SÄHKÖMARKKINOIDEN KORJAAMINEN KESKIÖÖN

Sähkön hinnan nousu on leikannut radikaalilla tavalla monien suomalaisten ostovoimaa. Hinnan nousu on ollut mittaluokaltaan ennennäkemätöntä. Monessa perheessä joudutaan vakavasti pohtimaan, miten nousevista kustannuksista selvitään. Inflaatio on noussut yleisestikin, mutta sähkön kaltaisen välttämättömyyshyödykkeen hinnan moninkertaistumisen vaikutukset ovat erityisen pahat. Akuutti energiakriisi ei koettele pelkästään Suomea. Koko Eurooppa on joutunut kärsimään, kun Venäjä on tullut hulluksi…

KOHTUUTTA SÄHKÖNSIIRRON MAKSUIHIN

Sähkön siirron hinnoittelu on puhuttanut paljon viime vuosina ja palautetta on tullut erityisesti pohjoisen Keski-Suomen suunnalta. Ymmärrettävästi aika monen meistä kuppi on mennyt nurin omaa sähkölaskua avatessa. Lehdissäkin on kerrottu tapauksista, joissa sähkölaskun loppusummasta lähes kaikki on koostunut vähäisen sähkön kalliista siirtämisestä. Syylliset sähkönsiirron korkeaan hintaan löytyvät kahdesta paikasta. Energiaviraston mukaan kolmasosa sähkönsiirron hinnasta selittyy…

EU EI ELÄ ARJESSA

EU EI ELÄ ARJESSA Euroopan unionista kuuluu kummia muualtakin kuin Kreikasta. Komissio on vaivihkaa julkaissut ehdotuksensa EU:n uudesta energiatehokkuusdirektiivistä. Toteutuessaan komission ehdotus olisi kallis paukku Suomen julkiselle sektorille, energiateollisuudelle ja kotitalouksille. Julkiseen sektoriin direktiivi iskisi kolmen prosentin vuotuisella peruskorjausvaatimuksella. Suomelle tämä olisi poikkeuksellisen kallista. Direktiivi aiheuttaisi huonokuntoisille kunnille vuosittain suoran noin miljardin euron lisämenoerän. Kotitalouksien…