TAPAHTUMAJÄRJESTÄJIEN KORONATUSKA EI HELLITÄ

Kuluneen koronakevään aikana olen saanut valtavasti yhteydenottoja eri taustoista tulevilta tapahtuma-alan toimijoilta. Mukana on ollut niin festareita, keikkamyyjiä, artisteja, teattereita kuin urheiluseurojakin. Viesti meille päättäjille on kuitenkin ollut se sama ja tuttu. Halu järjestää koronaturvallisia tapahtumia olisi suurta. Esteenä kuitenkin on niitä koskevien ohjeiden sekavuus tai pahimmillaan niiden puuttuminen kokonaan. Hyvä esimerkki tästä ovat olleet…

HALLITUKSESSA ON MUSTA HEVONEN

Koronapandemia on niittänyt synkkää satoa yhteiskunnan eri aloilla. Yksi kovia kokenut ala on kotimainen urheilu, jonka koronavirus käytännössä lopetti jo maaliskuun puolivälissä. Nyt kun pandemian leviäminen on saatu kuriin, kiitos vastuullisten suomalaisten, taudin estämiseksi tarvittuja tiukkoja rajoituksia on ollut mahdollista purkaa asteittain. Se merkitsee myös urheilun asteittaista paluuta. Esimerkiksi monet kotimaisen palloilun sarjoista ovat ilmoittaneet…

LIIKUNTAPÄÄKAUPUNGIN UNELMA ELÄÄ?

Valtakunnallinen Liikuntafoorumi (28.-29.10.) Jyväskylässä on nyt takanapäin. Ansiokkaiden esitysten ja esiintyjien sijaan lisäksi mielenkiintoista antia oli tarjolla kulisseissa. Paikalla nimittäin olivat kaikki ne tahot, jotka ovat päättämässä Hippos2020-hankkeen pääsystä valtakunnallisesti merkittävien liikuntapaikkahankkeiden joukkoon. Tämä status on merkittävä, sillä se avaisi valtion kukkaron nyörejä jopa miljoonilla euroilla. Olimme mm. kaupunginjohtaja Koiviston kanssa perustelemassa hankkeen merkitystä valtiovallalle.…

LIIKKUMATTOMUUSPOMMI ON PURETTAVA

Saimme juuri uusia tuloksia nuorten miesten kunnosta ja painoideksistä. Lähes joka toinen nuori suomalainen mies on ylipainoinen. Tulokset ovat kerrassaan huolestuttavia. Näihin on onneksi nyt viimein reagoitu ja toimenpiteitä on tulossa. Hallitus ja eduskunta saivat puserrettua maaliin vielä vaalikauden kalkkiviivoilla Suomen ensimmäisen liikuntapoliittisen selonteon. Selonteko antaa suuntaviivoja sille, miten liian vähäisen liikunnan haasteeseen voidaan kansallisella…

SUOMI KUNTOON?

Neljä vuotta sitten eduskuntavaalit voitettiin lupauksella laittaa Suomi kuntoon. Talouden ja työllisyyden puolella näin kävikin ja hyvä niin. Vaalien jälkeen aloittavalla hallituksella taloudelliset lähtökohdat ovat huomattavasti paremmat kuin yhdelläkään 2010-luvun hallituksista. Samaa ei voi sanoa suomalaisten fyysisestä kunnosta. Hyvinvointi polarisoituu. Hyväkuntoisia on entistä vähemmän, kun taas täysin liikkumattomien ja ylipainoisten määrä kasvaa. Arkiliikunta on vähentynyt,…

HUIPPU-URHEILUJÄRJESTELMÄ KAIPAA PÄIVITYSTÄ

HUIPPU-URHEILUJÄRJESTELMÄ KAIPAA PÄIVITYSTÄ Keski-Suomessa vietetään tällä hetkellä urheilun juhlaa. Parasta aikaa Jyväskylässä käydään yleisurheilun Kalevan kisoja. Noin 500 vapaaehtoisen voimin järjestettävät kisat houkuttelevat toistakymmentä tuhatta katsojaa uudistetun Harjun stadionin katsomoihin. Huippu-urheilu kiinnostaa edelleen meitä suomalaisia. Vilkaisu viime vuosien arvokisojen tilastoihin herättää toisaalta huolen suomalaisen huippu-urheilun tilasta ja suunnasta. Torinon ja Pekingin olympiadilla Suomi saavutti 13…

PELAAJAYHDISTYKSESTÄ YHÄ TÄRKEÄMPI VAIKUTTAJA MYÖS OLYMPIAKOMITEASSA

PELAAJAYHDISTYKSESTÄ YHÄ TÄRKEÄMPI VAIKUTTAJA MYÖS OLYMPIAKOMITEASSA 인사말, 평창 동계 올림픽! Lause on koreaa ja tarkoittaa vapaasi käännettynä Terveiset Koreasta, Pyeongchangin talviolympialaisista. Olen siis Jääkiekon pelaajayhdistyksen puolesta seuraamassa talviolympialaisia viikon ajan Suomen olympiakomitean kutsumana. Luonnollinen kysymys varmaan monelle on, että miksi olen täällä? Syy on pelaajayhdistyksen ja Olympiakomitean tiivistyvässä yhteistyössä ja siinä, että meistä on tullut…

TAISTELU HIPPOKSEN PUOLESTA JATKUU!

TAISTELU HIPPOKSEN PUOLESTA JATKUU! Myönnettävä se on. Turpiin tuli 4-3. Aie nostaa Hippos 2020-hanke valtakunnallisesti merkittäväksi liikuntahankkeeksi Valtion liikuntaneuvostossa ei onnistunut. Pohjoismaiden suurimman liikunnan ja huippu-urheilun osaamiskeskittymän puolesta uupumattomasti työtä tehneille kansanedustaja Mauri Pekkariselle (kesk.) ja kaupunginjohtaja Timo Koivistolle (sd.) haluan antaa isot kiitokset. Parhaamme yritettiin, mutta nyt se ei riittänyt. Loppuvaiheessa Hippoksen takana monivaiheisen…

HUIPPU-URHEILUN STRATEGIA TOTEUTETTAVA TÄYSIMÄÄRÄISESTI

HUIPPU-URHEILUN STRATEGIA TOTEUTETTAVA TÄYSIMÄÄRÄISESTI Kotimaisen huippu-urheilun tila on ollut yksi valtakunnan ykköspuheenaiheista kehnosti menneiden Rion olympiakisojen jälkeen. Ikävä piirre keskustelussa on ollut sen typistyminen syyllisten etsintään. Huono menestys on ollut helppo sysätä milloin akateemisesti koulutettujen naisten tai olympiakomitean huippu-urheilu-yksikön johdon syyksi. Totuus on kuitenkin se, että suomalaisen huippu-urheilun tila ei parane toisiamme ristiinnaulitsemalla. Syyt ovat…

JYVÄSKYLÄ VAHVOILLA HUIPPU-URHEILUYKSIKÖN SIJOITUSPAIKAKSI

JYVÄSKYLÄ VAHVOILLA HUIPPU-URHEILUYKSIKÖN SIJOITUSPAIKAKSI Suomen huippu-urheilun uudistamisessa otetaan parhaillaan merkittäviä askeleita. Huippu-urheilun muutosryhmän väliraportti hyväksyttiin marraskuussa Suomen olympiakomiteassa. Hyväksymisen myötä urheilun muutosprosessin toinen vuosi käytetään urheiluakatemia-, huippuvaihe- ja osaamisohjelman toimeenpanemiseen. Samalla muutosryhmä etsii paikkoja raportissa kaavailluille huippu-urheiluyksiköille. Tässä Jyväskylällä on erinomaiset mahdollisuudet menestyä ja nousta huippu-urheilun pääkaupungiksi Helsingin rinnalle. Muutostyöryhmä on nostanut Jyväskylän tueksi useita…