HALLITUS EI AIO PERUA AKTIIVIMALLI-UUDISTUSTA

Vihreiden puheenjohtaja kansanedustaja Touko Aalto toivoi eduskunnan hyväksymän aktiivimallin kaatuvan kansalaisaloitteen myötä (KSML 3.1.). Aallon analyysi aktiivimallista puhtaana keppinä työttömälle ei pidä paikkaansa.

Hallituksen ajamassa mallissa on mukana sekä työttömyysturvan heikennyksiä että parannuksia. Karenssipäivien määrä vähenee ja työttömän omaehtoinen kouluttautuminen sekä yrittäjäksi ryhtyminen helpottuvat. Enemmistö työttömistä hyötyy uudistuksesta.

Niin Aalto kuin muutkin aktiivimallin kriitikot paisuttelevat siihen sisältyviä sanktioita. Tanskassa, jossa aktiivimalli on tuottanut parempaa työllisyyttä, täyden työttömyysturvan saantiehto täyttyy vasta, kun työtön on neljän kuukauden aikana töissä 148 tuntia. Suomessa vastaava vaatimus on vain 18 tuntia kolmessa kuukaudessa.

Tanskassa ei karenssipäivää voi lainkaan välttää vain osallistumalla aktivointitoimiin, vaan työtä on todella tehtävä. Passiivisuuden sanktiot näissä maissa ovat suunnilleen samat, joten Suomen mallin velvoittavuus on kerrassaan kohtuullista.

Mitä velvoittavampi työttömyysturva meillä on, sitä parempi sen taso voi olla. Tanskan erittäin velvoittava joustoturva onkin tässä esimerkillinen. Työttömyysturva on Tanskassa korkea ja velvoittava. Samoin korkea on myös Tanskan lähes 75 prosentin työllisyysaste.

Tämä on se suunta, johon Suomenkin on edettävä, mikäli haluamme noin 70 prosentin työllisyysasteemme muiden Pohjoismaiden tasolle. Miksi näinkään maltillinen aktivointimalli ei kelpaa?

Ihmisiä on kannustettava muuttamaan työn perässä nykyistä enemmän. Esimerkiksi Aallon mainitseman Karstulan vierestä alle 30 minuutin ajomatkan päästä Kyyjärveltä löytyy Betset Oy, joka kamppailee rekrytointivajeen kanssa. Työvoimapulasta ei kärsitä ainoastaan suurissa kaupungeissa, vaan puutetta eri alojen osaajista on myös maaseudulla.

Työllisyysasteen nosto on tämän hallituksen tärkein tavoite ja maan talouden kannalta välttämätön. Helpot keinot on käytetty ja siksi myös työttömyysturvaa pitää muiden Pohjoismaiden mukaan vihdoin meilläkin muuttaa velvoittavammaksi.

Työttömyysturvaa on nyt hyvä aika uudistaa, sillä mahdollisuus työllistyä on tällä hetkellä aito. Alustavien vaikutusarvioiden mukaan aktiivimallilla saadaan työllistettyä 5 000–12 000 työtöntä. Hallitus ei aio perua uudistusta, vaikka Aalto ja vasemmisto sitä kuinka vaatisivat.

Kirjoitettu yhdessä Juhana Vartiaisen kanssa. Julkaistu Keskisuomalaisessa 8.1.2018