TEKOJA MAAKUNNAN PUOLUSTUSTEOLLISUUDEN HYVÄKSI
Keski-Suomi on vahvimpia puolustusteollisuuden maakuntia Suomessa. Osaamista löytyy monella sektorilla, lentokoneista taisteluvälineisiin. Todellinen ylpeydenaihe on kuitenkin Suomen ainoa ruutitehdas Vihtavuoressa. On hyvä huomata, että vaalikaudella 2011-15 eduskunnassa tehty pelastustyö tehtaan eteen poikii nyt hyvää seutukunnalle. Lakkautusuhka on muuttunut pulaksi myytävistä tuotteista. Lisäksi viime vuonna julkistetut uudet yhteensä yli 50 miljoonan euron investoinnit merkitsevät sitä, että…