NÖYRÄ KIITOS

NÖYRÄ KIITOS Tätä kirjoittaessani olo on väsynyt mutta onnellinen. Takana on hieno kampanja, lukuisia tapaamisia keskisuomalaisten kanssa sekä vauhdikkaita kampanjapäiviä. Tänään asetelma on muuttunut. Ehdokkaiden sijaan nyt on keskisuomalaisten äänestäjien vuoro. Edessä on vastuullinen päätös siitä, mihin suuntaan Suomea ja suomalaista yhteiskuntaa seuraavat neljä vuotta viedään. Kannustan jokaista meistä äänestämään itselleen sopivinta ehdokasta. Minulle menneet…

LIIKUNTA VOIMAVARAKSI

LIIKUNTA VOIMAVARAKSI Tämän päivän Suomi on monenlaisten uudistusten tarpeessa. Palveluita on päivitettävä, kun väestö väistämättä ikääntyy. Työmarkkinoita ja työelämää on uudistettava, jotta hyvinvointiyhteiskunta voi pysyä pystyssä. Suomalaisen osaamisen tasoa on korotettava, jotta pärjäämme jatkossakin kansainvälisessä kilpailussa. Silti isoin ja kiireellisin urakka meillä on nykyisen elämäntavan päivittämisessä. Siihen liittyvä ristiriita näkyy suomalaisten vapaa-ajan määrän ja fyysisen…

TALOUSKASVUA PAREMMALLA TYÖELÄMÄLLÄ

TALOUSKASVUA PAREMMALLA TYÖELÄMÄLLÄ Työelämä on muuttunut. Teknologia, erityisesti digitalisaatio, on lisännyt työelämän tempoa, informaation määrää ja tehnyt työstä liikkuvampaa. Monet pysyväksi koetut työn ja sen tekemisen raja-aidat ovat murtuneet vauhdilla. Yhä useammin työ ei ole enää sidottu paikkaan tai aikaan ja töitä tehdään virallisen työajan ulkopuolella. Perinteisen tavan rinnalle on syntynyt uusia tapoja tehdä työtä.…

NOSTETAAN SUOMI TYÖLINJALLA

NOSTETAAN SUOMI TYÖLINJALLA Suomalainen hyvinvointiyhteiskunta on saavutus, josta voimme olla ylpeitä. Sen avulla Suomi on noussut monilla mittareilla mitaten maailman parhaimpien valtioiden joukkoon. Kuitenkin viimeisen kuuden vuoden kehityksen perusteella hyvinvointiyhteiskunta ja sen tarjoamat palvelut ovat vaarassa. Talouden taantuma on pisin 150 vuoteen. Perinteiset menestysalat ovat läpikäymässä poikkeuksellisen rajua rakennemuutosta eikä korvaavia menestysaloja ole löydetty vielä…

KOKOOMUS AJAA APTEEKKIEN KEHITTÄMISTÄ

KOKOOMUS AJAA APTEEKKIEN KEHITTÄMISTÄ Kansanedustajaehdokas Petri Honkonen (kesk.) esitti tulkintoja (Ksml 23.3.) kokoomuksen apteekkilinjauksista. Toisin kuin Honkonen väittää kokoomus ei kannata reseptivapaiden lääkkeiden vapauttamista vähittäiskauppaan. Erilaisia ehdotuksia apteekkialan kehittämiseksi olemme kyllä tehneet. Ikääntyvässä Suomessa meidän on otettava ripeästi askeleita siihen suuntaan, että kansalaiset saavat tarvittavat palvelunsa yhdestä paikasta yhdellä kertaa. Apteekkiala ja sen tarjoama laadukas…

ANNETAAN LASTEN JA NUORTEN LIIKKUA!

ANNETAAN LASTEN JA NUORTEN LIIKKUA! Viimeisten kuukausien aikana olen kuullut kansanedustajana ja valtion liikuntaneuvoston jäsenenä hälyttäviä tutkimustuloksia suomalaisnuorten vähäisestä liikunnasta. Esimerkiksi se, että 15-vuotiaat suomalaiset liikkuvat vähemmän kuin melkein kaikki ikätoverinsa läntisessä maailmassa. Huolestuttavaa on myös se, että toisin kuin muualla, meillä liikkuminen vähenee lasten iän karttumisen myötä. Ikävuosina 11-13 liikunta-aktiivisuus syöksyy alas, ja nuorten…

IKÄÄNTYVÄ SUOMI TARVITSEE YHTEISÖLLISTÄ ASUMISTA

IKÄÄNTYVÄ SUOMI TARVITSEE YHTEISÖLLISTÄ ASUMISTA Suomessa oli vuonna 2012 noin miljoona yli 65-vuotiasta henkilöä. Perinteisten eläke- ja palvelulupausten ympärillä käydyn keskustelun alle on jäänyt aihe, jonka yhteiskunnallinen merkitys on kenties suurin. Kyse on asuntopolitiikasta ja sen kehittämisestä ikääntyvän Suomen tarpeisiin. Tarvetta asian avoimelle käsittelylle kyllä olisi. Väestöennusteen mukaan Suomessa on 2030-luvulle tullessa 1,5 miljoonaa yli…

SUOMESTA PARAS MAA

SUOMESTA PARAS MAA Kansainvälisten tutkimusten mukaan Suomi on maailman toiseksi tasa-arvoisin maa. Olemme Euroopan ainoa maa, jossa naisilla on maan hallituksessa enemmistö. Olemme kärkisijalla koulutuksellisessa tasa-arvossa maailman parhaan peruskoulun ja maksuttoman korkeakoulutuksen ansiosta. Silti parannettavaa löytyy. Koulutuksen eriytyminen ja jakautuminen miesten ja naisten aloihin on voimakasta. Myös yrityselämän johtotehtävissä naiset ovat yhä vähemmistössä. Merkittäviä esteitä…

TOSIASIOIDEN EDESSÄ SOTEN KAADUTTUA

TOSIASIOIDEN EDESSÄ SOTEN KAADUTTUA Vaalikauden kansalaistapaamisten puhutuimpia aiheita on ollut sote-uudistus. Keskisuomalaisia on erityisesti ihmetyttänyt, miksi asiasta, josta päättäjät ja enemmistö suomalaisista on samaa mieltä, ei tunnu tulevan yhtään mitään. Tuoreimmat käänteet eivät tätä käsitystä ainakaan heikennä, vaan jokaisella puolueella ja sote-asiantuntijaksi itseään kutsuvalla on peiliin katsomisen paikka. Kaikki eduskuntapuolueet kattaneesta parlamentaarisesta työryhmästä huolimatta uudenkaan…

HALLITUKSEN PÄÄTÖKSILLÄ PAREMPIA VÄYLIÄ

HALLITUKSEN PÄÄTÖKSILLÄ PAREMPIA VÄYLIÄ Kansanedustaja Anne Kalmari (kesk.) tarttui kirjoitukseeni Alexander Stubbin hallituksen saavutuksista Keski-Suomen hyväksi. Kalmarin kirjoituksen isoin heikkous oli se, että siitä puuttuivat vaihtoehdot. On aina helpompaa moittia, kun etsiä keinoja viedä Suomea ja Keski-Suomea eteenpäin. Esimerkiksi, kun edustaja Kalmari luokitteli liikenneministeri Risikon toimet Äänekosken biotuotetehtaan liikennehankkeiden vauhdittamisessa minimisuoritukseksi, hän ei kertonut sitä,…