Jyväskylä on ottanut tavoitteekseen nousta tulevien vuosien aikana Suomen liikuntapääkaupungiksi. Tavoite on kunnianhimoinen ja myös saavutettavissa. Jyväskylän ainutlaatuinen liikuntaosaaminen yhdistettynä Hippos2020- suunnitelmiin on erinomainen pohja ponnistaa kohti kärkisijaa.
Silti pelkkä osaaminen ja uudet tilat eivät yksin riitä nostamaan Jyväskylää urheilukaupunkien ykköspallille. Yhtälöön tarvitaan vieläkin tärkeämpi tekijä ja toimija eli liikuntaa rakastavat lapset ja nuoret sekä heidän vanhemmat.
Omien lasteni kasvuun osallistumisen kautta on tullut selväksi se, että lasten ja nuorten halu liikkua on monen asian summa. Tarvitaan varhaista kannustusta kotona ja päiväkodissa ja kouluissa mahdollisuutta kokeilla eri liikuntamuotoja. Meiltä vanhemmilta tarvitaan myös herkkyyttä kuunnella. Positiivinen suhde liikuntaan ei synny pakottamalla tai käskyttämällä vaan jokaisen lapsen ja nuoren omia lähtökohtia kunnioittamalla.
Toisaalta sekin on tunnustettava, että lasten liikkumisen edessä on monia meidän aikuistenkin kokoamia esteitä. Uunituoreen lasten ja nuorten vapaa-aikatutkimuksen mukaan erityisesti taloudellinen tilanne erottelee lasten ja nuorten liikunnan harrastamista. Samaan aikaan, kun hyvin toimeentulevien perheiden lapsista noin puolet harrasti viikoittain liikuntaa tai urheilua urheiluseurassa, oli vastaava osuus vähävaraisissa perheissä vain vajaa kolmasosa.
Toinen tekijä, joka vähentää lasten ja nuorten halua harrastaa urheiluseurassa oli sen yhteydessä koettu kiusaaminen ja syrjintä. Tätä oli kokenut noin kolmannes kyselyyn vastanneista. On selvää, että näin korkeat luvut eivät ole mitenkään hyväksyttäviä.
Näiden haasteiden ratkaisemisessa me jyväskyläläiset voisimme näyttää esimerkkiä. Seurat, päättäjät ja yrittäjät tulisi tuoda yhteen pohtimaan sitä, miten lapsille saadaan lisää matalan kynnyksen liikuntamahdollisuuksia hyvin toimivien Liikuntalaturi ja Lauri Markkasen Koriskoulu- konseptien kylkeen. Kohteeksi tässä tulee ottaa erityisesti vähävaraiset perheet.
Lisäksi lasten ja nuorten liikunnan harrastamista voitaisiin paikallisesti vahvistaa kokeilemalla harrastusten sitomista yhä tiiviimmin osaksi koulupäivää. Tällaiseen puolueemme esittämään Harrasta koulussa –ohjelmaan osallistumista ja lasten kannustamista harrastamiseen esimerkiksi harrastusseteleiden kautta kannattaisi myös meillä Jyväskylässä harkita.
Näiden paikallisten päätösten ohella Jyväskylä nostaminen liikuntapääkaupungiksi edellyttää sitä, että myös valtakunnan politiikassa on sitä puolustavia ja edistäviä päättäjiä. Alkavalla vaalikaudella liikunta- ja urheilupolitiikan pöydällä ovat päätökset siitä, mitä tapahtuu liikunnan ja urheilun arvonlisäverokannoille tai liikuntaseurojen sääntelylle ja byrokratialle tai vaikkapa koko Hippos2020- hankkeelle.
Tästä syystä muutaman viikon sisällä käytävät eduskuntavaalit ovat ratkaisevan tärkeät. Liikuntapääkaupunki Jyväskylä tarvitsee Arkadianmäelle oman ja kokeneen äänensä.