Talvisodan päättymisestä tulee tänään kuluneeksi 83 vuotta. Suomi säilytti itsenäisyyteensä 105 päivää kestäneiden ankarien taisteluiden läpi. Kiitos tästä kuuluu sotiemme veteraaneille ja heidän sukupolvelleen. Tulevan hallituksen – istuipa siinä kuka tahansa – tärkein tehtävä tulee olla jäljellä olevien sotaveteraanien hyvinvoinnin takaaminen niin kauan, kun tarvetta on.
Viime vuoden tapaan myös tänä vuonna talvisodan päättymistä muistellaan Venäjän Ukrainassa käynnistämän raakalaismaisen sodan varjossa. Sodan tuomia kauhuja ja menetyksiä ei voi sanoin kuvata tai järkevällä tavalla laskea. Silti tärkeintä on ollut se, että Ukraina on hirvittävistä kokemuksistaan huolimatta pystynyt säilyttämään oman itsenäisyytensä ja estämään Venäjän perusteettomat tavoitteet.
Sodan aikana Suomi on antanut vahvan tuen Ukrainan itsenäisyydelle, itsemääräämisoikeudelle ja alueelliselle koskemattomuudelle. Olemme tukeneet Ukrainaa useilla avustuspaketeilla niin humanitaarisesti kuin sotilaallisestikin. Tätä meidän on jatkettava edelleen, kunnes Ukraina voittaa tämän sodan.
Kehitettävää erityisesti on vielä sotilaallisen tuen antamisen suhteen. Tähän asti tukea Ukrainaan on annettu meidän omaan puolustukseemme varatuista resursseista, mutta loputtomasti tätä ei voida jatkaa ilman vaikutuksia omaan turvallisuuteemme.
Siksi kokoomus on ehdottanut harkittavaksi myös uudenlaista mallia Ukrainan tukemiseen. Sodan pitkittyessä järkevämpää olisi se, että Suomi antaisi Ukrainalle valtuudet tilata suoraan tarvitsemiaan välineitä maamme teollisuudelta. Näin varmistamme sen, että Ukraina saa tarvitsemansa. Samalla tilauksia ja töitä on tarjolla maakunnan puolustusteollisuudelle.
Lisäksi EU:n on pidettävä yllä ja jäsenmaiden noudatettava Venäjä-pakotteita, kunnes Venäjän sotatoimet päättyvät ja Venäjän sotilaat ovat poistuneet maasta.
Toisaalta vielä Ukrainan tukemista tärkeämpää on panostaa meidän omaan turvallisuuteemme. Tässä työssä meitä auttaa talvisodan veteraanien tärkein perintö, poikkeuksellisen korkea maanpuolustustahto, joka on edelleen vahvistunut Venäjän aloittaman hyökkäyssodan myötä.
Kokoomuksen turvallisuus- ja puolustuspoliittiset tavoitteet ovat tulevalla vaalikaudella selvät. Haluamme nykyistä vahvemman ja turvallisemman Suomen.
Teemme Suomesta puolustusliitto Naton aktiivisen jäsenmaan niin ripeästi kun se on mahdollista ja vahvistamme jo olemassa olevia Suomen yhteistyösiteitä länteen.
Kansallisessa puolustuspolitiikassamme turvaamme Suomen maanpuolustukselle riittävät resurssit ja vahvistamme kotimaisen ja eurooppalaisen puolustusteollisuuden toimintaedellytyksiä. Sitoudumme pitämään puolustusmenot vähintään 2 prosentissa BKT:sta. Laajennamme kutsunnat koskemaan koko ikäluokkaa. Varmistamme ikäluokan parhaiden kykyjen osallistumisen maanpuolustukseen.
Turvallisuuttamme lisää myös vastuullinen talouspolitiikka. Vapautemme ja riippumattomuutemme maailman myrskyissä riippuu siitä, kuinka kilpailukykyinen taloutemme on.
Meidän oma yhteiskuntamallimme on rakentunut vauraudelle, joka on syntynyt ihmisten mahdollisuudesta toteuttaa itseään ja elinkeinoaan. Meidän on tulevaisuudessa yhä vaikeampi puolustaa ihmisoikeuksia ja demokratiaa, jos jäämme taloudessa ja teknologiassa jälkeen. Suomen taloudellista riippumattomuutta kannattaa myös puolustaa ns. talvisodan hengessä.