KASVUN VAHVISTAMISEEN VALITTAVA TEHOKKAIMMAT LÄÄKKEET

KASVUN VAHVISTAMISEEN VALITTAVA TEHOKKAIMMAT LÄÄKKEET Hallitus aloittaa toisen budjettinsa sorvaamisen herkässä tilanteessa. Ilmassa on pitkästä aikaa merkkejä talouskasvun virkoamisesta kahdeksan vuoden korpivaelluksen jälkeen. Rohkeus tehdä tarvittavia säästöjä ja uudistaa talouden rakenteita edes maltillisesti näyttää tuottavan orastavaa tulosta. Toisaalta hentoa kasvuvirettä on tyynnyttämässä koko joukko kotimaisia ja ulkomaisia uhkia. Niistä akuutein muhii Italiassa, jonka pankkisektorin kriisiytyminen…

BUDJETISTA PAREMPI POHJA TULEVAISUUDELLE

BUDJETISTA PAREMPI POHJA TULEVAISUUDELLE Pääministeri Alexander Stubbin ensimmäinen budjetti neuvoteltiin poikkeuksellisen vaikeassa taloudellisessa tilanteessa. Kansainvälisen talouden orastava piristyminen ei näy meillä vielä kasvuna ja Ukrainan kriisin kärjistyminen on vienyt pohjaa pois meidän Venäjän vienniltä. Tästä johtuva hidas kasvu näkyy puolestaan kasvavana työttömyytenä ja kansalaisten heikentyneenä luottamuksena omaan talouteensa. Julkiselle taloudelle tämä kaikki merkitsee lisävelkaantumista. Tuoreimman…

ÄÄNEKOSKEN HANKKEET ETUSIJALLA

ÄÄNEKOSKEN HANKKEET ETUSIJALLA Kuluneina viikkoina on tämänkin lehden palstoilla käyty sangen värikästä keskustelua hallituksen sitoutumisesta Äänekosken biotehtaan vaatimiin liikenneinvestointeihin. Osasyyn erilaisiin tulkintoihin voi löytää asiaan liittyvästä, osin ristiriitaisesta tiedottamisesta. Tosiasiassa syytä huoleen ei ole. Valtiovalta tekee kaikkensa, jotta tehdas voisi aloittaa suunnitellusti vuoden 2017 aikana. Liikenneministeri Paula Risikko on nostanut Äänekosken liikennehankkeiden toteuttamisen oman ministerikautensa…