ETÄMYYNTIASIASSA KYSYMYKSET JÄIVÄT VASTAAMATTA

Perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru (sd.) vastasi tämän viikon tiistaina kollegani Mikko Kärnän (kesk.) kanssa tekemäämme kirjalliseen kysymykseen hallituksen päätöksestä lopettaa pienpanimoille tilapäisesti myönnettävän etämyyntioikeuden valmistelu. Hyvä, että maaliin päästiin, vaikka poikkeuksellista patistelua se vaati. Ikävä kyllä se, mitä paperille lopulta ministeriössä päätyi, on pettymys. Ainoa selkeä vastaus saadaan siihen, että hallitus todellakin teki päätöksensä lopettaa pienpanimoiden tilapäisen etämyyntioikeuden…

LUPAUKSET PIENPANIMOILLE YHÄ TOTEUTTAMATTA

Kevään koronarajoitustoimet toivat vaikeuksia monille talouden sektorille. Yksi pahiten rajoituksista kärsinyt ala olivat pienpanimot, joiden tärkeimmät jakelukanavat, eli ravintolat pysyivät kiinni useiden viikkojen ajan. Kriisin alkuviikkoina monet poliittiset päättäjät ilmoittivatkin olevansa huolissaan pienpanimoiden tilanteesta ja eduskunnassa haettiinkin toimivia ratkaisuja pienpanimoyrittäjien tilanteeseen. Yhtenä pienenä mutta tarpeellisena väliaikaisena apukeinona pienpanimoille oli esillä useita ehdotuksia etämyynnin sallimisesta (muun…

KOHTI MODERNIA ALKOHOLIPOLITIIKKAA

KOHTI MODERNIA ALKOHOLIPOLITIIKKAA Eduskuntakaudella alkoholipolitiikassamme on otettu harkittuja askelia pois tiukasta kontrolloinnista kohti vahvempaa luottamista ihmisten omaan harkintaan. Tärkein päätös oli vuoden alusta voimaan tullut alkoholilain kokonaisuudistus. Sen vaiheet osoittavat, että aiheeseen liittyy tänäkin päivänä voimakkaita jännitteitä. Liikkeelle lähdettiin lakiluonnoksesta, jossa vanhentunutta sääntelyä oltiin aiheellisesti purkamassa ennen kaikkea ravintola-alalta. Esimerkkejä tästä ovat pitkään käytännössä kuolleena…

VAPAA LIIKKUVUUS YLLÄTTI ALKON PUOLUSTAJAT

VAPAA LIIKKUVUUS YLLÄTTI ALKON PUOLUSTAJAT Suomessa on kohistu viime aikoina EU:n komission yksityiskohtaisesta lausunnosta, joka oli vastaus aiemmin kesällä Suomen sosiaali- ja terveysministeriön komissiolle toimittamaan lakiluonnokseen. Tämä STM:n esitys kieltäisi alkoholijuomien etämyynnin Suomeen sekä tähän liittyvän maahantuonnin. Komission yksityiskohtaisen lausunnon viesti oli selvä. Esitetty luonnos on EU:n tavaroiden vapaan liikkuvuuden periaatteiden vastainen, eikä kielto ole Alkon…