TULEVAN HALLITUKSEN HAASTEET SÄILYVÄT

TULEVAN HALLITUKSEN HAASTEET SÄILYVÄT Värikäs poliittinen keväämme sai jatkoa helatorstain aattona, kun jo lähes varmoina uuden hallituksen puolueina mainitut SDP ja Vasemmistoliitto jättivät Säätytalolla jo kolmetoista päivää kestäneet hallitusneuvottelut taakseen. Tieto tuli meille kaikille yllätyksenä, joskaan ei shokkina, sillä niin kaukana olivat muutamien puolueiden näkemykset toisistaan. Loppupeleissä kyse oli kuitenkin ennen kaikkea siitä, millaisen talouspolitiikan…

TAVOITTEENA LIIKKUVA JA HYVINVOIVA SUOMI

TAVOITTEENA LIIKKUVA JA HYVINVOIVA SUOMI Vaalien alla lähes kaikki tahot listaavat asioita, joihin tulevan hallituksen tulisi puuttua. Parhaimmillaan listaukset ovat oiva tapa muistuttaa tärkeistä asioista, jotka muutoin jäisivät tulevalta eduskunnalta huomiotta. Yksi loistavimmista listoista tulee Suomen Liikunnalta ja Urheilulta (SLU), joka haastaa tulevan hallituksen tekemään meistä vuoteen 2020 mennessä maailman liikkuvimman kansan. Lisäämällä meidän kaikkien…

NARKOLEPSIA-JUPAKASSA KAIVATAAN PAHOITTELUJEN SIJAAN POLIITTISTA VASTUUNKANTOA

NARKOLEPSIA-JUPAKASSA KAIVATAAN PAHOITTELUJEN SIJAAN POLIITTISTA VASTUUNKANTOA Sikainfluenssarokotteesta aiheutuneet lasten ja nuorten narkolepsia-tapaukset ovat puhuttaneet kansalaisia ja poliittisia päättäjiä – ja aivan aiheesta. Sika-influenssakohussa kyse on ollut viimekädessä julkisen sektorin tekemästä virheestä ja laiminlyönnistä, minkä maksumiehiksi ovat joutuneet merkittävä määrä lapsia ja nuoria perheineen. Erityisen ikäväksi tilanteen on tehnyt se, että aina viime päiviin asti perustellusti…

TYÖN JA PERHE-ELÄMÄN YHTEENSOVITTAMISELLA LISÄRESURSSEJA HYVINVOINTIVALTION YLLÄPITÄMISEEN

TYÖN JA PERHE-ELÄMÄN YHTEENSOVITTAMISELLA LISÄRESURSSEJA HYVINVOINTIVALTION YLLÄPITÄMISEEN Tuttuun tapaan vaalien alla sosiaalipolitiikan kestoaiheeksi nousee työn ja perhe-elämän yhteensovittamiseen liittyvät haasteet. Viimeksi asiaa sivuttiin Yle-TV:n ykkösaamussa, jossa pääministeri ja keskustan puheenjohtaja Mari Kiviniemi perusteli vaadettaan erillisen lapsi- ja perheasianministerin tehtävän perustamista juuri työ- ja perhe-elämän yhteensovittamishaasteiden kokoamiseksi yhden toimivaltaisen poliittisen toimijan alaisuuteen. Avaus on mielenkiintoinen ja…

HARMAAN TALOUDEN SAAMINEN KURIIN ON KAIKKIEN ETU

HARMAAN TALOUDEN SAAMINEN KURIIN ON KAIKKIEN ETU Viime aikoina niin puolueilta kuin yksittäisiltä ehdokkailta on kysytty konkreettisia esimerkkejä siitä, millä valtiovarainministeriön arvion mukaan n. 10,5 mrd € julkisen talouden kestävyysvajetta olisi järkevintä supistaa. Toistaiseksi tarjotut vaihtoehdot ovat olleet luvalla sanoen suhteellisen kirjavia. Sinisilmäisimmät ovat uskoneet talouden vajeen korjaantuvan pelkällä talouskasvulla (asiantuntija-arvioiden mukaan vuotuisen kasvun pitäisi…

VAARALLISIA EHDOTUKSIA IRLANNIN TALOUSKRIISIN VARJOSSA

VAARALLISIA EHDOTUKSIA IRLANNIN TALOUSKRIISIN VARJOSSA Irlannin talouskriisistä on riittänyt puhetta meillä ja maailmalla. Kotimaisessa vaalien sähköistämässä keskustelussa Irlannin tilanteesta on keräilty hieman populistisia irtopisteitä. Syvissä vesissä ovat kalastelleet erityisesti Demarit ja Keskusta, joiden mielestä Irlannin talouden romahduksen syy on ollut markkinoiden toimintaan negatiivisesti vaikuttanut Irlannin ”verohäiriköinti” erityisesti yritysverotuksen osalta. Vastineeksi Irlannin avustamiselle pois nykyisestä syvästä…

ONKO GLOBALISAATIOSTA RIIPPUVAISELLA SUOMELLA VARAA OLLA VERKOTTUMATTA VIELÄ AKTIIVISEMMIN?

ONKO GLOBALISAATIOSTA RIIPPUVAISELLA SUOMELLA VARAA OLLA VERKOTTUMATTA VIELÄ AKTIIVISEMMIN? Sosiaalinen globalisaatio on edennyt viime vuosina nopeaa tahtia. Sen on mahdollistanut tiedonvälitykseen liittynyt vallankumous Interneteineen, Facebookeineen ja Twittereineen. Samalla sosiaalisen median esiinmarssi on merkinnyt yksilöiden poliittisen vallan kasvua suhteessa erityisesti päättäjiin nähden. Tahtoessaan sosiaalisessa verkossa toimivat yksilöt voivat haluamassaan roolissa, kansalaisina, kuluttajina, yrittäjinä tai aktivisteina muuttaa…

KILPAILU EU:N ALUETUISTA KIRISTYY – MITÄ TEKEE SUOMI TAI KESKI-SUOMI?

KILPAILU EU:N ALUETUISTA KIRISTYY – MITÄ TEKEE SUOMI TAI KESKI-SUOMI? EU:ssa on parhaillaan käynnissä uuden rahoituskauden 2014-2020 neuvottelujen valmisteluvaihe. Luvassa on monia unettomia öitä, poliittisia irtiottoja ja vaikeita neuvottelua eri instituutioiden ja maiden välillä tulevan rahoituskehyksen painopisteistä. Tiukin vääntö käytäneen tälläkin kertaa eri maille annettavista alue- ja koheesiorahoituksesta, joissa jokaisen maan päättäjät haluavat vähintäänkin säilyttää…

PANOSTAMINEN YRITTÄJYYTEEN ON KESTÄVINTÄ HYVINVOINTIPOLITIIKKAA

PANOSTAMINEN YRITTÄJYYTEEN ON KESTÄVINTÄ HYVINVOINTIPOLITIIKKAA Suomalaista poliittista keskustelua on viimeaikoina hallinnut huoli nykyisen hyvinvointijärjestelmän kestävyydestä mm. suurten ikäluokkien siirtyessä eläkkeelle. Keskustelujen näkyvin kiista on liittynyt kysymykseen eläkeiän nostosta toistaiseksi laihoin tuloksin. Yleisesti ottaen eläkeiän nostamisen on odotettu nopeasti tuovan uutta liikkumatilaa valtion ja kuntien kassaan. Kiistelyn pitkittyminen tässä asiassa ei ole ollut kenenkään intressiryhmän etu,…

TERVE KAIKILLE TULEVILLE JOUKKUEENI JÄSENILLE!

TERVE KAIKILLE TULEVILLE JOUKKUEENI JÄSENILLE! Kun lähdin kunnallispolitiikkaan 2008, oli tarkoituksenani auttaa sekä jyväskyläisiä että mahdollisesti löytää itsestäni se pieni poliitikko. No, nyt (pieni) poliitikko, on löytynyt ja matka jatkuu kohti isompia haasteita. Pitkään pohdittuani perheeni kanssa eri vaihtoehtoja päätin ryhtyä ehdokkaaksi seuraaviin eduskuntavaaleihin. Päätöstäni helpotti myös se suuri kannustus ympäri Keski-Suomea, jota olen saanut…