POLITIIKAN KEVÄT HAASTAA HALLITUKSEN

Politiikan kevät käynnistyy historiallisten aluevaalien jäljiltä. Vaalivoittajaksi nousi kokoomus. Suomalaiset halusivat äänestää aluevaltuustoihin vastuullista talousosaamista. Vaalitulos oli toivottavasti voitto myös yksityisen ja kolmannen sektorin sote-toimijoille. Pelkästään sote-alan yrityksistä kuitenkin 80 prosenttia on enintään neljän hengen yrityksiä. Pahimmat pelot heidän marginalisoimisesta eivät ainakaan kokoomusvetoisissa maakunnissa toteudu. Vaalien voittajia olivat myös sote-asiantuntijat. Keski-Suomessakin eniten ääniä keräsi kokoomuksesta…

HOITOVELKAA LISÄTÄÄN NUORTEN HARRASTAMISEN KIELTÄMISELLÄ JA KUNTOSALIEN SULKEMISELLA

Aluehallintovirastot ympäri Suomen ovat laittaneet eri toimijoita, kuten kuntosaleja ja liikuntakeskuksia kiinni tartuntatautilain 58§:n nojalla. Kuntosalit suljettiin täysin, vaikka THL ei luokitellut niitä merkittävän koronariskin paikoiksi riskitaulukoinnissaan. Ongelmallista niin liikkujien kuin yrittäjien kannalta on, että AVI:en tulkinta tartuntatautilaista on alueellisesti vaihtelevaa samantasoisesta tautitilanteesta riippumatta ja kunto- ja liikuntakeskusten kiinni pitäminen on kohtuuttoman tiukkaa. Ihmisten terveyttä…

TAPAHTUMAJÄRJESTÄJIEN KORONATUSKA EI HELLITÄ

Kuluneen koronakevään aikana olen saanut valtavasti yhteydenottoja eri taustoista tulevilta tapahtuma-alan toimijoilta. Mukana on ollut niin festareita, keikkamyyjiä, artisteja, teattereita kuin urheiluseurojakin. Viesti meille päättäjille on kuitenkin ollut se sama ja tuttu. Halu järjestää koronaturvallisia tapahtumia olisi suurta. Esteenä kuitenkin on niitä koskevien ohjeiden sekavuus tai pahimmillaan niiden puuttuminen kokonaan. Hyvä esimerkki tästä ovat olleet…

HELPOTETAAN YHTEISKUNNAN AVAAMISTA KORONATODISTUKSIN

Marinin hallitus esitteli suunnitelmaansa Suomen korona-exit strategiasta ja hyvä niin. Se luo uskoa tulevaan. Tähän myös hallituksen exit-strategian luonnos on hyvä pohja. Perusajatus siitä, että avaaminen tulee tehdä asteittain, on perusteltu. Silti parannettavaakin suunnitelmassa on. Erityisesti tämä kiteytyy kysymykseen koronatiedon hyödyntämisestä yhteiskunnan avaamisessa. Kokoomuksen mielestä hallituksen on kiirehdittävä kansallisen digitaalisen koronatodistuksen valmistelua, koska siitä voisi olla…

VAALIT JO SIIRTYIVÄT – ENTÄ MUUT TÄRKEÄT ASIAT?

Takana on raskas koronavuosi. Suomi on tehnyt parhaansa pahimman välttämiseksi, ja se on toiminut. Tautitilanteemme on pysynyt suhteellisen hyvänä. Viime aikoina tilanne on kuitenkin muuttunut huonompaan suuntaan, tartuntaluvut nousevat, ja asiantuntijat ovat varoittaneet tilanteen pahenemisesta entisestään. Syyt tähän löytyvät muuttuneesta viruksesta, mutta samalla on myös yhteiskunnalla peiliin katsomisen paikka. Koronaväsymys kasvaa, ja sen myötä halu…

NYT SANOISTA TEKOIHIN, HALLITUS!

Kansanedustajan työssä saa paljon palautetta ja hyvä niin. Keskustelujen ja viestien kautta pysyy kartalla, mitä ihmisille eri puolilla Suomea kuuluu, ja mitä meidän lainsäätäjien pitää ottaa päätöksenteossa huomioon. Jo kohta kymmenen vuoden ajan erityisen tärkeitä ovat olleet keskisuomalaisten yrittäjien yhteydenotot. Matkan aikana parhaita palkintoja ovat olleet viestit siitä, miten yrittäjien arkea on omalla työllä ja…

LUPAUKSET PIENPANIMOILLE YHÄ TOTEUTTAMATTA

Kevään koronarajoitustoimet toivat vaikeuksia monille talouden sektorille. Yksi pahiten rajoituksista kärsinyt ala olivat pienpanimot, joiden tärkeimmät jakelukanavat, eli ravintolat pysyivät kiinni useiden viikkojen ajan. Kriisin alkuviikkoina monet poliittiset päättäjät ilmoittivatkin olevansa huolissaan pienpanimoiden tilanteesta ja eduskunnassa haettiinkin toimivia ratkaisuja pienpanimoyrittäjien tilanteeseen. Yhtenä pienenä mutta tarpeellisena väliaikaisena apukeinona pienpanimoille oli esillä useita ehdotuksia etämyynnin sallimisesta (muun…

HALLITUKSESSA ON MUSTA HEVONEN

Koronapandemia on niittänyt synkkää satoa yhteiskunnan eri aloilla. Yksi kovia kokenut ala on kotimainen urheilu, jonka koronavirus käytännössä lopetti jo maaliskuun puolivälissä. Nyt kun pandemian leviäminen on saatu kuriin, kiitos vastuullisten suomalaisten, taudin estämiseksi tarvittuja tiukkoja rajoituksia on ollut mahdollista purkaa asteittain. Se merkitsee myös urheilun asteittaista paluuta. Esimerkiksi monet kotimaisen palloilun sarjoista ovat ilmoittaneet…

RISKIRYHMÄT HUOMIOITAVA KORONARAJOITUKSIA PURKAESSA

Koronapandemian takia yli 70-vuotiaat suomalaiset ja muut taudin riskiryhmiin kuuluvat ovat harjoittaneet poikkeuksellisen tiukkaa sosiaalista eritystä reilun kahden kuukauden ajan. Toimet ovatkin tuottaneet toivottua tulosta. Koronaviruksen aiheuttama tautiepidemia on kääntynyt hieman parempaan ja hallitus on kertonut, että rajoituksia voidaan ryhtyä purkamaan vaiheittain. Tämä on oikea ja välttämätön askel eteenpäin monille perheille ja yrittäjille, siitäkin huolimatta,…