HALLITUKSEN PUHEET JA TEOT EIVÄT KOHTAA

Nostin kansanedustajakolumnissa esille Keski-Suomen surkean aseman nykyisen hallituksen liikennepolitiikassa. Samassa yhteydessä pyysin hallituspuolueiden edustajilta selitystä siihen, miten Keski-Suomesta on vain muutamassa vuodessa tullut liikennepolitiikan väliinputoaja – kahden prosentin maakunta.    Hiljaisuus asian ympärillä on ollut korvia särkevä. Halua analysoida tapahtunutta ei ole lisännyt edes tässä lehdessä julkaistut ansiokkaat jutut Keski-Suomen liikennehankkeiden tulevien vuosien näkymistä.   …

HALLITUS ASETTAMASSA KORKEAKOULUT VAIKEAAN PAIKKAAN

Halu panostaa korkeakoulutukseen on yksi niistä harvoista asioista, joille suomalaisessa politiikassa löytyy nyt kannatusta kautta koko poliittisen kartan. Yhteinen jaettu ymmärrys on siitä, että vain osaavien ihmisten kautta Suomi voi ylläpitää nykyistä hyvinvointiyhteiskuntaa ja sen tuottamia kaikkien arvostamia palveluita. Yhtä lailla kaikissa puolueissa ollaan samaa mieltä siitä, että kilpailu huippuosaamisessa ja korkeakoulutuksessa on eri maiden…