LIIKUNTA VOIMAVARAKSI

Tämän päivän Suomi on monenlaisten uudistusten tarpeessa. Palveluita on päivitettävä, kun väestö väistämättä ikääntyy. Työmarkkinoita ja työelämää on uudistettava, jotta hyvinvointiyhteiskunta voi pysyä pystyssä. Suomalaisen osaamisen tasoa on korotettava, jotta pärjäämme jatkossakin kansainvälisessä kilpailussa.

Silti isoin ja kiireellisin urakka meillä on nykyisen elämäntavan päivittämisessä. Siihen liittyvä ristiriita näkyy suomalaisten vapaa-ajan määrän ja fyysisen kunnon kehitystä seuraamalla.

Suomalaisten käytössä oleva vapaa-aika on lisääntynyt tasaisesti vuosien mittaan. 2010-luvulle tultaessa jokaisella meistä vapaata aikaa oli keskimäärin n. 47 tuntia viikossa. Toisaalta lisääntynyt vapaa-aika ei ole näkynyt suomalaisten parantuneena fyysisenä kuntona. Pikemminkin tilanne on päinvastainen. Terveysliikuntasuosituksen täyttää vain pieni osa 2010-luvun suomalaisista aikuisista. Liikkumattomuus on yleistä sekä omaan arvioon perustuvilla kyselymittareilla että objektiivisilla mittareilla mitattuna.

Huolestuttavin uutinen koskee kuitenkin tulevaisuutta. Suomalainen nuori liikkuu tällä hetkellä vähiten läntisessä maailmassa. Sydän- ja verisuonitautien esiasteet sekä diabetes ovat yleistyneet nuorimmissa ikäluokissa. Huolestuttavaa on myös se, että toisin kuin muualla, meillä liikkuminen vähenee lasten iän karttumisen myötä.

Lähivuosina me olemme ison valinnan edessä. Jos suomalaisia, ja erityisesti lapsia ja nuoria, ei saada konkreettisesti liikkeelle, urakka hyvinvointiyhteiskunnan palveluiden turvaamiseksi muuttuu mahdottomaksi. Millä ihmeellä tuleva sukupolvi maksaa meidän hyvinvointivelkaamme pois, jos se jo työuransa alkuvaiheessa on fyysisesti heikommassa kunnossa kuin työelämästä poistuvat työeläkeläiset?

Omasta mielestäni peliä ei ole kuitenkaan vielä menetetty. Liikuntapommi on purettavissa, jos vain niin päätämme. Jokainen meistä voi pienillä teoilla olla mukana tässä urakassa.

Päättäjien roolia purku-urakassa ei voi vähätellä. Vaikka emme voi ketään pakottaa käymään lenkillä useammin tai pitämään itsestään parempaa huolta, voidaan monilla päätöksillä madaltaa suomalaisten halukkuutta liikkua. Sitä on liian pitkään tehty liian vähän.

Siksi uuden hallituksen on otettava uusi ote liikuntaan. Se tarjoamat mahdollisuudet suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan pelastamisessa on tunnustettava ja eteen tulevia ratkaisuja on punnittava myös niiden liikuntavaikutusten näkökulmasta.

Liikunnallisemman elämäntavan vahvistamisen paikkoja tulevalla hallituksella on useita. Esimerkiksi tästä käyvät sote- uudistus ja varhaiskasvatuksen kehittäminen. Moneen vaivaan erilaiset liikuntareseptit ovat monesti yhtä tehokkaita kuin perinteiset lääkereseptit. Lisäksi liikunta on tutkitusti kaikkein tehokkainta terveysongelmien ennaltaehkäisyä. Silti liikuntaa ei juurikaan mainita erilaisten sote-viisaiden kannanotoissa.

Vastaavasti lasten ja nuorten liikkumattomuuden ja syrjäytymisen estämisessä panostus liikunnalliseen varhaiskasvatukseen on tutkitusti parasta lääkettä. Silti tällä vaalikaudella käynnistetyssä varhaiskasvatuksen uudistuksessa liikunta loistaa poissaolollaan. Kynnykset liikunnan ja muiden politiikkasektoreiden välillä ovat edelleen liian korkeat.

Myös muilla keinoin liikunnan asemaa voidaan vahvistaa. Urheiluseurojen toimintaedellytyksiä voidaan parantaa mm. lupabyrokratiaa purkamalla ja talkootyön verotusta uudistamalla. Lisäksi päättäjien tulisi löytää keinoja parantaa valtion kunnille myöntämien liikuntamäärärahojen ohjautumiseksi oikeisiin kohteisiin. Nyt eri kuntien liikuntaan käyttämät summat asukasta kohden vaihtelevat liian paljon.

Suomen suunnan muuttaminen edellyttää paitsi työtä myös liikuntaa. Se on muutettava uuden nousun voimavaraksi. Päättäjien tulee tässä muutoksessa olla tienraivaajia liikunnallisemman elämäntavan ja hyvinvointimallin luomisessa.