LIIKKUMATTOMUUSTAISTELUSSA HUOMIO VARHAISKASVATUKSEEN

Suomalaisten liikkumattomuudesta on kannettu viime aikoina ansaittua huolta. Liikkumattomuuden yleistymisen vuoksi me menetämme useita terveitä elinvuosia vaikkapa norjalaisiin ja ruotsalaisiin verrattuna. Siksi myös mahdollisuutemme puolustaa nykyistä hyvinvointimalliamme ovat muita pohjoismaita heikommat. Talouden kestävyysvajeen rinnalla meitä uhkaa yleinen jaksamisvaje.

Liikkumattomuuden uhkien torjumiseksi meillä on käynnistetty lukuisia hankkeita. Niistä erityisesti vanhempiin ikäluokkiin keskittyneet hankkeet ovat tuottamassa hyvää tulosta. Monin paikoin nyt eläkkeelle jäävä sukupolvi on työmarkkinoille tulevaan uuteen sukupolveen verrattuna paremmassa asemassa.

Alle kouluikäisten osalta tilanne on kaikkea muuta kuin tyydyttävä. Lapsen päivä päiväkodissa on pääosin liikkumatonta. Tästä syystä liikuntasuositukset eivät toteudu pääosalla alle 3-vuotiailla lapsilla eivätkä kolmasosalla 3-6-vuotiaista lapsista.

Myös liikunnan laadun suhteen olisi parantamisen varaa. Syynä tähän on ollut sinällään hyvä tavoite lisätä lasten ensimmäisten vuosien turvallisuutta. Toisaalta lasten elämän tietoinen turvallistaminen on käytännössä karkottanut lasten liikunnalliset leikit sisätiloihin. Samalla se on merkinnyt sitä, että aiemmin luonnollisesti ulkoleikeissä saadut positiiviset kokemukset eri urheilulajeista puuttuvat nykypäivän lapsilta. 

Huolestuttavinta on kuitenkin se, että tehdyn tutkimuksen perusteella nykyinen suomalainen päiväkotijärjestelmä omalta osaltaan kärjistää vanhemmissa ikäluokissa näkyvää selkeää rajaa liikkuvan ja ei- liikkuvan väestön välillä. Lapset, jotka eniten tarvitsisivat liikuntaa juuri 3-6-vuoden iässä, saavat sitä vähiten. Heikoin tilanne on aroilla, kömpelöillä ja erityisiä tarpeita omaavilla lapsilla.

Lasten liikkuvuuden lisääminen erityisesti varhaiskasvatuksessa tulisikin ottaa liikkumattomuustaistelun etulinjaan. Parannuksia tarvittaisiin niin varhaiskasvattajien liikunnanohjaustaidoissa, liikunta-asenteissa ja alle kouluikäisten lasten liikuntaan käytettävissä olevissa resursseissa.

Valtiovallalla tulisi olla tässä prosessissa tärkeä koordinaattorin rooli. Siihen on nyt myös oiva mahdollisuus, kun vastuu varhaiskasvatuksesta siirtyy kokonaan Opetus- ja kulttuuriministeriöön.