KUNNIANHIMOA NÄIHINKIN KÄRKIHANKKEISIIN!
Suomen alakuloinen talouden tila on monen tekijän summa. Oma tärkeä roolinsa nykyisen sopan keittämisessä on tietysti ollut poliitikoilla. Valitettavasti Suomi lähtee nyt monissa asioissa takamatkalta tavoittelemaan uutta nousua koventuneessa globaalissa kisassa.
Kyse meillä ei ole ollut siitä, etteivätkö edeltävät hallitukset olisivat olleet perillä maailman muutoksista. Jokaisella 2000-luvun hallituksella on ollut erilaisia, muun muassa tulevaisuusohjelmia ja poikkihallinnollisia kärkihankkeita, joissa Suomen menestyksen mahdollisuuksia muuttuvassa maailmassa on haluttu vahvistaa.
Tulevaisuusvisioiden ja kunnianhimoisten kärkihankkeiden toteutus on sen sijaan ollut jotain muuta. Suomesta ei vieläkään ole esimerkiksi saatu tehtyä maailman johtavaa tietoyhteiskuntaa, vaikka se asetettiin tavoitteeksi jo Vanhasen II hallituksen aikana. Yhtä lailla monen hallituksen jakama tavoite hallinnon keventämisestä ja kansalaisten palvelun keskittämisestä yhdelle luukulle on vieläkin utopiaa. Ajan ja poliittisen pääoman loppuminen on ollut liki kaikkien epäonnistumisten syynä.
Sama vaara uhkaa myös Sipilän hallituksen neljää poikkihallinnollista kärkihanketta: johtamista, normien purkua, julkisen sektorin digitalisaatiota ja kokeilukulttuuria. Otsikkotasolla liikkeelle on toki päästy, mutta suunnitelmien kunnianhimo ja aikataulut vielä arveluttavat. Valmista kun pitäisi olla viimeistään syksyllä 2018, kun nykyisen hallituksen poliittinen parasta ennen päivämäärä väistämättä koittaa.
Oikein toteutettuna jokainen poikkihallinnollinen kärkihanke voisi kohentaa Suomen vaikeaa taloudellista asemaa ja yhteiskunnan toimivuutta todella merkittävästi. Niiden toteuttaminen ei vaadi välttämättä mittavia taloudellisia resursseja, vaan selkeällä poliittisella ohjauksella tapahtuvaa virkamiestyötä.
Johtamisen alla askelten ottaminen kohti Ruotsista tuttua yhtenäistä valtioneuvostoa voisi tehostaa päätösten toimeenpanoa ja säästää hallinnollisissa kustannuksissa. Normien sovittamisessa 2010-luvun tarpeisiin puolestaan voitaisiin kohentaa suomalaisten yritysten toimintaedellytyksiä ja parantaa Suomen houkuttelevuutta investointikohteena. Julkisten palveluiden digitalisoinnin myötä palveluiden tarjontaa kansalaisille voitaisiin lisätä samalla kun kustannuksia voitaisiin hillitä. Vastaavasti kokeiluihin kannustamalla esimerkiksi kunnissa voitaisiin luoda uusia, nykyistä tehokkaampia malleja vaikkapa keskeisten lähipalveluiden tuottamiseen.
Mahdollisuudet ovat siis olemassa, mutta mikään näistä ei tapahdu itsestään. Jokaisen näiden tavoitteen eteen hallituksen on tehtävä töitä.
Erityisen paljon vartijana näistä poikkihallinnollisista hankkeista ovat vastuussa ministerit Berner ja Vehviläinen. Heidän vastuullaan on viime kädessä muun muassa se, tuleeko kauppojen aukiolon vapauttamisella alkaneelle normien purkamiselle jatkoa, saadaanko Virosta tuttu sähköinen julkisten palvelujen väylä toteutettua tai otetaanko osana julkisen sektorin digitalisointia sähköinen tulorekisteri pikavauhtia käyttöön.
Kysymys on poliittisesta tahdosta, jonka riittävyyden kolme hallituspuoluetta pohjimmiltaan ratkaisevat. Osoitetaanko kärkihankkeiden jalkauttamiseen riittävästi kunnianhimoa vai jätetäänkö ne vatuloitumaan byrokratian rattaisiin. Ratkaisujen ja johtajuuden aika on nyt. Toivottavasti tällä kertaa tämä hallitus tekee toisin kuin edeltäjänsä. Uudistumisen edessä tälläkään saralla Suomella ei olisi enää aikaa odottaa.