VAALIT JO SIIRTYIVÄT – ENTÄ MUUT TÄRKEÄT ASIAT?

Takana on raskas koronavuosi. Suomi on tehnyt parhaansa pahimman välttämiseksi, ja se on toiminut. Tautitilanteemme on pysynyt suhteellisen hyvänä. Viime aikoina tilanne on kuitenkin muuttunut huonompaan suuntaan, tartuntaluvut nousevat, ja asiantuntijat ovat varoittaneet tilanteen pahenemisesta entisestään. Syyt tähän löytyvät muuttuneesta viruksesta, mutta samalla on myös yhteiskunnalla peiliin katsomisen paikka. Koronaväsymys kasvaa, ja sen myötä halu…

KORONANYRKKIÄ TARVITAAN YHÄ

Suomi ja suomalaiset ovat taistelleet vaikeaksi vastustajaksi osoittautunutta koronaa vastaan nyt jo kohta vuoden päivät. Jokainen on tehnyt vaikeassa tilanteessa parhaansa ja sen ansiosta pahimmalta on myös vältytty. Silti taistelu on kaikkea muuta kuin ohi. Entistä tehokkaammin leviävät virusmuunnokset ovat nostaneet tapausmäärät jyrkkään nousuun myös Suomessa. Hallitus onkin yhdessä tasavallan presidentin kanssa todennut Suomen olevan…

SUOMEN ROKOTUKSISTA ON SYNTYNYT KAFKAMAINEN KUVA

Alkaneen vuoden kuumin kansalaiskeskustelu on toistaiseksi käyty joulun jälkeen käynnistyneistä koronarokotuksista. Kaikkien odottaman mittavan prosessin aloitus on ollut kaikkea muuta kuin luvattiin. Suomeen saatujen rokotteiden määrät eivät ole vastanneet sitä, mitä vielä esimerkiksi marraskuussa kuviteltiin. Ensimmäisenä myyntiluvan saaneen Pfizer-Biontechin rokotteita on kolmen viikon aikana saatu vain 100 000 kappaletta. Syyksi tähän on kerrottu muun muassa…

KRIISI ON ISO TESTI MEILLE KAIKILLE

Olemme eläneet viimeiset kaksi viikkoa vaikeaa aikaa. Epätietoisuus omasta ja läheisten terveydestä, tulevien päivien ja viikkojen toimeentulosta, työpaikan tai yrityksen pysyvyydestä ja tulevaisuudesta kalvaa meistä jokaista. Kysymyksiä on mielessä enemmän kuin vastauksia. Kaikkeen tähän syynä on ollut vielä pari kuukautta sitten Kiinasta nopeasti leviämään lähtenyt koronavirus, joka on tehnyt tuhoisaa jälkeä eri maissa ja jota…