MILLAISEN POSITIIVISEN LUOTTOREKISTERIN SUOMI TARVITSEE?
Positiivisen luottorekisterin tarpeellisuudesta on käyty kuluneena kesänä hyvää keskustelua. Mediassa on siteerattu laajasti muun muassa Suomen pankin johtokunnan jäsentä Olli Rehniä, jonka mukaan positiivisen luottorekisterin perustamisessa ei saa vitkastella. Samalla Rehn kantoi huolta siitä, mitä viime aikojen lisääntyneet maksuhäiriömerkinnät ja vakuudettomien kulutusluottojen määrien kasvu ovat aiheuttaneet. Jo aiemmin positiivista luottorekisteriä on ilmoittanut kannattavansa Finanssialan keskusliitto.
Rehnin ja muiden tahojen huoleen on helppoa yhtyä. Pelkästään alkuvuoden aikana kirjattiin 940 000 maksuhäiriömerkintää. Merkintöjä on nyt jo 12 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin. Häiriömerkintöjen kasvu on ollut nopeinta viiteen vuoteen. Kokonaisuudessaan maksuhäiriöitä on tällä hetkellä noin seitsemällä prosentilla väestöstä eli hieman alle 373 000 henkilöllä. Heille luottokortin saanti, pankkilainan hankkiminen ilman takaajaa tai tavaroiden ostaminen laskulla on lähes mahdotonta. Myös asunnon vuokraamisessa heillä on massiivisia ongelmia. Kyse ei siis ole mistään pikkujutusta.
Hallitus ei ole toistaiseksi reagoinut tehtyihin vetoomuksiin. Jos ja kun näin käy, meidän pitää käydä keskustelua siitä, millaisen positiivisen luottorekisterin me tarvitsemme? Kopioidaanko jostain muusta Euroopan maasta hyväksi koettu malli, vai rakennetaanko täysin oma malli? Entä miten eri malleista kertyneet kokemukset huomioidaan? Jos hallitus päättää positiivisen luottotietorekisterin osalta edetä, näihin kaikkiin kysymyksiin pitää saada kattavat vastaukset.
Siitäkin huolimatta, että varsinaisen liikkeelle lähdön kohtalo on vielä epävarmaa, itse nostaisin esille kolme kriteeriä, jotka meidän positiivisen luottorekisterin mallissa pitäisi täyttyä. Ne ovat kattavuus, läpinäkyvyys, käytettävyys.
Kattavuuden kriteeriä alleviivaa luottomarkkinoiden sisäinen kehitys. Perinteisten pankkien ohella luottoja tarjoavat monet muutkin tahot. Jotta positiivinen luottorekisteri voisi aidosti auttaa velkaongelmiin joutuneita suomalaisia, pitäisi mahdollisimman monen näiden niin sanottujen varjopankkitoimijoiden olla mukana tietojen vaihdossa.
Läpinäkyvyys on puolestaan perusedellytys sille, että kansalaiset voivat antaa hyväksynnän heitä koskevan lainatiedon jakamiselle. Jokaisella meistä pitää olla pääsy omiin jaettaviin tietoihin mahdollisesti käyttöön otettavassa järjestelmässä. Se on myös keino vastata muun muassa tietosuojavaltuutetun esittämiin huoliin yksityisyyden suojan järkkymisestä.
Käytettävyyden osalta on tärkeää luoda järjestelmä, joka ei entisestään lisää yritysten ja julkisen sektorin byrokratiataakkaa. Tässä mielessä yksi pohdittava vaihtoehto voisi olla uuden järjestelmän rakentaminen jo olemassa olevien yritysten välisten tietojenvaihtokanavien pohjalle. Esimerkiksi jo nyt Suomen Asiakastieto tarjoaa asiakkailleen mahdollisuuden myös positiivisten luottotietojen jakamiseen.
On selvää, että hyväkään positiivinen luottorekisteri ei suomalaisten velkaongelmaa ratkaise, vaikka hyvä ennalta ehkäisevä työkalu onkin. Tarvitaan muun muassa nuorille suunnattua valistusta oman taloudenhallinnan perusteista muuttuneessa kulutusympäristössä. Samalla pitäisi pohtia keinoja siihen, miten taloutensa kanssa ongelmiin ajautuneiden kynnys hakea apua muun muassa velkaneuvojilta saataisiin mahdollisimman matalaksi.
Ikävä puoli näissä toimissa on vain se, että niiden vaikutus ylivelkaantuneiden määrässä, näkyy vasta pitkän ajan kuluessa. Siksi Suomi tarvitsee nyt toimivaa positiivista luottorekisteriä, joka pienentää nopeasti nykyisestä ylivelkaantumisesta aiheutuvia inhimillisiä ja taloudellisia tappioita.
Nyt myös kansanedustajat on nyt haastettu vastaamaan kyselyyn rekisterin tarpeellisuudesta Ylen taloustoimituksen taholta. Toivottavasti kaikki kansanedustajat nyt viimein perehtyvät positiiviseen luottorekisteriin ja ymmärtävät sen tarpeellisuuden.