ENNAKKOLUULOTTOMASTI KOHTI UUTTA
Paljon parjatussa sote- uudistuksessa on vihdoin tänä syksynä päästy keskittymään kaikkein tärkeimpiin asioihin. On puhuttu siitä, miten tulevaisuudessa sosiaali- ja terveydenhuollon rahoitus järjestetään, ja millä tavalla palveluita olisi järkevintä tuottaa.
Vauhtia pohdinnat ovat saaneet hallituksen rakennepaketin kirjauksesta. Siinä hallitus lupautui valmistelemaan laajapohjaisen selvityksen sosiaali- ja terveydenhuollon monikanavaisen rahoituksen purkamisen vaihtoehdoista.
Tilaus nopeille ratkaisuille on valtava. Suomalainen terveydenhuolto on kriisiytynyt. Mahdollisuus päästä lääkäriin määräytyy tulotason mukaan. Terveyskeskuksissa kärsitään lääkäripulasta. Jokainen meistä tuntee terveyskeskusten jonotilanteen. Aikaa joutuu jonottamaan epäreilun kauan.
Lisäksi kansalaisen mahdollisuudet vaikuttaa omaan hoitoonsa ovat heikot, kun jokainen rahoittajataho pitää mustasukkaisesti kiinni omista reviireistään. Sairaiden ihmisten pompottelu luukulta toiselle on liian yleistä ja inhimilliset ja taloudelliset kustannukset tästä ovat mittavat.
Selvitystyötä koordinoivassa konklaavissa ovat mukana kaikki eduskuntapuolueet, keskeisimmät asiantuntijatahot, rahoittajat ja järjestöt. Valmista on lupa kuitenkin odottaa vasta 2015 keväällä. Tämä tulee kuitenkin aivan liian myöhään. EU:n potilasdirektiivi astuu voimaan kolmen kuukauden kuluttua. Sen asianmukainen toimeenpano edellyttää meiltä rahoituksen ja toteuttamistavan uudistamista paljon nopeammalla aikataululla.
Ratkaisuna terveydenhuollon ongelmiin terveydenhuollon asiantuntijat ovat ehdottaneet meidän sote- palveluiden rahoitus- ja tuottamistavan uudistamista Ruotsin mallin mukaiseksi. Olen tästä samaa mieltä. Mallia on tarkasteltava Suomessa ja poimittava meille parhaiten sopivat palat.
Ruotsin mallin mukaan kansalaisen valinnanvara tarvitsemiensa palveluiden saamiseksi lisääntyisi, kun raha seuraisi aina potilasta. Malli toisi erityisesti yksityisen puolen lääkäripalvelut entistä paremmin kaikkien kansalaisten saataville, kun keinotekoiset rajat julkisen ja yksityisen terveydenhuollon välillä katoaisivat.
Paras peruste edes vakaalle harkinnalle ovat naapurimaasta saadut hyvät kokemukset. Muutoksen myötä jonot perusterveydenhuollossa ovat Ruotsissa vähentyneet ja asiakastyytyväisyys on lisääntynyt.
Uudistus on ollut myös taloudellisesti järkevä. Kun perusterveydenhuollon palveluiden saatavuus on parantunut, on se vähentänyt kalliin erikoissairaanhoidon tarvetta. Tästä syystä terveydenhuollon menopaineet ovat olleet meitä huomattavasti maltillisemmat. Lisäksi lyhentyneet hoitoajat ovat näkyneet lyhyempinä sairauspoissaoloina.
Ruotsin mallia kohtaan on esitetty myös epäluuloja. Valtaosa niistä on ollut kovin ideologissävytteisiä, joissa ennakkoluulot tuntuvat olevan tiedon väärti. On esimerkiksi epäilty, että uudistuksesta hyötyisivät vain hyvätuloiset. Väitteelle ei kuitenkaan löydy tukea Ruotsin kokemuksista. Siellä tehdyissä tutkimuksissa on havaittu, että uudistus on hyödyttänyt eniten kaikkein heikoimmassa taloudellisessa asemassa olevia kansalaisia. Potilaan mukana kulkeva raha on kaikille samansuuruinen, eikä se vaihtele taustan tai tulotason mukaan.
Myöskään väitteille siitä, että malli olisi lisännyt isojen yksityisten palveluntuottajien asemaa sosiaali- ja terveyspalveluissa, ei löydy todisteita. Siitä pitää huolen palveluntarjoajaksi haluavien toimijoiden tarkka seulonta ja valvonta. Ruotsalaiset ovat asettaneet esimerkiksi toiminnan laadun tai paikallisuuden tärkeämmäksi kriteeriksi kuin palvelun hinnan. Eri alueilla on sitä paitsi järjestelmään sisällytetty mahdollisuudet puuttua tilanteisiin, joissa yhdelle palveluntuottajalle on muodostumassa liian vahva asema.
Ennakkoluuloisuudesta olisikin nyt aika siirtyä ennakkoluulottomuuden aikaan. Ruotsin malli on osoittanut toimivuutensa, joten miksi emme kokeilisi sitä paikallisesti myös Suomessa?