TOSIASIOIDEN EDESSÄ SOTEN KAADUTTUA

TOSIASIOIDEN EDESSÄ SOTEN KAADUTTUA Vaalikauden kansalaistapaamisten puhutuimpia aiheita on ollut sote-uudistus. Keskisuomalaisia on erityisesti ihmetyttänyt, miksi asiasta, josta päättäjät ja enemmistö suomalaisista on samaa mieltä, ei tunnu tulevan yhtään mitään. Tuoreimmat käänteet eivät tätä käsitystä ainakaan heikennä, vaan jokaisella puolueella ja sote-asiantuntijaksi itseään kutsuvalla on peiliin katsomisen paikka. Kaikki eduskuntapuolueet kattaneesta parlamentaarisesta työryhmästä huolimatta uudenkaan…

PÄÄTÖKSET RAHOITUKSESTA RATKAISEVAT SOTE-UUDISTUKSEN ONNISTUMISEN

PÄÄTÖKSET RAHOITUKSESTA RATKAISEVAT SOTE-UUDISTUKSEN ONNISTUMISEN Runsas viikko sitten eduskuntaan edenneen sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislakiesityksen vastaansa saama arvostelu on ollut hämmentävää kuultavaa. Julkisuudessa esityksen puolustajat ovat vähissä. Erityisen kummalliselta kritiikki kuulostaa niiden oppositiopoliitikkojen suusta. He ovat niitä samoja henkilöitä jotka vasta viime keväänä hehkuttivat opposition pelastaneen hallituksen sitoutumalla yhteisen sote-järjestämismallin rakentamiseen. Nyt kun paljolti keskustan ja…

ENNAKKOLUULOTTOMASTI KOHTI UUTTA

ENNAKKOLUULOTTOMASTI KOHTI UUTTA Paljon parjatussa sote- uudistuksessa on vihdoin tänä syksynä päästy keskittymään kaikkein tärkeimpiin asioihin. On puhuttu siitä, miten tulevaisuudessa sosiaali- ja terveydenhuollon rahoitus järjestetään, ja millä tavalla palveluita olisi järkevintä tuottaa. Vauhtia pohdinnat ovat saaneet hallituksen rakennepaketin kirjauksesta.  Siinä hallitus lupautui valmistelemaan laajapohjaisen selvityksen sosiaali- ja terveydenhuollon monikanavaisen rahoituksen purkamisen vaihtoehdoista.  Tilaus nopeille…