PERUSKOULUT TUKEMAAN MONIPUOLISTA OPPIMISTA

PERUSKOULUT TUKEMAAN MONIPUOLISTA OPPIMISTA Kuluvalla viikolla monissa kodeissa vietetään koulujen päättäjäisiä. Kevätjuhlissa kuullaan useita puheita, joissa muistellaan menneitä työnteon viikkoja ja iloitaan opintonsa päättävien kanssa. Joukkoon varmasti myös mahtuu puheita siitä, mihin suomalaista peruskoulua olisi järkevää tulevina vuosina viedä. Perusteet tälle ovatkin selkeät. Menestyksemme PISA-tutkimuksessa on valitettavasti ollut jo muutaman vuoden laskusuunnassa. Tutkijoiden mukaan tähän…

LIIKUNTA TUTUKSI AIKAISEMMASSA VAIHEESSA UUSILLA KONSTEILLA

LIIKUNTA TUTUKSI AIKAISEMMASSA VAIHEESSA UUSILLA KONSTEILLA Lasten ja nuorten liikkumattomuudesta on kannettu huolta kuluneen vaalikauden aikana.Keskustelu on ollut kiitettävän monipuolista. Esille ovat nousseet keinot, joilla lasten ja nuorten liikkumista voitaisiin edistää. Toisaalta ansaitsemansa huomion puheenvuoroissa ovat saaneet myös ne rakenteelliset esteet, jotka tällä hetkellä syrjäyttävät lapsia pois liikunnallisesta elämäntavasta. Kahden hankalimman esteen madaltaminen, eli lasten…

LIIKKUMATTOMUUSTAISTELUSSA HUOMIO VARHAISKASVATUKSEEN

LIIKKUMATTOMUUSTAISTELUSSA HUOMIO VARHAISKASVATUKSEEN Suomalaisten liikkumattomuudesta on kannettu viime aikoina ansaittua huolta. Liikkumattomuuden yleistymisen vuoksi me menetämme useita terveitä elinvuosia vaikkapa norjalaisiin ja ruotsalaisiin verrattuna. Siksi myös mahdollisuutemme puolustaa nykyistä hyvinvointimalliamme ovat muita pohjoismaita heikommat. Talouden kestävyysvajeen rinnalla meitä uhkaa yleinen jaksamisvaje. Liikkumattomuuden uhkien torjumiseksi meillä on käynnistetty lukuisia hankkeita. Niistä erityisesti vanhempiin ikäluokkiin keskittyneet hankkeet…

ONKO VIRTUAALIMAAILMA NUORILLE UHKA VAI MAHDOLLISUUS?

ONKO VIRTUAALIMAAILMA NUORILLE UHKA VAI MAHDOLLISUUS? Tunnetusti tulevaisuus on lapsissamme. Lapset kasvavat ja oppivat oman aikakautensa maailmassa. Heitä eivät hidasta meidän vanhempien menneisyyden painolastit tai elämän mukanaan tuomat ennakkoluulot. Nykyisten lasten tulevaisuutta määrittää eniten kaiken digitalisoituminen. Pärjääminen edellyttää kykyä hallita ja ymmärtää uutta internet-teknologiaa sekä hyödyntää siinä avautuvia yhteiskunnallisia mahdollisuuksia. Oletettavaa on, että näissä taidoissa…

LIIKUNTAHARRASTUKSEN TUKI EHKÄISEE SYRJÄYTYMISTÄ

LIIKUNTAHARRASTUKSEN TUKI EHKÄISEE SYRJÄYTYMISTÄ (Julkaistu Helsingin Sanomissa 9.2.2013) Helsingin Sanomat puuttui urheilusivuillaan (HS 6. 2.) asiaan, joka on ollut jo pitkään tuttu Suomen liikunta- ja urheilukentällä. Lasten harrastusten hinnat ovat osoittautuneet yhä useammalle vanhemmalle liian suuriksi.Taloudellisista syistä johtuva lasten liikkumattomuus tulee meille kalliiksi. Vailla harrastuksia olevien lasten ja nuorten syrjäytymisvaara on harrastavia ikäkumppaneita suurempi. Heidän…

TULEVAISUUS VÄLINPITÄMÄTTÖMYYDEN PANTTIVANKINA

TULEVAISUUS VÄLINPITÄMÄTTÖMYYDEN PANTTIVANKINA Mikä on suomalaisten hyvinvoinnin suurin haaste? Tätä pohdittiin pitkään ja hartaasti Pohjoismaiden neuvoston viime viikon istunnossa Helsingissä. Vastauksiakin saatiin monenlaisia. Joidenkin mielestä suurin uhka on väestön ikääntyminen. Toisten mielestä hyvinvoinnin todennäköisin kaataja nykyinen väärä talouspolitiikka ja epäpätevät poliitikot. Näissä on paljon totta. Silti itse etsisin vastausta paljon lähempää. Väitän, että suurin haaste…

IHAN TAVALLISISTA ASIOISTA

IHAN TAVALLISISTA ASIOISTA Lasten ja nuorten syrjäytymisestä on tämän syksyn aikana vihdoin käyty laajaa keskustelua. Parasta käydyssä keskustelussa on ollut lasten ja nuorten omien kokemusten esilletuonti. Eletystä elämästä saatua oppia ja neuvoja osataan nyt toivottavasti hyödyntää jatkotyössä. Hämmentävintä on sen sijaan ollut tasavallan presidentti Sauli Niinistön asettaman työryhmän kohtelu. Työryhmän listaa matalan kynnyksen toimista lasten…

TÄMÄ EI OLE APRILLIPILA

TÄMÄ EI OLE APRILLIPILA Lasten harrastusten kalleus on ollut yksi kevään tervetulleista keskustelunaiheista. Vihdoin on myös tiedotusvälineissä tähän harrastavien lapsien vanhempien tiedossa olleeseen ongelmaan haluttu puuttua. Tilanne, jossa oman lapsen harrastus nielee vuosittain jopa tuhansia euroja, on saanut monen keskituloisenkin vanhemman miettimään kehityksen järkevyyttä. Kaikkein vähävaraisimpien vanhempien lasten tilanne on vielä tätäkin lohduttomampi. Kun vanhemman…

TASA-ARVOA HARRASTAMISEEN

TASA-ARVOA HARRASTAMISEEN Valtion ensi vuoden talousarviokeskustelussa löytyi sijaa myös pienemmille teemoille kuten lasten ja nuorten harrastamisen kynnyksille. Keskustelun päätteeksi oli ilo huomata, että useat kansanedustajat sekä ministeri Paavo Arhinmäki jakoivat huoleni asian tärkeydestä. 2010-luvun Suomessa kaikilla perheillä ja vanhemmilla ei ole varaa antaa lastensa harrastaa, ainakaan kalleimpia lajeja. Yhteiskunnan urheilu- ja kulttuuriharrastuksia tarjoavien tahojen ammattimaistuminen…