksi tavoite on ollut kaiken a ja o useamman vuosikymmenen ajan: Suomalainen hyvinvointiyhteiskunta on säilytettävä tuleville sukupolville Euroopan nopeimmin ikääntyvästä väestöstä huolimatta. Lähes kaikkien 1990-luvun laman jälkeisten hallitusten mukaan paras väline tavoitteen saavuttamiseksi on ollut vakaa, tasapainoinen ja vahva valtiontalous. Aina tämän periaatteen noudattaminen ei ole ollut kovin…

ANTTI RINTEEN POHJAT

ANTTI RINTEEN POHJAT Viikolla eduskunta käsitteli hallituksen kehysriihessä sopimaa julkisen talouden suunnitelmaa vuosille 2019-22. Päähuomion kipakassa keskustelussa sai hallituksen työllisyyspolitiikka, erityisesti kaavaillut uudet toimet nuorten työllisyyden ja pk-yritysten työllistämisedellytysten vahvistamiseksi. Samalla kävi ilmi se, ettei vasemmisto-oppositiota kiinnosta eniten työllistävien mikro- ja pk-yrittäjien työllistämiskynnyksen alentaminen. Ei, vaikka asiantuntijoiden mukaan yksilöperusteisen irtisanomisen helpottaminen toisi mukanaan viisinumeroisen määrän…

TYYTYYKÖ SUOMI TEKNOLOGIASSA HITAUTEEN?

TYYTYYKÖ SUOMI TEKNOLOGIASSA HITAUTEEN? Suomessa on tapahtunut hiljainen vallankumous. Sitä ei ole tehty tietoisesti eikä asein. Kyse ei ole siis nopeasta siirtymisestä yhdestä tavasta tehdä töitä johonkin toiseen vaan pitkään jatkuvasta muutoksesta kohti entistä moninaisempaa ja monipuolisempaa työn maailmaa. Toisin sanoen kyse on yhteiskuntamme kyvystä omaksua uutta teknologiaa ja asenteesta teknologiseen muutokseen. TÄMÄN MUUTOKSEN pitkät vaikutukset…

HALLITUS EI AIO PERUA AKTIIVIMALLI-UUDISTUSTA

HALLITUS EI AIO PERUA AKTIIVIMALLI-UUDISTUSTA Vihreiden puheenjohtaja kansanedustaja Touko Aalto toivoi eduskunnan hyväksymän aktiivimallin kaatuvan kansalaisaloitteen myötä (KSML 3.1.). Aallon analyysi aktiivimallista puhtaana keppinä työttömälle ei pidä paikkaansa. Hallituksen ajamassa mallissa on mukana sekä työttömyysturvan heikennyksiä että parannuksia. Karenssipäivien määrä vähenee ja työttömän omaehtoinen kouluttautuminen sekä yrittäjäksi ryhtyminen helpottuvat. Enemmistö työttömistä hyötyy uudistuksesta. Niin Aalto…

KESKI-SUOMEN VALOISIN VUOSI VUOSIKYMMENEEN

KESKI-SUOMEN VALOISIN VUOSI VUOSIKYMMENEEN Suomi hiljenee joulun viettoon tapahtumarikkaan ja hyvän vuoden päätteeksi. Iloa ja yhdessäoloa arkeen on luonut satavuotiaan Suomen itsenäisyyden juhlallisuudet. Lisäksi uutiset taloudesta ovat olleet positiivisimmat vuosikausiin. Suomen talous kasvaa nyt vahvasti ja laaja-alaisesti ja sen seurauksena myös työllisyys on kohenemaan päin. Myös Keski-Suomessa mennyt vuosi on ollut valoisin vuosikymmeneen. Maakunnan yritykset…

KESKI-SUOMEN TALOUS KASVAA HYVÄLTÄ POHJALTA

KESKI-SUOMEN TALOUS KASVAA HYVÄLTÄ POHJALTA Kuluneen vuoden aikana me keskisuomalaiset olemme tottuneet lähes pelkästään hyviin uutisiin. Talouskasvumme on ollut ennätysvahvaa. Työttömyys, mukaan lukien pitkäaikaistyöttömyys, on alentunut rivakasti. Verrattuna vuodentakaiseen tilanteeseen meillä oli elokuussa 4 500 keskisuomalaista työntekijää enemmän. Ilahduttavaa on myös se, että odotukset kasvun jatkumisesta ovat vahvat. Uusimmassa pk-yrittäjien barometrissa kasvuodotukset olivat korkeimmat Uudellamaalla ja…

TULEVASSA BUDJETTIRIIHESSÄ KATSE RAKENNEUUDISTUKSIIN

TULEVASSA BUDJETTIRIIHESSÄ KATSE RAKENNEUUDISTUKSIIN Hallitus käy vuosittaiseen budjettiriiheensä mielenkiintoisessa tilanteessa. Talous kasvaa ripeästi ja kasvu on laaja-alaista. Uutiset maailmantaloudesta, ja erityisesti Euroopasta, ovat myönteisiä. Vienti kohenee ja suomalainen osaaminen käy kaupaksi maailmalla. Yritykset ja kotitaloudet luottavat tulevaisuuteen. Myös työllisyys ja tuottavuus ovat kasvussa. Toisaalta monet talouden huolenaiheet säilyvät. Vaikka suotuisampi talouskehitys lisää verotuloja ja vähentää…

VAARAN MERKKEJÄ ILMASSA

VAARAN MERKKEJÄ ILMASSA Sipilän hallitus piti odotetun puoliväliriihensä kuluvan viikon alussa. Sen tuloksia niin kuin myös hallituksen asemaa on arvioitu laajasti viime päivien mediassa. Yleinen tuomio erityisesti talouden asiantuntijoiden puolelta on se, että hallitus kyllä tekee oikeita asioita, mutta liian varovaisesti. Keskeisten tavoitteiden, kuten työllisyysasteen noston ja velkaantumisen taittamisen osalta, hallitus panee toivonsa kaikkia ennusteita…