NUORILLA ON OLTAVA LUPA LUOTTAA TULEVAISUUTEEN

NUORILLA ON OLTAVA LUPA LUOTTAA TULEVAISUUTEEN Suurin osa suomalaisnuorista on saanut ja saa kotoa ja koulusta hyvät eväät elämään. Koulu sujuu, jatko-opintoihin pääsee, harrastuksia on vähintään yksi ja elämänhallinnan taidot karttuvat. Meillä on kuitenkin myös nuoria, joilla näin ei ole. Kuluneen vuosikymmenen ajan poliitikotkin ovat puhuneet paljon nuorten syrjäytymisen estämisen tärkeydestä. Keskustelu syrjäytymistä ehkäisevistä toimista…

MAHDOLLISUUDET LIIKUNNAN HARRASTAMISEEN TURVATTAVA

MAHDOLLISUUDET LIIKUNNAN HARRASTAMISEEN TURVATTAVA Suomalaisten liikkumisessa on havaittavissa valitettavasti suurta eriytymistä – osa väestöstä liikkuu paljon ja monipuolisesti, osa taas ei harrasta liikuntaa lainkaan. Varsinkin lasten ja nuorten liikuntamahdollisuuksien yhdenvertaisuuden varmistaminen on tärkeä kysymys ja osa mahdollisuuksien tasa-arvon toteutumista. Lapsena tai nuorena omaksuttu liikunnallinen elämäntapa säilyy usein koko aikuisiän aina vanhuuteen asti ja lisää merkittävästi,…