SUOMEN TALOUS TARVITSEE MITTAVAA RAKENTEIDEN UUDISTAMISTA

Syksy on Suomessa ollut synkkä muutoinkin kuin sään takia. Pitkään jatkunut heikko taloustilanne on muuttunut huonommaksi ja huonommaksi joka viikko. Yritysten yt-neuvotteluista on raportoitu lähes päivittäin ja tuhannet suomalaiset ovat jääneet työttömiksi tai lomautetuiksi. Monissa keskisuomalaisissakin perheissä joulua tullaan viettämään taloudellisen epävarmuuden vallitessa.

Nykyiseltä hallitukselta on toivottu, ja aivan aiheesta, ripeitä toimia talouden alamäen pysäyttämiseksi. Uusia toimenpiteitä onkin luvassa lähikuukausien aikana.

Suomen taloustilanteen kohentamisen tekee hankalaksi se, että meitä haastetaan monesta suunnasta yhtä aikaa. Vientimme ei vedä samaan malliin kuin ennen. Syynä tähän on ollut maailmanlaajuisen tuotantorakenteen radikaali muutos. Ostajia Suomessa valmistetuille kännyköille tai metsäteollisuuden tuotteille ei enää ole niin kuin ennen. Kyse on kilpailukykyyn kohdistuvista ongelmista.

Sitkeänä jatkuva eurokriisi tarkoittaa puolestaan sitä, että perinteisesti vahva vientimme pysyy alamaissa. Apuja keskeisten vientimarkkinoiden kysynnän elpymisestä ei siis ole ainakaan kovin nopeasti luvassa. Silti toimia eurokriisin ratkaisemiseksi kestävällä tavalla tulee tässä tilanteessa jatkaa tarmokkaasti. Käytännössä prosessi merkitsee eri maiden valtiontalouksien tasapainottamista.

Toisaalta nykyisen talouskriisin seurauksena useimmissa maissa on tehty mittavia uudistuksia tuotantokustannusten karsimiseksi. Esimerkiksi talouskriisin ytimessä olevan Espanjan vienti vetää jo nyt poikkeuksellisen hyvin, mutta viime aikoina tehtyjen kustannuksia leikkaavien uudistusten jälkeen vieläkin paremmin. Muiden maiden edistys tällä sektorilla tulee väistämättä haastamaan ankarasti omaa kustannuskilpailukykyämme.

Kun edellä mainittuihin seikkoihin vielä lisätään Suomen pysyvät haasteet, syrjäinen sijainti, suppea elinkeinorakenne sekä väestön nopea ikääntyminen, on talouspolitiikan miinakenttä valmis. Sen selvittäminen ei ole helppo tehtävä poliittisille päättäjille.

Teitä turmioon on sen sijaan tarjolla useita. Tilanteessa, jossa valtio velkaantuu tänä vuonna 9,1 ja ensikin vuonna 7,0 miljardia euroa, lisälainanotto elvyttämiseen ei ole todellinen vaihtoehto kestäväksi kriisiratkaisuksi. Päinvastoin meidän tulee saada edellisen laman perintönä saatu velkaantumiskierre nopeasti kuriin.

Suomen tilanne ei parantuisi myöskään mittavilla veronkorotuksilla. Se jarruttaisi entisestään jo nyt kituliasta talouskasvua ja kansalaisten kulutuskysyntää. Laskun maksajina olisivat yrityksien kilpailukyky ja lopulta suomalaisten työpaikat.

Vastauksia tuleekin hakea Suomen talouden ja yhteiskuntarakenteiden uudistamisesta. Kovin nopea keino se ei ole, mutta pidemmän päälle takuulla kestävin vaihtoehto.
Kunta- ja palvelurakenteen uudistaminen on omalla sektorillaan hyvä alku. Mutta se ei yksin riitä. Vastaavanlaisille ennakkoluulottomille normien, byrokratian ja politiikantekotavan uudistuksille on tilausta myös muualla julkisella sektorilla.

Olennaista meille poliitikoille olisi tässäkin tapauksessa ymmärtää oma roolimme. Uutta työtä, toimeentuloa ja viime kädessä tervettä julkista taloutta eivät luo poliitikot. Sen tekevät suomalaisia työllistävät yritykset ja suomalainen elinkeinoelämä. Siksi heidän näkemyksiään tulee kuunnella uudistusten kohteita miettittäessä äärimmäisen tarkalla korvalla.

Esimerkeistä tai ehdotuksista uudistuksen tekeminen ei jää kiinni. Tutustumisen arvoisia malleja meillekin harkittavaksi löytyy niin Saksasta kuin Ruotsistakin. Unohtaa ei saa myöskään ketterää ja ennakkoluulotonta Viroa, jossa talous kasvaa tällä hetkellä toiseksi nopeinta vauhtia koko EU:n alueella.

Lisäksi hallituksen pöydältä löytyy useita asiantuntijavoimin tehtyjä toimenpidelistoja Suomen talouskasvun piristämiseksi. Elorannan, Stadighin ja Ala-Pietilän suosituksista valitettavasti vain murto-osa on haluttu ottaa tähän mennessä käyttöön. Kyse onkin enemmän siitä, löytyykö kaikista hallituspuolueista riittävää tahtoa ja ennakkoluulottomuutta niihin tarttumiseen?