ENNAKKOLUULOTTOMASTI KOHTI UUTTA

ENNAKKOLUULOTTOMASTI KOHTI UUTTA Paljon parjatussa sote- uudistuksessa on vihdoin tänä syksynä päästy keskittymään kaikkein tärkeimpiin asioihin. On puhuttu siitä, miten tulevaisuudessa sosiaali- ja terveydenhuollon rahoitus järjestetään, ja millä tavalla palveluita olisi järkevintä tuottaa. Vauhtia pohdinnat ovat saaneet hallituksen rakennepaketin kirjauksesta.  Siinä hallitus lupautui valmistelemaan laajapohjaisen selvityksen sosiaali- ja terveydenhuollon monikanavaisen rahoituksen purkamisen vaihtoehdoista.  Tilaus nopeille…

EUROOPASTA ASENTEELLA

EUROOPASTA ASENTEELLA Euroopalla ja Suomella on edessään ainutlaatuinen etsikkoaika. Eurokriisi osoittaa rauhoittumisen merkkejä. Isot päätökset EU:n tulevien vuosien rahankäytöstä on tehty.  Isojen EU-maiden ja erityisesti Saksan sisällä, fokus on politiikan tekemisessä, ei vaaleihin valmistautumisessa.  Tässä vakaimmassa toimintaympäristössä päättäjillä on vihdoin aikaa miettiä sitä, mihin suuntaan EU:ta ja Eurooppaa viedään. Oikeiden linjausten löytämisessä nykyisiin kriiseihin vaikuttaneiden…