HELPOTETAAN YHTEISKUNNAN AVAAMISTA KORONATODISTUKSIN

Marinin hallitus esitteli suunnitelmaansa Suomen korona-exit strategiasta ja hyvä niin. Se luo uskoa tulevaan. Tähän myös hallituksen exit-strategian luonnos on hyvä pohja. Perusajatus siitä, että avaaminen tulee tehdä asteittain, on perusteltu. Silti parannettavaakin suunnitelmassa on. Erityisesti tämä kiteytyy kysymykseen koronatiedon hyödyntämisestä yhteiskunnan avaamisessa. Kokoomuksen mielestä hallituksen on kiirehdittävä kansallisen digitaalisen koronatodistuksen valmistelua, koska siitä voisi olla…

VAALIT JO SIIRTYIVÄT – ENTÄ MUUT TÄRKEÄT ASIAT?

Takana on raskas koronavuosi. Suomi on tehnyt parhaansa pahimman välttämiseksi, ja se on toiminut. Tautitilanteemme on pysynyt suhteellisen hyvänä. Viime aikoina tilanne on kuitenkin muuttunut huonompaan suuntaan, tartuntaluvut nousevat, ja asiantuntijat ovat varoittaneet tilanteen pahenemisesta entisestään. Syyt tähän löytyvät muuttuneesta viruksesta, mutta samalla on myös yhteiskunnalla peiliin katsomisen paikka. Koronaväsymys kasvaa, ja sen myötä halu…

KORONANYRKKIÄ TARVITAAN YHÄ

Suomi ja suomalaiset ovat taistelleet vaikeaksi vastustajaksi osoittautunutta koronaa vastaan nyt jo kohta vuoden päivät. Jokainen on tehnyt vaikeassa tilanteessa parhaansa ja sen ansiosta pahimmalta on myös vältytty. Silti taistelu on kaikkea muuta kuin ohi. Entistä tehokkaammin leviävät virusmuunnokset ovat nostaneet tapausmäärät jyrkkään nousuun myös Suomessa. Hallitus onkin yhdessä tasavallan presidentin kanssa todennut Suomen olevan…