EU EI ELÄ ARJESSA

Euroopan unionista kuuluu kummia muualtakin kuin Kreikasta. Komissio on vaivihkaa julkaissut ehdotuksensa EU:n uudesta energiatehokkuusdirektiivistä. Toteutuessaan komission ehdotus olisi kallis paukku Suomen julkiselle sektorille, energiateollisuudelle ja kotitalouksille.

Julkiseen sektoriin direktiivi iskisi kolmen prosentin vuotuisella peruskorjausvaatimuksella. Suomelle tämä olisi poikkeuksellisen kallista. Direktiivi aiheuttaisi huonokuntoisille kunnille vuosittain suoran noin miljardin euron lisämenoerän.

Kotitalouksien ja taloyhtiöiden menoja direktiivi nostaisi toisen miljardin. Osana huoneistojen energiatehokkuuden lisäämistä direktiivi nimittäin velvoittaisi kotitalouksia ja taloyhtiöitä asentamaan huoneistokohtaiset energiankulutusmittarit. Suomessa se olisi yli miljoonan mittarin asennusurakka kustannuksineen.

Direktiivi näkyisi myös korkeampana sähkön hintana. Nostopaineen takana on direktiivin ehdotus energiayhtiöille asetettavasta energiansäästövelvoitteesta: energiayhtiöille olisi luotava velvoitejärjestelmä, jolla säästettäisiin vuosittain 1,5 prosenttia yhtiön myymästä energiamäärästä.

Energiatehokkuustoimissa Suomi on eturivissä. Ongelma ei ole niinkään prosenttiluku, vaan se, miten vähennysvelvoite lasketaan. Komission esityksessä pohjana on primäärienergia, kun taas pääosin primäärienergiaa paljon hukkaaviin lauhdevoimaloihin nojaavalle Suomelle edullisempaa olisi laskea säästötavoite kuluttajalle myydystä sähköstä.

Irvokkainta on, että vaikka koko ehdotuksen tavoite on päästä lähemmäs asetettuja ilmastotavoitteita, ei tavoitetta paremmin palvelevia bioenergialaitoksia tai ydinvoimaloita silti palkita. Sen sijaan direktiiviehdotus kannustaa epäsuorasti lisäämään ilmastotavoitteille haitallisempia hiilivoimaloita niiden parhaimman primäärienergiahyötysuhteen takia.

Eli koko direktiivi vaikuttaa oudolta ylevistä tavoitteista huolimatta. Se on ehdottomasti neuvoteltava uudelleen mainittujen kustannusten estämiseksi. Luottamus työ- ja elinkeinoministeriön osaaviin virkamiehiin sekä kotimaiseen lobbaustyöhön EU:ssa onkin tässä asiassa kova.

Suomelle huolestuttavinta on, että tämä direktiivi ei ole suinkaan ainoa arkirealismin ulkopuolisista EU -ehdotuksista viime aikoina. Samalla koko EU:n kyky keskittyä olennaiseen eli Euroopan talouden ja kilpailukyvyn kehittämiseen on väistynyt taka-alalle. On toki tärkeää, että EU:ssa mietitään suuria linjoja keinoista siirtyä vähähiiliseen yhteiskuntaan, mutta kustannukset pitäisi pystyä pitämään järkevällä tasolla.

EU:n palauttaminen alkuperäiseen rooliinsa on jäsenmaiden tärkein tehtävä lähivuosina. Vuosikymmenen kestäneen institutionaalisen kädenväännön ja akuutin eurokriisin ratkaisemisen jälkeen pääpainon tulee olla työpaikkojen turvaamisessa ja kilpailukyvyn palauttamisessa. Suomen on oltava merkittävässä roolissa terveen järjen ja käytännönläheisyyden palauttamisessa EU:n päätöksentekoon.