Koronapandemiankin aikana Marinin hallitus runnoo läpi sote-uudistustaan. Samat puolueet, jotka vielä viime vaalikaudella alleviivasivat sitä, että soten kaltainen historiallisen iso uudistus pitää tehdä maltilla, asiantuntijoita kuunnellen ja vaihtoehtoja harkiten, ovat nyt heittäneet nämä hyvät periaatteet romukoppaan.
Sosiaali- ja terveysvaliokunnan etä-teams-kokouksia sotesta on pahimmillaan useampi päivässä. Yleensä hosumalla saadaan aikaan vain sutta ja sekundaa, ja näin on käymässä myös tässä tapauksessa.
Valuvikoja löytyy sieltä täältä. Uudistus vaarantaa pelastustoimen rahoituksen ja aseman ja sitä kautta suomalaisille tärkeät turvallisuuspalvelut.
Vaje pelastustoimen osalta on noin 80 miljoonaa euroa, ja sen ovat myöntäneet sekä Marinin hallituksen sote-ministeriryhmä että sisäministeri Maria Ohisalo.
Raskaimmin hallituksen esitys iskee Keski-Suomeen. Vakavin uhka on maaseutukunnissa, koska uudistus uhkaa johtaa pelastustoimen keskittämiseen.
Suhteessa vaje Keski-Suomen hyvinvointialueella olisi 12 euroa asukas, eli yhteensä runsaat 3,2 miljoonaa euroa. Ilman tätäkin resursseista on jo vajausta.
Vetoammekin nyt keskisuomalaisiin hallituspuolueiden edustajiin tämän vajeen korjaamiseksi.Ei tehdä tästä samanlaista farssia ja menetystä kuin mitä tapahtui Sairaala Novan ja vaativien syöpäleikkausten kohdalla.
On tärkeää, että meidän kaikkien tarvitsemaa sote-palveluiden järjestämis- ja tuottamistapaa uudistetaan, mutta se ei saa tapahtua keskisuomalaisten arjen turvallisuuden kustannuksella.
Samassa yhteydessä toivomme, että hallituksessa muutoinkin korjataan sote-uudistukselle suunniteltua yleiskatteellista rahoitusmallia.
Ongelmana pelastustoimen kannalta on se, että kaavaillussa uudessa rahoitusmallissa ei esitetä konkreettista palomuuria pelastustoimen ja sote-toimen rahoituksen välillä.
Tiedämme, että tulevina vuosina Suomen väestö ikääntyy ja paineet sotemenojen puolella kasvavat. Tämä tulee johtamaan hyvinvointialueilla tulevaisuudessa säästöpaineisiin.
Koska sotemenoista on vaikea laajan lakisääteisyyden vuoksi säästää, on todennäköistä, että hyvinvointialueilla säästöjä tullaan etsimään pelastustoimen puolelta.
Tällaista tulevaisuutta ei varmasti kukaan keskisuomalainen päättäjä halua. Turvallisuudesta ei pidä tinkiä.
***
Yhteiskirjoitus kansanedustaja Toimi Kankaanniemen (ps.) kanssa