Venäjän aloittama järjetön ja raukkamainen sota Ukrainaa kohtaan on kestänyt tämän kolumnin tultua julki jo yli viikon. Suomessa ja muissa länsimaissa on seurattu uutisia, joissa kerrotaan tavallisten ukrainalaisten päättäväisyydestä puolustaa omaa maataan ja itsenäisyyttään mahdottomalta tuntuvassa tilanteessa.
Sitä, miten taisteluissa tulee lopulta käymään emme tiedä. Toistaiseksi varmaa on vain se, ettei tämä ole nopeasti ohi. Viimeisten päivien uutiset kiihtyvistä taisteluista kertovat siitä, että Putinilta, sodan aloittajalta, on kadonnut sekä suhteellisuuden taju että inhimillisyys.
Varmaa kuitenkin on se, että lopullista sotaa Vladimir Putin ei tule koskaan voittamaan. Viikossa Putin on onnistunut romuttamaan maansa kansainvälisen maineen. Rinnalla Venäjän talous romahtaa päivä päivältä kurjempaan jamaan. Euroopan, EU:n ja koko lännen ryhmittäytyminen Ukrainan tueksi Venäjää vastaan on ollut poikkeuksellista. Jokainen lisäpäivä sotaa ja Venäjän uhittelua varmistavat sen, että Venäjän suhteet länsimaihin tulevat pysymään umpijäässä pitkälle tulevaisuuteen. Suomen pitää jatkaa Ukrainan tukemista käytettävissä olevin keinoin yhdessä muiden EU- ja länsimaiden kanssa.
Samalla ukrainalaisten päättäväisyys ja viha hyökkääjää kasvaa tunti tunnilta. Ja vaikka Putin lopulta onnistuisikin Ukrainan miehittämään ja asettamaan maan johtoon nukkehallituksen, sen vallassa pitäminen olisi mahdotonta.
Toinen varma asia on se, että viime torstaina aloitettu Putinin sota on jo muuttanut kansainvälisen politiikan toimintaympäristöä. Aiempi kylmän sodan jälkeinen aika on loppunut ja monet tähän aikaan rakennetut käytännöt ja rakenteet ovat menettäneet merkityksensä. Tilalle on tullut uusi epävarmuuden aika, jossa Venäjän kylmät sodan kasvot näkyvät ja jossa. Uudessa tilanteessa jokainen Euroopan maa joutuu hakemaan paikkansa ja sovittamaan oman toimintansa muuttuvan toimintaympäristön vaatimuksiin sopiviksi.
Tärkein kysymys, johon erityisesti me suomalaiset päättäjät joudumme vastaamaan, on se, miten voimme parhaiten turvallisuutemme tässä uudessa tilanteessa? Riittävätkö nykyiset ratkaisut vai tarvitsemmeko turvaksemme myös jotain uutta?
Omasta mielestä tarvitsemme ja se on jäsenyys Natossa. Samaa mieltä on nyt myös enemmistö Suomen kansasta ja suuri määrä ulko- ja turvallisuuspolitiikan asiantuntijoita. Tapahtumat Ukrainassa ovat olleet konkreettinen osoitus siitä, millainen arvo Naton tarjoamilla turvatakuilla on. Siksi niiden piiriin tulisi pyrkiä vielä, kun se on mahdollista.
Toki luonnollisesti se ei yksin riitä. Tarvitsemme nopealla tahdilla lisää panostuksia kansalliseen puolustukseemme, huoltovarmuuteemme ja erityisesti uuden teknologian ja hybridivaikuttamisen aiheuttamien uhkien torjumiseen. Lisäksi meidän on syytä jatkaa ja syventää kaikkia niitä puolustukseen ja turvallisuuteen liittyviä yhteistyön muotoja, joita meillä on muiden länsimaiden ja erityisesti Ruotsin kanssa.
Näiden rinnalla meidän pitää käynnistää toimet oman taloutemme kriisikestävyyden parantamiseksi. Venäjänkaupan nyt käytännössä loppuessa ja vastapakotteiden iskiessä talouteemme, meidän on tehtävä parhaamme vahinkojen minimoimiseksi. Iskua kansantalouteen on lievitettävä entistä aktiivisemmalla kauppapolitiikalla. Lisäksi energiapolitiikassa meillä pitää pyrkiä entistä enemmän omavaraisuuden lisäämiseen.
Urakka onkin melkoinen, mutta tästäkin selviämme. Tärkeintä on nyt päästä näissä asioissa liikkeelle. Nyt on aika tehdä kaikki mahdollinen isänmaan edun ja turvallisuuden lisäämiseksi. Tasavallan presidentin sanoin: ”arvioidaan jo tapahtuneiden ja mahdollisesti tulevien muutosten vaikutusta turvallisuuteemme huolella – ei viivytellen, mutta huolella”.